Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan muutti suomalaisten Venäjä-suhteita ja asenteita. Tässä jutussa muutoksesta kertovat Suomi-Venäjä-seuran pääsihteeri, Ortodoksisen kirkon venäjänkielisen työn pappi ja pitkään Pietarissa asunut Kirkkohallituksen asiantuntija.
Suomi–Venäjä-seuran pääsihteeri Niina Sinkko: ”Naapuri on viisasta tuntea”
Suomi-Venäjä-seura on sotaa vastaan ja tuomme sen monin tavoin esille. Olemme miettineet seuran nimenvaihtoa. Luopuisimme Venäjä-sanasta ja ottaisimme sen sijaan käyttöön sanan slaavilaisuus.
Venäläisten on erittäin vaikeaa ottaa julkisesti kantaa Ukrainan sotaa vastaan. Seuraukset valtaa pitävien vastustamisesta ovat täysin muuta kuin Suomessa. Voi menettää työpaikan, joutua vankilaan ja viranomaisten kosto saattaa koskea koko perhettä.
ASUIN LAPSUUTENI Lappeenrannassa ja luin venäjää ensimmäisenä vieraana kielenä. Kävin ensimmäistä kertaa Venäjällä kouluretkellä Viipurissa. Olimme yötä viipurilaisissa perheissä. Fanitin lapsena näyttelijä Heikki Kinnusta ja katsoin televisiosta hänen venäjän kielen opetusohjelmaansa Pozaluista.
Venäjäntaitoisena sain helposti kesätyöpaikkoja. Neuvostoliiton romahdettua suhteita Venäjälle rakennettiin aktiivisesti.
Olen toiminut ruotsin, englannin ja venäjän opettajana. Olen opiskellut myös venäjän metsätieteitä ja pedagogiikkaa sekä työskennellyt UPM:ssä Venäjän puuntuonnissa.
Vuoden 2019 alusta olen ollut Suomi–Venäjä-seuran pääsihteeri. Tämä on aitiopaikka venäläiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Aivovuoto Venäjältä on ollut valtavaa, Niina Sinkko sanoo. Kuva: Jukka Granström
UKRAINAAN KOHDISTUNEEN suurhyökkäyksen jälkeen kaikki viranomaisyhteydet ovat katkenneet. Venäläinen yhteiskunta on osaltaan tehnyt mahdottomaksi pitää yhteyksiä. Pidämme yhteyttä kansalaisyhteiskunnan edustajiin siinä määrin kuin mahdollista.
Sota katkaisi esimerkiksi kouluihin liittyvät ystävyyskouluhankkeet. Lapset ja opettajat Venäjällä ja Suomessa elävät nyt täysin eri todellisuuksissa.
Yksi asia, joka erityisesti surettaa, on Itä-Suomen yliopiston kanssa yhteistyössä vireillä ollut käsityöläisyyteen liittyvä hanke. Osaltaan se olisi vahvistanut käsityöläisten asemaa sekä Suomessa että Venäjällä.
SUOMI–VENÄJÄ-seuran toiminnassa kyse ei olekaan vain kulttuurien viemisestä rajojen yli, vaan myös oman kulttuurin vahvistamisesta.
Iso osa yhteistyökumppaneistamme on siirtynyt Venäjän rajojen ulkopuolelle. Olemme nykyisin yhteydessä enemmän heihin kuin kotimaahansa jääneisiin. Aivovuoto Venäjältä on ollut rajua.
Sodan sytyttyä seuran tehtävä venäläistaustaisten ja -kielisten tukijana on korostunut. Suvaitsevaisuuden sijaan rasismista venäläisiä kohtaan on tullut uusi normi.
Yritämme osaltamme vaikuttaa siihen, ettei Suomessa nähtäisi kaikkia venäläisiä saati venäläisyyttä vihollisina.
SEURAN SAAMA valtionapu on vähentynyt noin kolmanneksen. Saamme tälle vuodelle valtionapua noin 500 000 euroa.
