Pienessä luterilaisessa kirkossa Marovaton kylässä Madagaskarilla on menossa jumalanpalvelus. Kirkon lattia on täynnä ihmisiä, ja jotkut joutuvat istumaan kirkon ulkopuolella. He ovat pukeutuneet parhaimpiinsa, mutta harvalla on silti kenkiä.

Kirkossa veisataan norjalaisia virsiä. Huomioni kiinnittyy teini-ikäiseen tyttöön, jonka suusta hampaat törröttävät ulos. Päättelen, ettei kitalakihalkiota ole leikattu vauvana.

Olemme keräämässä aineistoa Madagaskarin luterilaisen kirkon yhteisönkehittämishankkeista maan eteläosassa. Täällä YK julisti viime vuonna alkaneeksi maailman ensimmäisen ilmastonmuutoksen aiheuttaman nälänhädän.

Haluamme tietää, onko seurakuntien mahdollista kehittää elinolosuhteita näin ankarissa oloissa vai onko ainoa mahdollisuus tarjota vain hätäapua.

Satunnaiselle kävijälle köyhyys tulee heti iholle

Madagaskar on Afrikan itäpuolella sijaitseva pinta-alaltaan miltei kaksi kertaa Suomen suuruinen saari, jolla asuu lähes 30 miljoonaa ihmistä.

Norjalaiset lähetyssaarnaajat perustivat ensimmäisen luterilaisen seurakunnan saarelle vuonna 1867. Norjan kirkolla onkin samankaltainen suhde Madagaskariin kuin Suomen kirkolla Namibiaan.

Jos Afrikka on maailman kehityksen marginaalissa, Madagaskar sijaitsee marginaalin marginaalissa. YK:n inhimillisen kehityksen indeksissä maa on sijalla 173 yhteensä 191 maan joukossa. Vuoden 2020 bruttokansantuotteella mitattuna Madagaskar oli maailman neljänneksi köyhin maa Burundin, Somalian ja Mosambikin jälkeen.

Satunnaiselle kävijälle köyhyys tulee heti iholle: aina kun auton tai hotellin oven avaa, ilmestyy rääsyisten lasten, vanhusten ja vammaisten pyytäviä käsiä. On helppo ymmärtää, ettei heillä ole mitään turvaa.

Suomalaista köyhyystutkijaa tämänkaltainen äärimmäinen köyhyys puistattaa. Olen tottunut arvioimaan köyhyyttä punnitsemalla erilaisten etuuksien euromääriä ja miettimällä, riittävätkö ne pienituloisilla ihmisillä osallistumiseen meillä vallitsevaan elämäntapaan. Tiedän hyvin vähän siitä, millaista on absoluuttinen, nälkäkuolemaan johtava köyhyys.

Liikuttavaa on kuitenkin se, miten Marovaton kirkossa ihmiset haluavat jakaa vähästään. Kierrämme kolme kertaa kolehtikorien ympäri virsien kaikuessa.

Ennen jumalanpalveluksen loppua kirkossa huutokaupataan niiden ihmisten tuomisia, joilla ei ole ollut antaa rahaa kolehtiin. Joku tuo kanan, joku korillisen litsi-hedelmiä, joku yhden munan. Toinen seurakuntalainen ostaa ruokatarpeen itselleen ja tekee sen hinnan mukaisen lahjoituksen kolehtiin.

Vuoden 2020 bruttokansantuotteella mitattuna Madagaskar on maailman neljänneksi köyhin maa. Kuva: Heikki Hiilamo

Ilmastonmuutoksen pelätään tuhoavan elämän edellytykset

Suomessa suhtautuminen ilmastonmuutokseen ja sen vaatimiin toimiin jää helposti ideologiseksi kysymykseksi. Toteutuneet ja oletetut vaikutukset ovat melkein positiivisia: lisää lämpöä kaikkiin vuodenaikoihin ja pidempiä kasvukausia.

