Koivuniemen leirikeskuksessa Vaajakoskella jatkoisoskoulutuksen nuoret ja nuorisotyönohjaaja Marjo Ronkainen asettuvat rinkiin kuin iltanuotiolla. Aamu alkoi hartaudella. Keskusteltiin tunteista, hengellisyydestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista, päihteitäkin sivuten. Iltapäivällä on ensiapukoulutus.

Ikäluokasta 80 prosenttia käy rippikoulun, jonka jälkeen moni haluaa isoseksi.

– Tulin mukaan, koska omalla leirillä isosilla näytti olevan hauskaa. Pääsen kuin kurkistamaan kulissien taakse, Jaakko Virokangas sanoo. Leireillä on käyttöä myös monipuoliselle musikaalisuudelle.

Lukiossa musiikkilinjalla opiskeleva Ilari Suortamo soittaa rumpuja orkesterissa ja seurakunnan bändissä. Ennen omaa konfirmaatiota hänellä oli toinen juhla.

– Koin aina olevani enemmän uskovainen kuin ateisti, mutta en kuulunut kirkkoon. Kaste Kaupunginkirkossa oli kuten muutkin kasteet, seisoin vain omilla jaloillani. Sukulaisten joukosta löytyi kirkkoon kuuluva kummikin.

Veronika Laihonen arvostaa kirkon diakoniaa ja etsivää nuorisotyötä sekä uskon yhteisöllisyyttä. Kasvatusalaa opiskeleva Jessica Kudjoi muistaa leirin ensimmäiset päivät, jolloin porukka ei sulkeutunutkaan puhelimineen huoneisiinsa.

Matilda Pätilä harrastaa teatteria, josta on saanut esiintymisvarmuutta.

– Rakastan sketsejä ja tykkään pitää iltahartauksia. Eikä muualta löydy tällaista yhteisöä, jossa saa olla oma itsensä.

Leireillä isoset ovat vetäjien apuna ja luomassa turvallista ryhmää. Ronkainen lisää kristityn nuoren esikuvana olemisen. Ripari voi olla elämän parhaita kokemuksia, kun oppii tuntemaan itseään, löytää ehkä identiteettiään kristittynä ja saa ystäviä. Mietitään kristinuskoa, etiikkaa ja hyväksyykö Jumala minut.

– Riparilaiset kysyvät Jeesuksen elämästä eri juttuja, Veronika Laihonen kertoo.

Pihalla Ronkaisen kollegat Teresa Muhonen ja Leila Jokiniemi kuvailevat nuorten maailmaan. Harrastuksia on paljon. On stressiä, ilmastoahdistusta ja vaikeuksia, joita saatetaan oireilla paniikkikohtauksilla.

Joskus nuori kertoo, että seurakunnassa on hyvä olla. Viesti on mennyt perille: on lupa olla, suorittamatta.

juttu jatkuu kuvan alla

MATKALLA PALOKAN kirkolle ajatus kääntyy isosleiristä lastenleireille. Lapsen tähden -konsertilla kerätään varoja vähävaraisten perheiden leiritoimintaan. Järjestäjä on Kanssasi kasvamaan ry yhdessä seurakunnan kanssa. Leirien lisäksi järjestetään koulutusta ja seminaareja.

Viehättävä vaalea nainen istuu etupenkissä ja hämmentyy haastattelupyynnöstä. Siirrymme yhdistyksen puheenjohtajan Aino Viitasen kanssa rauhalliseen lasten tilaan. Istumme pienille penkeille ja kuulen tarinan työn pienestä alusta.

– Taustani vuoksi sydämelläni ovat tarvitsevat lapset. Olen itse orpo. Äitini saama myönteinen aborttipäätös oli jäänyt postilakon jalkoihin. Kun se aikanaan tuli, oli jo myöhäistä ja äidin oli pakko synnyttää minut. Vietin varhaisimmat vuoteni lastenkodissa ja isovanhempien luona ja lähdin varhain maailmalle.

Kun Viitanen odotti ensimmäistä lastaan, hän havahtui kysymykseen: Miten sinä Aino, jolla ei ole minkäänlaista maailmankatsomusta, aiot kasvattaa lapsesi?

– Siitä alkoi etsintä. Vaikka maallista isää ei ollut, sain rakastavan Taivaan Isän. Sitä turvaa haluan välittää lapsille, jotka kaipaavat turvallisia aikuisia.

Viitasella on ollut pitkäaikainen haave saada lapsia varten leirimaja.

– Lahjoitusten varassa hanke on edennyt, ja tulevana kesänä saadaan pitää ensimmäiset päiväleirit Lepolassa.

juttu jatkuu kuvan alla

Väliajalla pöytä notkuu herkuista. Mukana talkoissa on kolme polvea Viitasia, joista aina välillä joku käy halaamassa Ainoa. Lastenlapsia on jo viisi. Lapsenlapsenlapsi nukkuu vaunussa.

Osun pöytään, jossa myhäilevä mies kertoo innostuneensa pappaiässä pyhäkoulun pidosta. Käy ilmi että tämän insinööri Jari Jurvakaisen pöydältä ovat lähtöisin Lepolan rantarakennuksen piirustukset.

Väliajan jälkeen esiintyvä Viitasen Piia tunnetaan indie-folkia soittavasta yhtyeestään. En tiedä, mitä salissa tapahtuu. Miksi pelkäisin nostaa vedet ihmisten silmiin. Laulaja kumartuu alas eikä hetkeen saa itkultaan sanottua mitään. Kuuletko äitini mua ja edesmenneen paapan sota-ajan kirjeenvaihtoon perustuva Tuntemattomalle Ainolle liikuttavat ja lohduttavat. Lapsen tähden.

KUOKKALAN KIRKON kellot soittavat sävelmää, jonka yritän tunnistaa pääovea etsiessä. Kurkistan saliin, jossa Sirpa Peitsenheimo-Aarnio valmistelee pyhäkoulua. Ensikertalaisena. Tänään askarreltaisiin kala Pietarin saaliin kunniaksi.

Katselen kaunista kirkkosalia. On hyvät fiilikset ja tunnelma vain paranee, kun kuulen, että messussa on Kristinan kaste. Sitä ihmettelen, miksi vauvan nimi paljastetaan jo nyt.

Messu on yhtä valoisa kuin sali, jossa se pidetään. On kanteleryhmää ja kanttori Eveliina Salonen johdattaa meidät laulamaan päivän psalmia. Teologiharjoittelija Saara-Maria Kajava saarnaa elävästi Pietarin kalareissuista.

Yllättäen Minna Rantalainen kutsuu kastemaljan äärelle aikuisen naisen, Kristina Tublin. Anssi Hannula lukee psalmista 139, miten ihminen on ihme, jonka päivät olivat Luojan tiedossa jo ennen syntymää.

Kastepuhe on kaunis. Kristina tarkoittaa kristittyä. Tänään nimen kantajasta tulee seurakunnan jäsen.

Veden valelun jälkeen pappi toteaa, että vesikampaukset ovat kristityillä suosittuja. Seurakunta puhkeaa taputuksiin.

Tubli kertoo syntyneensä Neuvosto-Virossa ja jääneensä ilman kristillistä kasvatusta.

– Virossa aloitin rippikoulun kaksi kertaa, mutta se jäi kesken. Kun muutin Suomeen, menin aikuisten rippikouluryhmään, jonka keskeytti korona. Kävin sitten yksityisesti keskusteluja papin kanssa, kastettu kertoo ja lähtee kakkukahveille onniteltavaksi.

juttu jatkuu kuvan alla

KAIKKI ON valmista pyhäkoulua varten Kerttu Savolan, 84, olohuoneessa. Pöydällä palavat kynttilät laulukirjojen vieressä.