Siitäkin huolimatta, ettei ole varmaa, mahdollistaako Venäjän yhteiskunnallinen kehitys jatkossakaan yhteistyön, pitää pystyä katsomaan tulevaisuuteen. Aikaan kun sota on loppu ja yhteistyötä maidemme välillä rakennetaan taas. Kun rakennetaan rauhan Eurooppaa.
Huolestuttavaa on, että Suomessa niin harva tahtoo opiskella venäjää. Tai tietää naapuriamme koskevista asioista. Kun me Suomessa tunnemme Venäjän, olemme vahvempia naapureita. Maantieteellinen asema tuo meille parhaimmillaan sellaista Venäjä-osaamista, jota ei ole missään muualla maailmassa.
On hyvä muistaa, että venäjän kieli yhdistää Suomessa asuvia venäläisiä ja ukrainalaisia. Monet Suomessa asuvat venäläiset auttavat ukrainalaisia. Se on kestävää rauhantyötä.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Kuva: Jukka Granström
Ortodoksisen kirkon venäjänkielisen työn pappi Heikki Huttunen: ”Kirkon tehtävä on olla sovinnon ja yhteyden paikka, ja pappina olen kaikkia varten”
Vähän alle 200-vuotias Pyhän Kolminaisuuden kirkko on ollut aina tulijoiden kirkko. Viime vuosikymmeninä se on ollut kaikkien venäjänkielisten, muun muassa inkeriläisiä sukujuuria omaavien paluumuuttajien ja viime vuodesta lähtien enenevässä määrin myös Ukrainasta sotaa pakenevien kirkko.
Venäjä ei yhdistä seurakuntalaisiamme vaan venäjänkielisyys. Se on yhteinen kommunikoinnin ja rukouksen kieli. Suomeen muutetaan entisen Neuvostoliiton alueilta ja lisäksi muun muassa Serbiasta ja Bulgariasta. Kirkossamme puhutaan noin 50 eri äidinkieltä. Jäseninä on laaja kirjo ammatteja traktorinkuljettajista taiteilijoihin.
Ukrainalaisten pakolaisten tulo ei välittömästi muuttanut toimintaamme. Alkuun se tarkoitti, että sodan kauheus tuli ikään kuin työntekijöidemme ja vapaaehtoisten iholle. Kohtasimme ihmisiä, jotka olivat menettäneet perheenjäseniään sodassa tai joiden koti oli tuhottu.
Viime syksynä on syntynyt eri kirkkokuntien yhteinen verkosto, jossa työntekijöitä koulutetaan kohtaamaan Ukrainan sodassa traumatisoituneita ihmisiä.
Olemme viettäneet ukrainalaisten kanssa vainajien muistopalveluksia esimerkiksi mummolle, joka kuoli pommituksissa ja haudattiin kerrostalonsa viereen. Olemme kastaneet Suomessa syntyneitä vauvoja sekä haudanneet täällä kuolleita.
SUOMEN ORTODOKSINEN kirkko on selkeästi tuominnut Venäjän ortodoksisen kirkon sotaan liittyvät kannanotot. Emme toitota tuomiota kuitenkaan jatkuvasti seurakunnassamme, vaan tahdomme kirkon olevan kaikille turvallinen paikka.
En ole huomannut sotaan liittyvää sanailua tai kiistaa venäläistaustaisten ja ukrainalaistaustaisten ihmisten välillä. Monet venäläistaustaiset tahtovat auttaa Ukrainasta tulleita. On huolta sukulaisista, joita monilla on sekä Ukrainassa että Venäjällä.
Joku seurakuntalaisistamme on siirtynyt Suomessa toimivaan Moskovan patriarkaatin alaiseen seurakuntaan, ja muutamia ihmisiä sieltä on siirtynyt meidän seurakuntaamme.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Tänne tulleet ukrainalaiset ovat pyytäneet järjestämään muistoplveluksia sodassa kuolleille omaisilleen, Heikki Huttunen kertoo.
Kuva: Jukka Granström
OMA KIINNOSTUKSENI venäjän kieleen syntyi jo lukioaikana. Osaltaan siihen vaikuttivat sukujuuret Laatokalla.