Tilanne on toinen köyhissä maissa, missä valtaosa saa elantonsa – kuten joskus ennen meilläkin – pienimuotoisesta maanviljelystä. Pienikin muutos lämpötilassa, sateissa tai tuulessa voi johtaa kohtalokkaaseen katastrofiin.

Madagaskarilla ilmastonmuutos on käsinkosketeltava uhka. Sen pelätään tuhoavan elämän edellytykset ja johtavan joukkopakoon. Siinä missä maan pohjois- ja keskiosia peittävät kumpuilevat vuoret ja hedelmälliset laaksot, eteläosa on karua ja tasaista hiekkamaata.

Elämän edellytykset ovat olleet aina ankaria. Vuoden 1896 jälkeen alueella on koettu yhteensä 16 nälänhätää, joita alueella kutsutaan sanalla kere. Se tarkoittaa paikallisella antandroyn murteella ”olla nälissään”.

Väite ilmastonmuutoksesta Madagaskarin nälänhädän syynä on kiistanalainen. Kuivuudesta on kärsitty ennenkin. Säätilastot kertovat lämpötilan nousseen, mutta asiantuntijoiden mukaan katastrofaaliset vaikutukset alkaisivat vasta, kun maapallon keskilämpötila nousee kaksi astetta. Toisaalta madagaskarilaiset ovat parturoineet saarensa melkein puuttomaksi, mikä on kiihdyttänyt eroosiota. Lisäksi koronapandemian aikana suljettiin kouluja ja lapset jäivät ilman kouluaterioita.

Kukaan ei tiedä, mistä punaiset tuulet tulevat

Madagaskarin eteläosassa maanviljelijät puhuvat paitsi sateiden vähenemisestä myös tuulen kovenemisesta. Punaista hiekkapölyä levittävä myrskytuuli peittää taimet ja tuhoaa maan.

Kovimpien puuskien aikaan ihmiset hakevat suojaa kirkoista, koska ne ovat kylien ainoita kivirakennuksia. Ambovambessa tapaamamme pastori kuvaa vierailijoille tuulen voimaa sanomalla, että jos sen kerran kokee pahimmillaan, silloin lupaa itselleen, ettei enää koskaan tule takaisin.

Kukaan ei tiedä, mistä punaiset tuulet tulevat. Onko syynä ilmastonmuutos vai puiden kaatamisesta aiheutunut eroosio? Todennäköisesti molemmat.

Mieluummin nälkäkuolema kuin ero esi-isien asuinalueista

On päivänselvää, että ilmastonmuutokset vaikutukset tuntuvat eniten siellä, missä ihmiset ovat jo ennestään tiukoilla – ja niiden ihmisten keskuudessa, jotka ovat haavoittuvimmassa asemassa. Heitä ovat vanhukset, vammaiset ja lapset.

Nämä ihmiset ovat ilmastonmuutoksen ensimmäisiä uhreja. Traagista on se, etteivät he ole omalla elämäntavallaan osallistuneet lainkaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiseen. Heidän pienet viljelmänsä ovat aina olleet ekologisesti kestäviä, vaikka taloudellisesti ja sosiaalisesti usein kestämättömiä.

Madagaskarilaiset uskovat, että kaikki hyvä – vauraus, onni ja hedelmällisyys – tulee kuolleilta. Joka puolella näkyy koristeltuja hautoja. Köyhimmätkin ihmiset säästävät hautajaisia varten. Kuivimmilla alueilla haudat erottuvat vihreinä keitaina erämaan keskellä. Puiden katkominen haudoilta on ankarasti säännelty tabu.

Hautojen vuoksi ihmiset ovat haluttomia muuttamaan asuttavammille alueille, vaikka ilmastonmuutos tekisi oloista täysin sietämättömiä. Monet ovat mieluummin valmiita kohtaamaan nälkäkuoleman kuin luopumaan esi-isiensä ja -äitiensä asuinalueista.

