Monet tunnetut ja omaperäiset kirkot tekevät työtään Euroopan maallistuneimmassa maassa Tšekissä. Jan Husin vapauden hengen koskettama maa on itäisiin naapureihinsa verrattuna poikkeuksellisen liberaali.

Prahan kuuluisan Vanhankaupungin (Staré Město) keskusaukiolla seisoo kookas Tšekin reformaattorin Jan Husin muistopatsas. Siinä hussilaissotien taistelijoiden ja marttyyrien keskellä seisova Husin pronssinen hahmo tuijottaa jylhästi ja uhmakkaasti aukion yli kohti katolista Mariankirkkoa, joka oli 1400-luvulla hussilaisten käytössä.

Kuvanveistäjä on tiivistänyt muistomerkkiin paljon sitä teologista, henkistä ja kansallista perintöä, joka vielä tänäänkin monin tavoin säteilee Jan Husin arvostetusta elämästä ja työstä Tšekin yhteiskunnallisen elämän taustalla.

”Hussiittikirkko syntyi ensimmäisenä helluntaina”

Konstanzin kirkolliskokouksessa kirjoituksiensa ja väitettyjen sanomistensa vuoksi harhaoppisena roviolla poltettu Jan Hus (1365–1415) oli pappi, joka halusi uudistaa katolista kirkkoa paavien vallan vääristymistä ja muista epäkohdista. Hän vaikutti sata vuotta ennen Martti Lutheria, joten Tšekissä puhutaan erikseen Tšekin reformaatiosta ja Euroopan reformaatiosta.

Näin kertoo Tšekkoslovakian hussiittikirkon ulko- ja ekumeenisten asiain toimiston johtaja, pastori Hana Tonzarová. Hänen mukaansa nykyinen, organisatorisesti vasta 1919 perustettu hussilainen tai hussiittikirkko pitää itseään teologisesti koko kristikunnan perillisenä.

– Kirkkomme on siis syntynyt ensimmäisenä helluntaina. Sen tärkeitä ”kilometripylväitä” menneisyydessä ovat ensinnäkin olleet vuonna 863 kristinuskon maahamme tuoneet Kyrillos ja Methodios, jotka käänsivät Raamatun muinaisslaaviksi. Seuraavaksi tulee mestari Jan Hus ja Tšekin reformaatio. Ja sen jälkeen Tšekin kirkossa 1800-luvulla esiintyneet modernistiset virtaukset, joita johtivat katoliset papit ja maallikot, Tonzarová valottaa kirkkokuntansa taustoja.

Hussilaisilla on siis 1400-luvulle yltävät juuret, mutta kirkon historiallinen tarina on ollut polveileva. Kirkko oli pitkiä aikoja kielletty. 1900-luku oli sen nousun aikaa – enimmillään jäseniä oli satoja tuhansia.

Nykyisin hussiittikirkolla on vain 25 000 jäsentä. Kirkko kärsii pappispulasta, jonka taustalla ovat Tonzarován mukaan kommunistiajan opiskelurajoitukset.

Hussiittikirkko on varsin omaperäinen. Sen oppiin kuuluu katoliseen tapaan seitsemän sakramenttia. Papistossa on sekä miehiä että naisia. Kirkko kuuluu moniin ekumeenisiin järjestöihin.

”Enemmistö määrittelee itsensä kirkkoihin sitoutumattomiksi”

Tšekki on todennäköisesti kehittynein entisen itäblokin maa. Mitään ”itää” Tšekki ei kuitenkaan kulttuurisesti tai taloudellisesti ole, vaan todellisuudessa Böömin ja Määrin alueiden vanhaa Keski-Eurooppaa. Maassa on monipuolinen teollinen perinne ja paljon valmistavaa teollisuutta. Kaikkialla uhkuu vauraus ja siisteys. Maa on vakaa demokraattinen oikeusvaltio.

Itäeurooppalaisiin naapurimaihin verrattuna Tšekki on liberaali yhteiskunta. Maata pidetään yleisesti Viron ohella Euroopan maallistuneimpana yhteiskuntana. Kirkkojen jäsenmäärät ovat 2000-luvulla painuneet pienemmiksi kuin koskaan aikaisemmin.

Tšekin veljien evankelisen kirkon maallikkopuheenjohtajan Jiří Schneiderin mukaan Tšekki tosiaan on maallistunut, jos asia määritellään kirkkoihin kuulumisen perusteella. Se on maassa hyvin vähäistä.