Kävin mielelläni etenkin 1990-luvulta lähtien Venäjällä. Siellä vallitsi eräänlainen vapauden ja innostuneisuuden aikakausi, vaikka taloudellisesti se oli monille raskasta aikaa.
Asenteiden muuttuminen kielteiseksi venäläisyyttä kohtaan on surullista ja raastavaa. Yhtäkkiä meiltä on kadonnut valtava naapurimaa, ikään kuin siellä olisi vain pelkkää pimeyttä.
En ole kuullut seurakuntalaisilta, että he olisivat kohdanneet rasismia venäjän kielen takia. Voi olla että osa puhuu hiljaisemmin julkisilla paikoilla. On hyvä, että Suomen valtion johto painotti heti sodan sytyttyä sitä, ettei vihan tunteita saa kohdistaa yksittäisiin täällä asuviin venäläisiin.
Niin kauan kuin sota jatkuu, tilanne pahenee. Ukrainalaiset taistelevat nyt kielensä ja kulttuurinsa puolesta henkiin jäämisestä. Samalla sotaa käydään Euroopan ja Venäjän tulevaisuudesta.
Kirkon tehtävä on olla sovinnon ja yhteyden paikka. En laita takkiini Ukrainan enkä Venäjän väreissä olevaa pinssiä tai nauhaa, koska pappina olen kaikkia varten.
Kirkon pitää toimia rauhan eteen ja vahvistaa ihmisten keskinäistä kanssakäymistä tulevaisuuden hyväksi niin että jatkossakin voimme elää yhdessä. Puhe rauhasta on kuitenkin vaikeaa niin kauan kuin sota jatkuu.
Kirkkohallituksen ulkosuomalaistyön asiantuntija, Venäjällä pitkään asunut Riikka Porkola: ”Nyt tuhotaan museot ja kirjallisuus, vaikka kirjailijat ovat kansan muisti”
Olen perinyt lapsuudenkodistani rakkauden venäläiseen kirjallisuuteen. Opiskelin Helsingin yliopistossa venäjän kieltä ja kirjallisuutta. Sen lisäksi opiskelin kauppakorkeakoulussa Venäjän kauppaa.
Kun tuli tieto Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, se tuntui vähän siltä kuin läheinen ihminen olisi kuollut.
Pietari on minulle erityisen rakas kaupunki. Olen asunut siellä vuosien ajan opiskelijana sekä pääkonsulaatin työntekijänä. Pääkonsulaatti oli silloin Suomen suurin edustusto maailmalla, jota työllistivät muun muassa viisumiasiat ja kauppasuhteet. Meillä oli lähes viikoittain ministeritason vierailuja.
Ilmapiiri oli silloin sellainen, että luottamus demokratian rakentumiseen Venäjällä oli olemassa, vaikka tiedettiin, etteivät ihmisoikeudet vielä toteudu. Ongelmana demokratian suhteen on, ettei venäläisillä ole kokemusta siitä.
MUUTAMIA VUOSIA sitten minun piti päättää, tahdonko jatkaa ulkoministeriön palveluksessa vaihtaen asemapaikkaa aika ajoin vai tahdonko jotain muuta. Tahdoin muuta.
Aloitin teologian opinnot 2016 Helsingin yliopistossa.
Tein graduni Suomen evankelis-luterilaisen kirkon venäjänkielisestä työstä. Sitä varten vietin paljon aikaa Helsingissä Matteuksen kirkolla, jossa oli venäjänkielistä luterilaisen kirkon työtä. Puolet siellä kävijöistä on inkeriläistaustaisia ja noin puolet eri puolilta entisen Neuvostoliiton alueelta.
VENÄJÄNKIELISTEN KOTOUTUMISESSA Suomeen on vaikeuksia. Monen heistä suuri haave olisi päästä edes kerran käymään suomalaisessa kodissa.
Käyn edelleen Matteuksen kirkolla, koska monilla venäjänkielisillä on nyt erityisen vaikeaa. Sodan syttymisen jälkeen jännitteet kasvoivat. Kun venäläinen kokee Suomessa rasismia tai syrjintää, niin hän menee entistä enemmän kuoreensa.