Tuntuu puistattavalta huomata, miten arkipäiväisesti ihmiset suhtautuvat nälkäkuoleman mahdollisuuteen.

Jumalanpalveluksessa lauletaan norjalaisia virsiä. Norjan kirkolla on Madagaskariin samankaltainen suhde kuin Suomen kirkolla Namibiaan. Kuva: Heikki Hiilamo

Seurakunnat rakentavat paikallisin voimin käymälöitä ja kaivoja

Madagaskarin luterilaisessa kirkossa on jopa neljä miljoonaa jäsentä. Muutamia vuosia sitten kirkko käynnisti paikallisiin voimavaroihin pohjautuvan yhteisönkehittämishankkeen. Sen nimeksi tuli Use your talents (UYT) eli käytä lahjojasi.

Madagaskarin valtio tai kunnat eivät juuri tarjoa apua köyhille ihmisille. Turva on perheessä ja yhteisössä. Tähän perustuu UYT-hanke.

Seurakunnat rakentavat paikallisin voimin käymälöitä ja kaivoja. Pastorit opettavat seurakuntalaisia kasvattamaan kanoja ja viljelemään muuttuneeseen ilmastoon paremmin soveltuvia ruokakasveja. Tärkeää on myös istuttaa puita ja kastella niiden taimia.

Pastoreiden palkka on pieni ja riippuvainen kolehdeista. He joutuvat elättämään perheitä samoilla keinoilla kuin seurakuntalaisensa. Tämä tarjoaa heille mahdollisuuden näyttää esimerkkiä siitä, miten keräämällä vettä talteen, istuttamalla puita ja viljelemällä uusia kasveja voi hankkia elantoa myös ilmastonmuutoksen aikakaudella.

Marovaton kirkon ympärillä on vihreää. Tuntuu hyvältä huomata, että oikean tiedon avulla puut, pensaat ja viljelykasvit voivat menestyä muuallakin kuin hautojen ympärillä.

Suurissa linjoissa paikallisten kirkkojen työ jää helposti näkymättömäksi

Ensimmäinen YK:n kestävän kehityksen tavoite on poistaa absoluuttinen köyhyys, toinen on poistaa nälänhätä.

Kehityspolitiikan suurissa linjoissa paikallisten kirkkojen työ jää helposti näkymättömäksi. Myös Madagaskarilla köyhyyttä voisi tehokkaimmin poistaa investoimalla teihin, sairaaloihin ja koulutukseen.

Jostain syystä Madagaskar ei ole kuitenkaan kyennyt valtiona vähentämään köyhyyttä. Tämä hämmästyttää ottaen huomioon, etteivät sodat ja sisäiset konfliktit ole koetelleet sitä samalla tavoin kuin monia muita köyhimpiä maita.

Madagaskarin luterilaisen kirkon viisituhatta seurakuntaa voivat parantaa paljon ihmisten hyvinvointia. Eteläosassa ne voivat pelastaa kokonaisia kyliä nälkäkuolemalta.

Tärkeää on myös se, että yhteisön kehittämishankkeet pyrkivät omavaraisuuteen – eli estämään sen, että ihmiset jäisivät ulkopuolisen hätäavun varaan.

Ensimmäisellä tutkimusmatkalla neljä vuotta sitten pelkäsimme, että UYT-projektit tähtäävät enemmän kirkon kuin seurakuntalaisten toimintaedellytysten parantamiseen.

Nyt oivalsimme, ettei ristiriitaa välttämättä ole. Parhaimmillaan pastorit johtavat yhteisöitään sekä saarnaamalla että omalla esimerkillään elintason parantamiseksi.

Kun seurakuntalaiset vaurastuvat, he kykenevät tukemaan seurakuntaa. Pastori saa palkkansa ja seurakunta pystyy maksamaan veronsa myös synodille.

Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan professori, joka vieraili nälänhädästä kärsivällä Madagaskarilla viime vuoden lopulla.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!