Juha Hurmeen, 64, vakaumus on vahva ja vakaa.

– Lähtökohtanani kaikessa on ehdoton luonnon kunnioittaminen.

Reippaassa työvauhdissa viime vuosina ollut ohjaaja, käsikirjoittaja, dramaturgi, näyttelijä ja kirjailija aikoo vähitellen poistua isojen näyttämöiden parrasvaloista takavasemmalle.

– Siirryn ekologisiin sisältöihin, kehittelemään luontoon kytkeytyviä eräteatterin muotoja. Mielessäni on tehdä lisää lavasteettomia esityksiä ulkoilmassa.

Taideprojekti on kulttuuripoliittinen.

– Teen vastapolitiikkaa kaiken kaupallistumiselle ja helppouden maksimoimiselle. Metsässä rämpiminen ja soille eksyminen tekee terää älypuhelimien kaavoittamille aivoille.

Institutionaalisiin teattereihin Hurme on luvannut tehdä vielä kolme ohjausta. Tampereen Työväen Teatterissa saa syksyllä ensi-iltansa Kalevalan ja itämerensuomalaisten muinaisrunouden innoittama Väinämöinen-komedia, jonka rinnalle hän kirjoittaa pienen tietokirjan. Muitakin kirjasuunnitelmia on vireillä.

Vuonna 2024 eläkkeelle hakeutuva energiapakkaus aloittelee eläkeläisen uraansa ilmeisen epäonnistuneesti ohjaamalla Maiju Lassilan filosofisen, Jeesukseen viittaavan teoksen Kuolleista herännyt. Seuraavana vuonna hän tekee ”rennon ja kivan version” Seitsemästä veljeksestä Jyväskylän kaupunginteatteriin.

– Sitten on moraalinen velvollisuuteni tehdä tilaa radikaalisti nuoremmille tekijöille, joilla on toinen kieli, käsitys ja taju tavoitella oman ikäisiään katsojia. Fakta on, että minä olen jo osittain pihalla ikäni takia.

ERÄTEATTERIN PIONEERI alkoi liittää teoksiaan luontoon 1990-luvulta lähtien Kustavissa, missä näytelmiä tehtiin Volter Kilven kirjojen pohjalta pari vuosikymmentä.

– Meren mahtava elementti, jota Kilpi kirjoissaan kauniisti kuvasi, jalostui osaksi esityksiämme.

Hurme oli perustamassa vuonna 2007 Ouluun Hailuoto Teatterifestivaalia, jossa etsitään ekologisia näkökulmia ja kartoitetaan kansamme pohjoista ulottuvuutta.

Vuosina 2014–2019 hän toteutti näytelmiä Tunturi-Lapissa ja vei esitykset vaelluspolkujen varrelle. ”Etelän kulttuuri-ihmiset” rohkaistuivat yleisöksi retkille ja löysivät vaeltamisen riemun. Ulkoilmakansa ja vanhat vaeltajat taas eivät ehkä olleet käyneet teatterissa sitten kouluaikojen.

– Kaikki meni täydellisesti. Ehkä meillä oli sitä kuuluisaa siunausta.

Eräteatteria tehdään ilman lavasteita. Katsojat istuvat kannonnokassa, eikä äänisaastettakaan tuoteta. Lapissa yleisö joutuu patikoimaan esityspaikalle parhaimmillaan viikon.

– On hauska ja kaunis ajatus, että nähdäkseen tunnin esityksen on vaellettava päiväkausia. Narraamme ihmisiä, sanan jaloimmassa mielessä, metsään. Tämä voisi olla elämäntehtäväni!

Motiivi eräteatterin tekemiseen ja alan toimijoiden kouluttamiseen on myös itsekäs, vaeltamista ja ulkona olemista rakastava Hurme myhäilee.

– Ne ovat mahtavia retkiä, joissa yhdistyy huvi ja hyöty. Pääsen touhuamaan mukavien kaverien kanssa, ja siitä saa vielä pienen palkan. Täydellinen kuvio.