– Väestön enemmistö määrittelee itsensä ei-uskoviksi tai kirkkoihin sitoutumattomiksi. Olisi kuitenkin täsmällisempää puhua laajalle levinneestä epäluottamuksesta uskonnollisiin instituutioihin kuin hengellisen ulottuvuuden täydellisestä poissaolosta tai laiminlyömisestä.

Schneider tähdentää, että tšekit julistautuvat vain harvoin ateisteiksi.

– He yksinkertaisesti eivät usko traditionaalisessa organisoidussa uskonnollisessa viitekehyksessä, vaan tapaavat etsiä individualistista hengellistä polkua.

Tšekin veljien kirkko on hussilaisten ohella Jan Husin muinoin aloittaman hengellisen liikkeen nykyinen perillinen, ja tämä on Schneiderin mukaan kirkon itseymmärrykselle merkityksellistä. Nykyisessä muodossaan

Tšekin veljien kirkko on enimmäkseen reformoitujen ja luterilaisten vuonna 1918 muodostama kirkkokunta. Enimmillään kirkossa oli 325 000 jäsentä, nykyisin vain runsaat 35 000.

– Seurakuntamme eivät ole jakaantuneet tasaisesti ympäri maata. Esimerkiksi Itä-Määrissä niitä on paljon, mutta vaikkapa Lounais-Böömissä hyvin vähän.

”Kirkollisveroa ei ole – valtion tuki vähenee sovitusti”

Tšekin suurin kirkkokunta on katolinen kirkko. Sillä on ollut historiallisesti ja kulttuurisesti merkittävä rooli suurimpana uskontokuntana, mistä muistuttavat vanhojen kaupunkien loistavat katedraalit, maineikkaat luostarit ja näyttävät piispalliset residenssit.

Menneisyydessä katolisella kirkolla oli usein läheiset suhteet Tšekinmaan alueen hallitsijoihin – ovatpa he sitten olleet Böömin kuninkaita tai Itävallan Habsburg-keisareita.

Myös katolinen kirkko on kutistunut: vielä 1980-luvulla noin nelimiljoonainen kirkko on edelleenkin suurin yksittäinen kirkko maassa, mutta uusimpien väestönlaskentojen mukaan (2021) vain noin miljoona tšekkiä eli vajaa kymmenesosa väestöstä tunnustautuu katolilaisiksi.

Eräiden muiden Euroopan maiden tavoin Tšekissä vaikuttaa pienenä kirkkokuntana myös vanhakatolinen kirkko. Se erosi katolisesta kirkosta Vatikaanin ensimmäisen konsiilin (1869–1870) jälkeen.

Tšekissä vanhakatolilaisia on vain pari tuhatta. Kirkkokunnan pääkirkko on Prahan Pyhän Laurentiuksen katedraali.

Lisäksi Tšekissä on kreikkalaiskatolisia, ortodokseja ja erilaisia uusprotestanttisia ryhmiä. Ei-kristittyjen uskontojen kannattajajoukot ovat myös hyvin pieniä. Esimerkiksi menneisyydessä merkittävänä vähemmistönä olleita juutalaisia on tänään vain pari tuhatta.

Kaikkien Tsekin kirkkojen talous perustuu yhä enemmän vapaaehtoiseen antamiseen. Valtion tuki kirkoille vähenee jatkuvasti, kirkkojen kanssa sovitusti. Kirkollisveroa ei ole.

Luterilaiset seurakunnat elävät Tšekin Sleesiassa

Tšekin omaperäisten kirkkojen ohella maassa elää myös luterilaisuus. Sleesian evankelinen Augsburgin tunnustuksen kirkko on Tšekissä vain noin 14 000 hengen kirkkokunta. Sen 21 seurakuntaa ovat keskittyneet Määriin, Ostravan teollisuuskaupungin itäpuolella Puolan rajalla sijaitsevan historiallisen Määrin Sleesian alueelle.

Pastori Martin Piętak kertoo, että luterilaiset seurakunnat Määrissä käyttävät työssään sekä tšekin että puolan kieltä – lauluissa joskus myös tšekin kielelle läheistä slovakkia. Slovakiassa luterilainen kirkko onkin huomattavasti suurempi, kuin Tšekissä.