– Aloin käydä isosiskon mukana neljävuotiaana. Kaikki on tuttuja, eskarilainen Juho Jääskelä kertoo.

Tällä kertaa muita ei näy. Kävijämäärä muistuttaa Savolaa hänen ensimmäisestä pyhäkoulustaan Janakan koululla.

– Vain yksi tuli. Pihalla lapset selittivät, että ovat päivät koulussa. Sen jälkeen on kokoonnuttu kodissa.

Yli 60 vuotta ja satoja pyhäkoululaisia. Suurperhettä toivoneelle Savolalle he ovat olleet varalapsia, joista joillekin hän on varamummo. Jokainen oppilas on omanlaisensa. Eräskin oli niin ujo, että pysytteli pyhäkoulun ajan sohvan takana.

Perheiden vieraantuminen kirkosta näkyy pyhäkoululasten määrässä. Ennen saattoi olla 40 lasta, lattiat täynnä. Mutta yhdenkin kanssa voi laulaa, lukea psalmin pätkän, rukoilla ja jutella.

Puhutaan Taivaan Isän huolenpidosta. Sitä Savola koki jopa telottuaan jalkansa kellarin portaissa. Pyhäkouluun tuli pieni tauko ja jalka jäi vialliseksi, mutta Savola on kiitollinen, kun jaksaa yhä opettaa ja kolata itse lumet.

Isä meidän -rukousta seuraa tarjoilu ja väritystehtävä. Pyhäkoulutauluun saa valita tarroja mielensä mukaan.

Savola näyttää vuoden 1948 pyhäkoululehteä. Nyt lapset saavat kauden päätteeksi omakseen kauniin laulukirjan. Seurakunta on lahjoittanut myös väritystarvikkeet, jakkaroita ja eteisen matalan naulakon.

Juho syventyy värittämiseen, ja Savola kertoo elämäntarinaansa. Hän pääsi 15-lapsisesta perheestä kasvattitytöksi lapsettomalle pariskunnalle, oppi työnteon ja avioitui nuorena. 65 aviovuoden jälkeen mies kuoli kotona vaimon silittäessä poskea.

Opettaja muistuttaa tulevan sunnuntain kevätjuhlasta, johon vanhemmatkin tulevat täytekakulle. Ja kesällä lähdetään taas retkelle Savolan lapsuuskotiin.

juttu jatkuu kuvan alla

Konsertti alkaa laulaja Tiina Aaltosen, pianisti Hannu Alan ja muusikko Sami Aspin tasokkaalla musiikilla.

VANHA NAINEN opastaa Kaupunginkirkolle, jossa on alkamassa messu. ”Olen ortodoksi, käyn omassa kirkossa.” Erotessa toteamme kuitenkin yhdessä: Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Syksyllä eläköityvä KohtaamisPaikan pappi Mika Kilkki ja tuore toiminnanjohtaja, sosionomi-diakoni Topi Viitasalo tervehtivät väkeä ovella. Tulijoista Marko Remes kuului 30 aktiivisen joukkoon jo 1999. Toiminta alkoi Keljon kirkossa, joka kävi pian pieneksi.

Psykologi Arto Mikkolan mukaan yhteisölle oli tuolloin sosiaalinen tilaus opiskelijoiden ja nuorten perheiden porukassa.

– Heidän on edelleen helppo tulla, kun lapsetkin ovat kuin kotonaan. KohtaamisPaikka on pieni ihme säilyessään kaikenikäisten yhteisönä ja vielä piispan mandaatilla.

Vaimonsa kanssa Mikkola on toiminut pitkään ehtoollisavustajana alueen messuissa, joissa ”päivittyy suhde Jeesukseen”.

– Yhteisö vastaa myös ajassamme olevaan Raamatun opetuksen tarpeeseen.

Soittimia viritellään, penkeissä jutellaan. Viitasalo ja Kilkki kertovat, että yhteisö on osa Jyväskylän seurakunnan elämää, mutta sen taustalla on oma yhdistys KohtaamisPaikan tuki ry. Toiminnan alkaessa sovittiin, että seurakunta tarjoaa tilat, vuosittaisen määrärahan ja tiedotuskanavat, mutta muuten yhteisö rahoittaa itse toimintansa.

Viitasalo on yhteisön omia kasvatteja, joka alkoi käydä messuissa 16 vuotta sitten. Paikka löytyi sähköbasson varresta.

– Täällä seurakuntalaiset eivät tule katsomaan, mitä työntekijät ovat saaneet aikaan. Yhdessä tehdään.

Työntekijät ovat mahdollistajia. Yhteisö tarvitseekin erilaisia osaajia, tekniikkaan, rukouspalvelijoiksi, ehtoollisavustajiksi, tarjoiluihin, musiikkiin.

Laukaalainen ensihoitaja Jarkko Rantanen soittaa bändissä kitaraa. Terveydenhoitaja Heta Rantanen hoitaa messun ensikertalaista, kahdeksankuista Aatosta penkissä. Kello 17 alkava messu sopii perheelle aamumessua paremmin.

Jarkko Rantanen, Susanna Taipalus (laulu), Ilari Taipalus (rummut) ja Leea Kiviaho (piano) asettuvat paikoilleen. Petteri Muotka aloittaa juonnon. Koolla ollaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

juttu jatkuu kuvan alla

Takaani kuuluu iloinen kiljahdus; Aatos testaa tilan hyvää akustiikkaa. Edessäni istuvan isoäidin syliin kiipeää selkänojan yli useampikin lapsenlapsi.

Viitasalo käy läpi pääsiäiseen liittyvää evankeliumitekstiä omakohtaisten kokemusten kautta.

Lapset ovat konkreettisesti tekstin viestin ja pääsiäisasetelman äärellä salin seinustalla ja liittyvät tyhjää hautaa ihmettelevien naishahmojen seuraan. Jeesus-nukke katoaa näkyvistä kuin helatorstain tekstissä.

Joku menee jakamaan huolensa rukouspalvelijoiden kanssa. Pekka kertoo rukoilleensa viime kesästä asti leutoa ja tuulista talvea hankalan energiatilanteen vuoksi. Eikä sähkökatkoksia tullut.

Pian ”hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa” kajahtaa kiitoslauluna kuin kaunista, tähtien täplittämää kattoa korkeammalle.

Messun jälkeen suntio Mirjam Kastepohja ihmettelee kävijämäärää.

– Laitoin valmiiksi 114 ehtoollispikaria, paikalla oli 114 ihmistä. Kaikki eivät toki käyneet ehtoollisella.

Kirkkopuistossa on mehutarjoilu. Vappuna nautitaan BrunssiKirkosta kristillisellä koululla. Kohtaamisia tapahtuu siis aterian äärellä, niin ruokapöydässä kuin ehtoollispöydässä.

Yhteisön verkkosivujen mukaan tarkoitus on rakentaa yhteyttä Jumalaan, toinen toisiinsa ja ulospäin. Kilkki ja Viitasalo avaavat näitä seurakunnan kolmea suuntaa. Musiikki, rukous, Raamatun sana ja ehtoollinen hoitavat suhdetta Jumalaan, ”ylös”. ”Sisään” toteutuu eri puolilla kaupunkia kokoontuvissa kotiryhmissä. ”Ulos” kuvaa vaikka Alfa-kurssia ja vieraanvaraisuutta, jolla uudet ihmiset otetaan vastaan. KohtaamisPaikasta on lähtenyt ihmisiä myös lähetystyöhön.

Albansa toppatakkiin vaihtanut Mika Kilkki on viimeinen roudari hiljentyvällä kirkolla. Mukaan kotiin lähtee äänentoistoa, esirukouslappusia ja muuta tavaraa – otettavaksi esille viikon kuluttua Palokan kirkon iltamessussa.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä