Dekkareissa uskonto näyttäytyy synkkänä

Rikoskirjallisuuden päärooleissa ovat konnat ja näitä häkkiin saattelevat rikostutkijat ja poliisit. Dekkareissa esiintyvät myös papit ja pastorit omissa omituisissa rooleissaan. Tavallisia hahmoja ovat myös uskonnolliset hullut, jotka ovat saaneet inspiraationsa synkistä raamatunkohdista. Vai mitä olisi ajateltava kirjailija Stieg Larssonin luomasta Millennium-trilogian hahmosta Gotthfried Vanger, joka murhaa naisia erityisen julmalla tavalla Kolmannen Mooseksenkirjan rangaistusmääräysten innostamana?

Kirjailija ja opettaja Annette Haaland on uskontotieteen maisterintutkielmassaan ruotinut 108 ruotsalaisen dekkarin sisältöä ja hämmästellyt niiden synkkää kuvaa kristityistä. Haalandin mukaan Millenium-trilogiassa vaikeasti tulkittavat raamatunkohdat on otettu irti asiayhteydestään ja näin lukijalle muodostuu kuva Raamatusta omituisena kirjana, joka on täynnä tappokehotuksia.

Lars Keplerin kirjassa Stalker on myös hurja teema. Uhriensa kasvot hajalle hakkaava murhaaja on näennäisesti hyvin käyttäytyvä psykologi Nelly Brandt, josta todetaan, että hänet oli ikuisesti leimattu uskonnollisella kasvatuksella, johon kuuluivat isän saarnat ja kirkon ääni. Hän oli tutkinut Vanhan testamentin koston Jumalaa, joka oikeutti hänen tekonsa.

Yleensä kristityt romaanihenkilöt ovat Haalandin tutkimuksen mukaan ”tieteen vastustajia, ahdasmielisiä, naisia alistavia, tungettelevia, manipuloivia, kolonialisteja ja väkivaltaisia”. Dekkareiden maailmassa seurakunnat ovat lahkoja manipuloivine johtajineen, millä selitetään murhien juurisyitä.

Näin jatkuu kirjasta toiseen. Kristinusko on tylsän harmaata mennyttä maailmaa, eikä Jumala välitä ihmisten kärsimyksistä, vaan on hiljaa.

Vai onko tämä vain osa rikosromaanien synkkyyttä?

NYKYISIN KANSANOPISTON opettajana ja kirjailijana toimiva Annette Haaland on myös entinen Ekumeniakirkon pastori. Hän havahtui rikosromaaneihin tutustuessaan niiden synkkään kuvaan papeista.

– Vaikka en odottanut mitään myönteistä, olin yllättynyt siitä, että varsinkin vapaakirkolliset pastorit esitettiin erittäin kielteisessä valossa. Tutkimissani bestsellereissä ei ollut yhtään hyvää pastoria. Heitä oli 14, mutta kaikki olivat konnia, Annette Haaland sanoo.

Kirjallisuuden tutkija Karl Berglund selittää Haalandin tutkimuksessa ilmiötä sillä, että dekkarien lähtökohtana on normaliteetti, johon lukijat samastuvat. Valkoihoinen ruotsalainen keskiluokkaisuus on myönteistä ja kaikki siitä poikkeava on epäilyttävää ja uhkaavaa.

Berglund toteaa, että rikoskirhjallisuudessa roolit ja juoni esitetään tavalla, joka ennen muuta lisää jännitystä. Jos kirjoittajat olisivat yrittäneet kuvata todellisuutta, tarinat eivät olisi niin koukuttavia. Tosin dekkaritkin kertovat jotain todellisuudesta. Rikosromaanille tyypilliset piirteet nivoutuvat yhteiskunnan yleisiin käsityksiin maailmasta, jotta lukija kokisi tarinan uskottavana. Nämä käsitykset muodostuvat kulttuurin perusarvoista ja vallalla olevasta ajan hengestä.

– Ihmettelen, miksi kukaan ei lotkauta korvaansa kielteiselle asenteelle. Ennakkoluuloista asennetta pidetään Ruotsissa jotenkin itsestään selvänä ja kristinuskoon suhtaudutaan yleensäkin hyvin kriittisesti, Haaland toteaa.

Poikkeus vahvistaa säännön. Euroopan dekkarikuningatar Camilla Läckbergin kirjoissa esiintyvät viisaat ja mukavat papit. Dekkarissa Pahanilmanlintu on jopa kaksi sympaattista pappia.

OMASSA KIRJALLISESSA tuotannossaan Annette Haaland nostaa pääosaan pastori Vivekan, joka on hieman originelli ja rajoja rikkova, mutta ihmisistä välittävä äitihahmo. Murhiakin tapahtuu, mutta niillä ei mässäillä. Ennen kaikkea uskovatkin voivat olla sankareita.

Annette Haalandin Viveka-sarjan on julkaissut suuri ruotsalainen yleiskustantaja. Vivekan seikkailut on kohtalainen menestys, jonka myynti on rikkonut 100 000 myydyn kirjan rajan. Seuraavan osan on määrä ilmestyä ensi keväänä.

Kaj Aalto

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliRokkipappina tunnettu rovasti Tarvo Laakso on kuollut
Seuraava artikkeliVihittyään samaa sukupuolta olevan parin Anita Leppälä kirjoitti piispalle sähköpostin

Ei näytettäviä viestejä