Pienen vähemmistökirkon työ on seurakunnan perustyötä. Kaikkien muiden kirkkojen tavoin siinä on sekä mahdollisuuksia että uhkia.

– Työmme siunauksiin kuuluu aktiivinen lapsi- ja nuorisotyö, samoin kuin missiomme uusilla alueilla. Hyvää on myös, että paikallisesti meidät tunnetaan. Voimme vierailla valtion kouluissa pitämässä uskonnontunteja ja sairaaloissa antamassa sielunhoitoa, Piętak kertoo.

Hyvänä hän pitää myös ekumeenista yhteistyötä Puolan ja Slovakian luterilaisten kanssa. Traditionaalisesti esimerkiksi luterilaiset papit on länsislaavilaisten kielten keskinäisen läheisyyden vuoksi koulutettu Varsovassa ja Bratislavassa.

– Ongelmiin taas kuuluu taloudellinen siirtyminen valtion tuesta täyteen itsenäisyyteen. Varsinaisina uhkina tai haasteina kirkossamme pidän liiallista perinteisyyttä, hengellistä apatiaa ja sisäpiirimentaliteettia.

”Kirkkojen maine Tšekissä ei paras mahdollinen”

Myös luterilainen kirkko elää hyvin maallistuneen kansakunnan keskellä.

– Tšekit ovat usein agnostikkoja, joilla on jonkin verran taipumusta hengellisyyteen ja henkisyyteen. On myös sanottava, että ihmisillä on yhä vähemmän tietoa kristinuskon perusteista, Martin Piętak sanoo.

Kirkkojen, varsinkaan niistä suurimman eli katolisen kirkon, maine Tšekissä ei hänen mukaansa ole ollut paras mahdollinen.

– Syyt ovat osittain historiassa, jossa meillä on ollut [protestanttien] pakotettua uudelleenkatolilaistamista ja katolisuutta on pidetty ulkomaisten Habsburg-hallitsijoiden uskontona.

Piętakin mukaan luterilaisten yhteistyö katolisen kirkon kanssa on historiasta johtuen nykyisinkin joskus hieman herkkää ja varovaista.

– Yhteistä pohjaa luterilaisten ja katolilaisten välillä on kuitenkin esimerkiksi sotilas-, vankila- ja sairaalapappien työssä.

”Kommunistiaikana kirkot eristettiin korkeammasta koulutuksesta”

Tšekkoslovakia oli 1948–1989 virallisesti sosialistinen tasavalta, jonka kommunistiseen ideologiaan kuului ateismi.

Kirkkoja, pappeja ja uskovia valvottiin, syrjittiin, leimattiin ja vainottiin. Nyttemmin myös tiedetään, miten totalitaristinen valtio solutti kirkkoihin agenttejaan.

Ajan negatiivisiin vaikutuksiin pitää Martin Piętakin mukaan lukea edellä mainittujen lisäksi myös ”epäterve” taloudellinen riippuvaisuus valtiosta.

– Lisäksi kirkot ja uskovat eristettiin korkeammasta koulutuksesta, varsinkin pedagogisesta.

Toisaalta kommunistiaika sai Piętakin mukaan aikaan myös herätystä ja maallikkoaktiivisuutta, kun valtion kontrolloima kirkkojen johto oli hyvin passiivista ja jopa herätyksen vastaista.

– Kirkkojen sisäisistä agenteista keskusteltiin kiivaasti 90-luvulla, mutta vieläkään sitä aihetta ei ole perusteellisesti ja laajasti selvitetty.

Jiří Schneiderin mukaan kommunistiajan kirkollisista salaisuuksista ja väärinkäytöksistä on jäänyt kirkkoihin katkeruutta ja epäselvyyksiä.

– Kollektiivisessa muistissamme tunnemme edelleen kommunismin ajan aiheuttamat arvet. Mutta tänään ne asiat eivät enää ole juurikaan puheenaiheita. Vaelluksemme orjuudesta vapauteen muistuttaa Raamatun exodusta.

Hana Tonzarová kertoo hussiittikirkon jäsenten ja pappien kärsineen kommunistien vainoista, koska kirkko oli ollut yhteiskunnallisesti hyvin näkyvä ja sikäli uusille vallanpitäjille uhka.

– Muistan lapsena nähneeni kirkoissa istumassa popliinitakkisia miehiä. Myöhemmin minulle kerrottiin, että he kirjoittivat pappishisäni saarnoja muistiin.

”Diakonian riippuvuus valtiosta hieman stressaavaa”

Luterilaisten kirkkojen yksi tavaramerkki on jo pitkään ollut hyvin hoidettu diakoniatyö.

Slezská diakonie (Sleesian diakonia) -järjestö toimii enimmäkseen siellä, missä luterilaiset seurakunnatkin. Järjestön johtaja Zuzana Filipková valottaa järjestön ja kirkon suhdetta.

– Slezská diakonie on luterilaisen kirkon perustama. Tuemme toisiamme, Filipková sanoo.

Hän kertoo, että kirkossa vietetään diakonisia sunnuntaita ja papit osallistuvat vapaaehtoisina diakoniatyöhön. Kirkko maksaa kolmen diakoniatyöntekijän palkan.

Filipkován mukaan Slezská diakoniella on yli 8 500 asiakasta, 70 palvelukeskusta, yli tuhat työntekijää ja yli sata sosiaalisen avun ohjelmaa. Järjestö on merkittävä sosiaalisten palvelujen tarjoaja.

– Autamme iäkkäitä, perheitä, nuoria, lapsia ja kehitysvammaisia. Meillä on koteja vanhuksille ja vammaisille, suojakoteja ja kouluja vammaisille lapsille.

Filipková iloitsee työssään myös monista vapaaehtoisista, jotka tekevät työtä antaumuksella.

– Suurin huolenaiheemme on raha. Merkittävin rahoittajamme on valtio. Tämä riippuvaisuus on vuosittain hieman stressaavaa.

Muita rahoittajia ovat Filipkován mukaan paikallishallinnot, kaupungit ja kunnat. On myös asiakasmaksuja ja seurakuntien antamaa tukea. Järjestö on ekumeeninen: Filipkován mukaan heidät tunnetaan melko hyvin ja osa työntekijöistä ja vapaaehtoisista tuleekin muista kirkoista.

”Kirkkojen penkit ovat täyttymässä uudesta sukupolvesta”

Ekumenia tai ekumeenisuus kuvannee muutenkin hyvin Tšekin kirkkojen elämää. Kun kirkot ovat pieniä, resurssit niukkoja ja työtä paljon, ovat toisten kirkkojen tunteminen ja yhteistyön tekeminen viisauden alku.

Pastori Piętakin mukaan maan protestanttisten kirkkojen kesken on paljon ruohonjuuritason kohtaamista ja yhteistyötä.

– Myös kirkkojen johtajat tapaavat usein. Luterilainen piispamme on tällä hetkellä Tšekin ekumeenisen neuvoston puheenjohtaja.

Maallikkopuheenjohtaja Schneiderin mukaan ekumeniassa on kaksi tasoa. Paikallistason yhteydet toimivat, vaikka niihin vaikuttavat myös henkilökohtaiset suhteet.

– Ylätason ekumeniaan vaikuttavat myös erilaiset opilliset käsitykset. Mutta kaikesta huolimatta kirkoilla on myös yhteisiä palvelunintressejä vaikkapa sairaaloissa, vankiloissa ja armeijassa.

Tšekki on vanhaa kristittyä, nyt kovin maallistunutta Eurooppaa. Miltä voisi näyttää sen kirkkojen tulevaisuus?

Vaikka vaikeuksia on, Hana Tonzarová on optimisti: kasvava määrä uusia ihmisiä tulee hänen mukaansa kirkkoihin täysin profaanista taustasta.

– He ovat kiinnostuneita, haluavat kasteen ja kirkollisen vihkimisen. Hiljattain Prahan keskustan Pyhän Nikolauksen katedraalissa pitämääni adventtijumalanpalvelukseen tuli kirkon täydeltä kansaa. Joissakin seurakunnissa kirkkojen penkit ovat täyttymässä täysin uudesta sukupolvesta.

Martin Piętak arvioi, että luterilainen kirkko voi säilyä vain, jos se on uskollinen Kristuksen evankeliumille.

– Sekulaari ”ajan henki” ei saisi johtaa harhaan tai masentaa sitä. Meidän on palveltava aktiivisesti niitä ihmisiä ja sitä kulttuuria, johon meidät on kutsuttu palvelemaan. Me voimme tehdä työtä Jeesuksen nimessä. Rukoilemme uuden herätyksen armoa maallemme.

Ilmoita asiavirheestä