LAAJAN TUOTANNON luonut taiteilija toteaa työn eetoksensa lähteneen liikkeelle lapsuudenkodin kristillisestä ajattelusta.

– Meillä vallitsi luterilainen työmoraali: ”Otsasi hiessä on sinun työtä tekeminen.” Ravistelin itseni siitä ajattelusta irti, kun aloin taiteilijaksi. En tee työtä, vaan sitä, mikä on minusta tosi kivaa!

Hurme on käsitellyt toisinaan hyvin kriittisesti ja nihkeästi kristinuskoa ja sen edustajia. Hänen tuoreimmat teatterityönsä ja uusin romaaninsa Tiu tau tilhi (2023) antavat kuitenkin ymmärtää, että suhde on muuttunut suopeammaksi.

– Minähän olen kirkon nöyrä palvelija nykyisin! Olen jo ilmoittautunut turkulaisen Pyhiinvaelluskeskuksen palvelukseen. Pyhiinvaellussysteemit kiinnostavat minua, Hurme nauraa aseistariisuvasti.

Hän lupaa puhua avoimesti kompleksisesta suhteestaan kristinuskoon.

– Ilolla rohkaistun pohtimaan näitä kysymyksiä, jotka ovat olleet minulle tärkeitä.

FINLANDIA-PALKITUSSA Niemi-romaanissa (2017) kerrotaan politiikan, kirkon ja valtion tiiviistä yhteydestä, josta kirjoittajan mielestä on syytäkin käyttää kovaa kieltä.

– Kirkolla on julma historia vallankäyttäjänä. Kirjassa ei ole kuitenkaan yhtään ainoaa virkettä, jossa kyseenalaistettaisiin kristinuskon kauneimmat sisällöt, anteeksianto ja armo.

Romaanissa muistutetaan, että keskiajalla kirkko integroi meidät Eurooppaan, toi kirjaimet, kielen ja moraalin.

– Se kaikki tuli kristinuskon lahjana. Tälle tosiasialle annetaan Niemessä ihan täydet pisteet.

Taiteilija vakuuttaa, ettei ole ikinä hyökännyt Jeesusta vastaan, vaikkei ole uskovainen.

– Kristinusko ei ole minulle ratkaisun avain, mutta se on tärkeä osa minua.

Evankeliumien tarina Jeesuksesta tuntui jo lapsena mielenkiintoiselta ja Jeesuksen persoona läheiseltä, joskin poika ihmetteli Vuorisaarnan kovia vaatimuksia.

– Vaeltavan hipin elämäntarina on hieno ja rohkea. Se on tärkeä osa ajatusmaailmaani ja eetostani, ja pohdin sitä usein.

Kertomus Jeesuksesta on kestänyt kiinnostavana ja arvokkaana läpi kaikki ikä- ja kehitysvaiheet.

– On vaikea sanoa tätä olematta tosi korni, mutta minulla on hyvin lämmin suhde Jeesukseen ja tietyllä tavalla kristinuskoonkin.

HULLU-ROMAANIN (2012) KERTOJA tilitti, että hänet on ”myrkytetty” lapsena kristinuskolla. Teos on toki fiktiivinen, mutta Hurme myöntää sen pohjautuvan pitkälti kirjoittajan omiin kokemuksiin.

– Kristillisyyteen yhdistynyt isänmaallisuus oli kotimme läpitunkeva ideologia ja voima. Kasvatus oli täysin aivopesua.

Vuonna 2009 Hurmeen äiti kuoli. Sitä seurasi mielisairaalan suljetulle osastolle johtanut psykoosi. Sairausjakso nosti rajusti pintaan uskontoon liittyvät lapsuudentraumat.

– Olin suunnattomassa hädässä ja meinasin kuolla. Parannuttuani tavoittelin kirjaan niitä tuntoja, joita minulla oli, kun olin täysin sekaisin.

Päätään selvittäessään toipilas pohti lapsuutensa selviytymisstrategiaa.

– Rakastin vanhempiani, siitä ei ollut epäilystäkään. En kuitenkaan uskaltanut kertoa heille, mitä oikeasti asioista ajattelin, vaan valehtelin heille hiljaisuudellani ja myönteisyydelläni.

Vanhemmilta sota-aika vei parhaat nuoruusvuodet. Isä kotiutui jatkosodasta luutnanttina. Äiti toimi lottana molemmissa sodissa.

– Heillä meni monta vuotta tappamisen, kuoleman ja isänmaallisen propagandan parissa. Kyllä se leimansa löi kaikkiin sen ikäpolven ihmisiin.

Kansakoulunopettajat tutustuivat samassa koulussa Toijalassa. Juhasta tuli perheen viides ja viimeinen lapsi.

KIRKKOKUORO OLI vanhemmille tärkeä harrastus. Isä teki pitkän uran Paimion kirkkoneuvostossa ja oikeistolaisena kunnanvaltuutettuna.

– Vasemmistoa kammoksuvat totiset kristityt ajattelivat, että vasemmistolaisuuteen liittyy kristinuskon kieltäminen.

Juha-poika joutui istumaan ”tuhannet kerrat” jumalanpalveluksessa. Hän ajattelee olleensa lapsena uskonnon uhri, jolle ei annettu mitään vaihtoehtoa kristinuskolle. Kristillinen katsomus esitettiin ainoana mahdollisena vaihtoehtona.

– Kaikki muut olivat pesunkestäviä pakanoita. Suomen kansa nähtiin heti Israelin jälkeen seuraavaksi valituksi kansaksi.

Vanhemmat eivät olleet antisemitistejä.

– Mutta hiljaisissa mietteissään he pitivät epäilyttävinä juutalaisia, jotka tappoivat Jeesuksen, eivätkä tunnustaneet häntä messiaaksi.

Ahkera koululainen ja lukutoukka kiinnostui muista maailmanuskonnoista ja ymmärsi, että todellisuutta saatettiin selittää eri tavalla kuin vanhemmat.

– Olin kuitenkin nynny. Salasin omat ajatukseni siinä vaiheessa, kun nuoren pitäisi kasvaa itsenäiseksi.

Onko riippumaton ja vapaa taiteilija kapinoinut nynnyyttä vastaan koko aikuisikänsä?

– Juuri näin. Kotioloissa harrastin vain passiivista vastarintaa, kun en suostunut liittymään Paimion kokoomusnuoriin.

KUULIAINEN POIKA meni jopa armeijaan, vaikka se soti hänen ”pyhimpiä pasifistisia vakaumuksiaan vastaan”.

Nuorukainen ei voinut murtaa vanhempiensa sydäntä. Hän tiesi, etteivät he kykenisi käsittämään aseistakieltäytymistä.

– Elin kaksoiselämää. Minulla oli varmat sisäiset käsitykset ja arvot, mutta pidin mölyt mahassani. Olin kotona hyväkäytöksinen ja hiljainen, vanhempien hyväksymä lapsi.

Hän itsenäistyi vanhemmistaan vasta armeijan jälkeen muutettuaan omilleen. Silloin saattoi ajatella ja elää, miten huvittaa. Taiteessa itseään sai ilmaista vapaasti.

– En päästänyt alkuun isää ja äitiä katsomaan teatteriesityksiäni, kun ajattelin heidän pahoittavan mielensä. Eivätkä he kyllä kovasti halunneetkaan tulla niihin.

Juha Hurme korostaa kunnioittaneensa suuresti isäänsä ja äitiään. Hän ymmärsi heidän taustansa sota-ajan kasvatteina.

– Jos meikäläinen sai sotaveteraanien lapsena jonkun perinnön, se oli sanoutuminen irti kaikesta väkivallasta.

Hurmeella on edelleen luja pasifistinen vakaumus. Reaalipasifisti ymmärtää kuitenkin maanpuolustuksen merkityksen, varsinkin Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen.

– Olen ymmälläni, mutten voi muuta kuin jatkaa tällä pasifistin tiellä. En osallistu itse tappamiseen missään olosuhteissa, mutten myöskään vastusta sitä, että Suomi liittyi Natoon.

VANHEMPIEN AATEMAAILMA oli yksi yhteen Sakari Topeliuksen Maamme-kirjan ”taitavan propagandan” kanssa.

– Herttainen ja kiva kristinusko kytkeytyi elimellisesti hyvään suomalaisuuteen.

Isä ja äiti palasivat ajassa sata vuotta taaksepäin, poika tulkitsee. He toivoivat lapsilleen vanhanaikaisella tavalla hyvää elämää.

– Se ei vain enää ollut mahdollista siinä todellisuudessa, mihin me lapset synnyimme. Meikäläisen rockmusiikki ja sarjakuvat rikkoivat sen maailman harmonian täydellisesti.

Vanhempien topeliaaninen maailmankuva ja kristillisyys olivat sittenkin hyvin valoisaa sorttia. Pelkkää hyvää tarkoittaen he opettivat, että kunnon kansalaisen elämään kuuluivat säntilliset tavat, perusporvarillisuus ja siisti pukeutuminen.

Hurme on miettinyt yhä uudelleen suhdettaan vanhempiinsa.

Oletko pehmentynyt?

– Sanon tätä mieluummin viisastumiseksi. Mitä vanhemmaksi kasvan, sitä arvokkaammaksi hahmotan heidän henkisen perintönsä.

Muutos ei ole tapahtunut helpolla.

– Minun täytyi lusia läpi mielisairaala ja vanhempieni kuolema ennen kuin sain etäisyyttä taustaani. Olen vihdoin valmis rakentamaan mielessäni rauhaa ja sovintoa heidän kanssaan.

JUHA HURME näkee nyt, että hänellä oli onni kasvaa hyvässä ja turvallisessa kodissa.

– Perheeni oli mitä parhain ja monessa mielessä myös suvaitsevainen kasvupaikka. Isä oli vitsinkertoja ja verbaalinero ja äitikin melkoinen monilahjakkuus.

Taiteilija on tarkistanut vanhempiensa lisäksi laajemmin suhdettaan Suomen kristilliseen perintöön.

– Rakentaessani rauhaa ja sovintoa olen tietoisesti lähtenyt purkamaan niitä vastakkainasetteluja, joita sisälläni on.

Ihmisten, yhteiskuntien ja ihmiskunnan kannattaa rakentaa tulevaisuutensa yhdistävien tekijöiden ja yhteisen hyvän löytämisen varaan.

– Muuten koko tämä planeetta joutuu ojasta allikkoon.

Omat vanhemmat rakkaudella sisäänsä sulkeva ja globaali visio on iso.

– Taiteilijan täytyy antaa ajatustensa liikkua isosti. En voi jäädä sen vangiksi, että minulla oli joskus 16-vuotiaana paha olla kotona.

JUHA HURMEEN viimeisin romaani tekee taas kerran tiliä kansakoulunopettajien pojan menneisyyden kanssa. Tiu tau tilhi (2022) kartoittaa kansansivistäjien, pappien, opettajien ja taiteilijoiden henkisesti muokkaamaa maata, jossa vanhempien maailmankuva muodostui.

Romaani sopii harvinaisen hyvin nautittavaksi äänikirjana, niin eläväisesti ja vivahteikkaasti kirjailija itse sen lukee, lausuu ja laulaa.

Tiu tau tilhi -laulun säveltäjä oli Sakari Topeliuksen, Hurmeen elämän ”ohittamattoman peikon”, tyttärenpoika Mikael Nyberg.

– Kirja päättyy syvällisestä kristitystä Nybergistä kertoessaan suorastaan kristilliseen pyhimystaruun. Hänen elämänsä oli askeettinen ja kaunis. Nyberg ei halunnut edes aplodeja, koska kaikki kunnia piti antaa Jumalalle.

Nyberg lausuu Jumalan olevan niin suuri sen takia, että Hän kuulee pieniäkin asioita.

– Se on minusta täydellinen ajatus, vaikka minkälaiselle ateistille.

Ilmoita asiavirheestä