Sota on antanut luvan ryssitellä venäläistaustaisia ihmisiä. Kun lapsi ryssittelee toista lasta, niin se kertoo usein kotona opituista asenteista.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Kun venäläinen kokee Suomessa rasisma tai syrjintää, hän menee entistä enemmän kuoreensa, Riikka Porkola sanoo.
Kuva: Jukka Granström
ASUIN AIKANAAN Pietarin keskustassa. Kanavien rannat ja kirjailijamuseot ovat minulle erityisen rakkaita. Pietarista ikävöin esimerkiksi georgialaista keittiötä, huipputason jazz-klubeja ja runoilija Anna Ahmatovan kotimuseota.
Sodan syttymisen myötä tuli suru myös siitä, että nyt tuhotaan museot ja kirjallisuus. Kirjailijat ovat aina puolustaneet pientä ihmistä. Aleksandr Solženitsynia lainaten: ”Halusin olla muisti, kovan onnettomuuden kärsineen kansan muisti.”
Historia toistuu, taas tarvitaan uusia kirjailijoita pienen ihmisen puolelle, ja heitä on jo tullutkin.
Pidän yhteyksiä venäläisiin ystäviini pääasiassa WhatsApp-sovelluksella. Sodan sytyttyä keskusteluja on leimannut hämmennys ja varovaisuus. Ystäväni käyttävät sota-sanaa, vaikka siitä voi joutua vankilaan.
Yritän olla ikkuna vapaaseen maailmaan, siihen että toivoa on. Osalle venäläisiä ystäviäni on vaikea myöntää, että isänmaa on heidät näin pettänyt. Tuntuu siltä, että usko tulevaisuuteen on viety.
VÄLILLÄ PUHUMME muustakin kuin nykytilanteesta. Suomi merkitsee heille saunaa ja puhdasta ja siistiä maata. He odottavat, että voivat taas matkustaa vapaasti.
Mielenosoituksiin osallistumista estää pelko vankiloihin joutumisesta. Kansalaisaktiivisuudesta on aina rangaistu, kidutettu tai viety rintamalle.
Venäläisiltä ystäviltä olen oppinut taitoa pitää välillä myös hauskaa, sillä huomisesta ei tiedä.
Venäjällä on paljon kauneutta ja estetiikkaa, mutta samalla rumaa ihmisten kohtelua, joka on maanpäällistä helvettiä. Venäjä on ääripäiden maa.
Ari Ojell: ”Yhteyksien ylläpitäminen kannustaa ja tukee Inkerin kirkon seurakuntia niiden paikallisessa rauhantyössä”
Kirkkohallituksen ystävyysseurakuntatoiminnasta vastaava asiantuntija Ari Ojell vastasi Inkerin kirkkoa koskeviin kysymyksiin.
Miten sota on vaikuttanut yhteyksien ylläpitämiseen Suomesta Inkerin kirkkoon?
– Matkustus- ja viisumirajoitukset ovat laajalti estäneet kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen. Etäyhteydet korvaavat vain osittain tätä vajetta.
– Useissa suomalaisseurakunnissa käydään keskustelua, onko ystävyysseurakuntayhteyksien ylläpitäminen Venäjälle oikein tai mielekästä. Näillä yhteyksillä ei kuitenkaan tueta sodasta vastuussa olevaa Venäjän poliittista eliittiä tai luoda taloudellisia edellytyksiä sotatoimien jatkamiselle.
Miten ystävyysseurakuntien olisi hyvä toimia tässä tilanteessa?
– Jatkaa yhteistä esirukousta Ukrainan, rauhan ja ystävyysseurakunnan puolesta ja pyrkiä ylläpitämään suhteita Inkerin kirkon seurakuntiin. Kriisiaika vaatii malttia, kärsivällisyyttä ja epävarmuuden sietämistä. Yhteyksien ylläpitäminen kannustaa ja tukee Inkerin kirkon seurakuntia niiden paikallisessa rauhantyössä.
– Kirkkomme laajalla seurakuntayhteyksien verkostolla voi olla tulevaisuudessa merkittävä rooli turvallisemman Euroopan ja oikeudenmukaisen rauhan rakentamisessa.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä