Vuoden 1918 murhenäytelmästä on kirjoitettu niin aate- ja sotahistorian kuin teologian näkökulmista. Usein tavalliset ihmiset jäävät kuitenkin tutkimuksen tavoittamattomiin.

Tänä keväänä julkaistu Helmi Haapasen kapinakirja (Warelia) tarjoaa kurkistusikkunan sisällissodan aikaisen Tampereen arkeen. Kirjailija Pertti Rajalan ei tarvinnut etsiä lähdemateriaalia kaukaa. Helmi Haapanen oli hänen tätinsä.

– Jäädessään 1950-luvulla tehtaanhommista pois Helmi hoiti paljon minua ja veljiäni. Hän oli taitava kertoja, jota kuuntelin lapsena suurella uteliaisuudella.

Haapanen oli ollut sisällissodan aikaan 17-vuotias. Sota jätti työläisperheen tyttöön lähtemättömän jäljen.

– Siihen liittyivät hänen järkyttävimmät muistonsa.

Rajala kertoo järkyttyneensä itsekin, kun 10-vuotiaana tajusi, että sisällissodassa suomalaiset sotivat keskenään. Oivalluksen jälkeen Rajala on kirjoittanut aiheesta monia kirjoja.

– Kun korona tyhjensi kalenterini, kaivoin esiin Helmin muistiinpanot sekä omat haastatteluni hänestä ja ryhdyin hommiin.

Kirja on kirjoitettu päiväkirjan muotoon, mutta Rajala on pyrkinyt historialliseen tarkkuuteen.

Vaikka Rajala käyttää itse käsitettä sisällissota, on kapinakirjan nimi lähimpänä Haapasen käyttämää kieltä.

– Amurin työläiset puhuivat kapinasta. Sitä se heille oli.

YLEISEN KÄSITYKSEN mukaan Suomi jakautui vuonna 1918 kahtia. Rajalan mukaan Suomi jakautui oikeastaan viiteen osaan.

– Oli valkoisia ja punaisia, kumpaankin suuntaan kallellaan olevia sekä neutraaleja. Enemmistö oli valkoisten ja punaisten välissä.

Tähän kirjavaan väliinputoajien joukkoon sijoittuu myös Haapasen perhe.

– Vaikka Helmin isä, minun vaarini, oli työväen mies ja torpan poika, oli hän myös ehdoton pasifisti. Kun Helmi pohti naiskaartiin lähtemistä, isä ei päästänyt.

Profeetallisiksi kohoavat ”pyssyleikeistä” kieltäytyvän Antti Haapasen sanat työläistovereilleen: ”Sotaa te haluatte ja sodan te saattekin. Ja huonosti siinä sodassa käy.” Vaikka Antti Haapanen kieltäytyi aseista, komennettiin hänet silti vartiotehtäviin. Punaisten äidyttyä ryöstelemään pankkeja, Haapanen palautti pyssyn ja punaisen nauhan esikuntaan.

JO VUONNA 1918 teologi Antti J. Pietilä kirjoitti kirjassaan Kirkko ja vallankumous, että ”kristinuskon vastustamisen henki, joka on pitkin matkaa lyönyt leiman Suomen sosialistiseen työväenliikkeeseen, ei ole meidän maassamme lähtöisin työväen piireistä”. Samoin näkee Pertti Rajala.

– Monella punaisella oli vahva usko. Kristinuskoa ei varsinaisesti vastustettu, kirkkoa ja herroja kylläkin.

Rajala pitää vahvana todisteena sitä, että kun 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain mukaan kirkosta olisi saanut erota, ei ihmeempää eroamispiikkiä ilmaantunut.

– Sitä pelättiin, mutta niin ei käynyt. Se ei silti tarkoita, etteikö kirkkoon oltaisi oltu pettyneitä.

Pettynyt oli Helmi Haapanenkin. Rippikoulun käynyt, papista pitänyt ja lapsenuskonsa säilyttänyt tyttö kävi kirkossa vielä sisällissodan aikanakin. Siksi järkytys oli suuri, kun 6.4. Tampereen valtaamisen jälkeen sotilaspappi haukkui kiitosjumalanpalveluksessa punaiset pakanallisiksi juudaksiksi.

– Vielä muistellessaan Helmin ääni värisi ja hän sanoi, että minäkö muka pakanallinen? Helmi ihmetteli myös, mitä kiittämistä kauheassa sodassa oikein oli. Missä Jumala oli, kun antoi tällaisen tapahtua?

Jonkin aikaa Helmi pelkäsi uusia moitteita ja kirkkoon menemistä.

– Isänsä vankileiriltä vapautumisen jälkeen Helmi kuitenkin meni jumalanpalvelukseen todeten, että nyt on aihetta kiitokseen! Kuolemaansa asti Helmi kuunteli radiojumalanpalveluksia. Hänellä oli syvä luottamus Jumalaan.

Vaikka iso osa papistosta olikin valkoisten puolella, kykeni Helmi Haapanen antamaan kirkolle anteeksi. Ihme kyllä, liberaalipapeista Helmi ei välittänyt.

– Helmi korosti usein, että ei halua kuulla papeilta yhteiskunnallisista asioista. Jumalan sanaa vaan!

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

”Minäkö muka pakanallinen?” – Tädin kertomukset sisällissodan ajan Tampereelta saivat Pertti Rajalan kirjoittamaan kapinakirjan