Seurakuntanuorten illoissa Helsingin Pitäjänmäellä kitara soi ja kaverit laulavat. Monella on tarve sanoittaa uskonkokemustaan ja jäsentää maailmaa musiikin kautta. Olli Seppälä, yksi joukon pojista, kokee olevansa epämusikaalinen. Silti hän tuntee saman palon. Pian Olli oivaltaa: kaikkien ei tarvitse rämpyttää kitaraa. Laulut tarvitsevat sanoja.

– Tuntui valtavan hyvältä sanoittaa tunteita. Myös suhteeni musiikkiin muovautui lukemisen ja kirjoittamisen kautta. Melkein kuuntelemista tärkeämmäksi asiaksi muodostuivat rock-lehdet ja -trivia.

Nuoren Seppälän maailmankuvaan vaikuttivat myös kaksi runoilijaa, espanjalainen Federico Garcia Lorca ja Risto Rasa.

– Voitettuani koulun kirjoituskilpailussa lahjakortin kirjakauppaan, menin ja ostin Lorcan kokoelman Andalusian lauluja. Se oli pitkään lempikirjani, jonka väkevyys ja julistavuus jätti minuun jälkensä. Erityisesti Valituslaulu Ignacio Sanches Mejiasin kuoleman johdosta oli runo, jonka dramaattinen rakenne puhutteli syvästi.

Rasalta nuori Seppälä oppi puolestaan mutkattoman luonnosta kirjoittamisen.

– Rasa yhdisti kerronnallisen helppouden syvälliseen luontokuvaukseen. Kun ensi kertaa luin Rasan kirjoittaneen, kuinka ”metsän seinä on vain vihreä ovi”, pysähdyin. Ai näinkin voi sanoa?

Mielenkiintoinen yhdistelmä Lorcaa ja Rasaa Seppälästä tulikin: ajan hermolla elävä uskontohjournalisti ja ajattomia huomioita luonnosta ja kulttuurista tekevä kirjoittaja, jonka kirjat ja kirjoitukset ovat puhutelleet lukijoita vuosikymmenten ajan.

Luomakuntaa jo vuodesta 2010

1980-luvun alussa ammattikirjoittajana aloittanut Seppälä on työskennellyt Kotimaan lisäksi myös Kirkko ja kaupungissa ja Askelessa. Väriä uraan on tuonut yli kahdenkymmenen kirjan tuotanto, johon mahtuu niin vitsi-, tieto- kuin rukouskirjojakin.

– Kun innostun jostain, niin mopo lähtee helposti keulimaan.

Vuonna 2010 alkoi Seppälän tavaramerkiksi muodostunut Luomakunta -sarja, joka on komistanut Kotimaan takakantta siitä lähtien. Sitä julkaistaan nyt myös Kotimaa.fi-sivustolla Luonto puhuu-sarjana.

Siitä tuli Seppälälle sydämen juttusarja, josta on tulvinut kiitollista palautetta. Juttujen pohjalta on koottu myös kaksi kirjaa. Ensimmäinen ilmestyi vuonna 2012 ja toinen 2019.

– Niitä on tosiaan ilmestynyt paljon. Vuodesta 2010 alkaen olen kirjoittanut niitä nelisenkymmentä vuodessa, reformaation juhlavuotta lukuun ottamatta. Hyvän palautteen myötä rima on noussut korkeammalle.

Taustalla vaikuttaa päähän kertynyt lukemisto

Juttu rakentuu Seppälän mukaan samaa kaavaa noudattaen. Lähtökohtana on kohtaaminen lajin kanssa. Sitten kohtaamisesta syntyy tarina. Kaikki päättyy rukoukseen, joka sinetöi kokonaisuuden.

– Usein kysytään, miksi en ole merkinnyt juttuihin lähteitä ja sitä, mistä tarinat on otettu. Joudun vastaamaan, että lähteitä ei ole – tarinat ovat minun.

Tarinoiden taustalla vaikuttaa kuitenkin kaikki Seppälän päähän kertynyt lukemisto.

– Kaavat ja rakenteet periytyvät kansansaduista, faabeleista ja legendoista. Joskus runko saa ideansa klassikkokertomuksesta, josta viimeisimpänä esimerkkinä toimii variaatio ”hiiri kissalle räätälinä” -sadusta. Minun versiossani tosin seikkailivat piispa ja toimittaja.

Luontohavaintojen ja opettavaisten eläinten lisäksi jutuista löytyy usein huumoria. Kristillisen opetustarinan muotin mukaan oivallukset ovat tärkeitä. Seppälällä niitä tarjoilevat muun muassa lokit ja oravat, jotka johdattavat lukijaa kohti lähimmäisenrakkautta, elämän ymmärtämistä ja oikeudenmukaisuutta. Moralistit ja kirjaviisaat saavat palkakseen pitkän nenän.

– Usein yllätän itseni kirjoittaessani. Mistä tuokin tuli? Haluan myös säilyttää teksteissä tuoreuden: esimerkiksi rukous syntyy aina hyvin välittömästi. Siksi Jumalaa puhutellaan joskus oudollakin tavalla. Orava saattaa rukoilla: ”Oi suuri Pähkinä, anna meille ravintoa vaikeinakin aikoina.”

Kaikki alkoi kiikareista

Syvä suhde luontoon muodostui jo lapsuudessa, kun Olli Seppälä vietti kesiään isovanhempien luona Laitilassa. Isoisä oli eläinlääkäri.

– Isoisäni osti minulle ja kahdelle veljelleni kiikarin. Siitä kaikki alkoi. Vielä tänäkin päivänä me katsomme maailmaa kiikareiden ja kameraobjektiivien lävitse.

Vaikka Seppälän veljekset työskentelevät eri aloilla, luontoharrastus yhdistää.

– Itsenäisyyden juhlavuonna 2017 kisasimme broidien kanssa siitä, kuka näkee eniten perhoslajeja. Kaikki pääsivät yli kahdensadan lajin. Minä tosin jäin viimeiseksi.

Läheinen suhde luontoon ei ollut Seppälälle valinta tai tietoinen ratkaisu. Se on todeksi eletty elämäntapa.

– Olen liikkunut luonnossa pienestä asti. Linturetkillä kävin nuorena, koska se oli kivaa.

Kokemukset ovat voimakkaita yhä.

– Kevään saapuminen on meren läheisyydessä ihmeellinen kokemus. Heräävän meren sekä kaislikon tuoksu ja lintujen täyttämät sulapaikat.

Luontoharrastaja joutuu tekemisiin myös surun kanssa. Se syntyy, kun tuttu paikka tai laji katoaa yllättäen.

– Esimerkiksi hömötiainen on ollut metsiemme peruslintu. Tänä vuonna kuulin sen vain kerran. Samoin on käynyt peltosirkulle, jonka olen tottunut näkemään samalla peltoaukealla Vironlaella jo vuosien ajan. Tänä vuonna en sitä nähnyt enkä kuullut.

Perhosmaailmassa tapahtuu päinvastaista.

– Joitain tiettyjä perhoslajeja on ilmaantunut yllättäen. Esimerkiksi häiveperhosesta muistan aikoinani ajatelleeni, että kunpa tuon joskus näkisi! Nykyään niitä sekä pikkuhäiveperhosia lentelee joka kesä parin viikon ajan mökkitiellämme Siuntiossa.

Luonto kertoo Seppälän mukaan sen, mitä kuulija haluaa kuulla.

– Luonnon valtava kirjo koostuu elollisista olennoista. En inhimillistä eläimiä, mutta toisinaan teologisoin niitä. Katsoessani koiraani silmiin, huomaan ajattelevani, että tämän lähemmäs Jumalaa ei ihminen voi päästä.

Miksei Luoja voisi katsoa luotujaan metsähiiren silmin?

Seppälän mukaan Jumalan psykologisoiminen tai hahmottaminen liialti ihmisen kaltaiseksi ei tee kunniaa Kaikkivaltiaalle.

– Jumala on jotain täysin toista. Miksei Luoja voisi siis katsoa luotujaan vaikka metsähiiren silmien kautta?

Seppälän tarinoissa eläimet toimivat usein Jumalan tai enkelten viestinviejinä ja välittäjinä.

– Laiskat enkelit käyttävät joskus eläimiä alihankkijoinaan!

Virallisesti Seppälä siirtyi eläkkeelle Kotimaan palveluksesta joulukuun alussa 2022. Takasivun Luomakunta saa silti jatkoa.

– Erityisesti aion panostaa kuvien laatuun.

Mutta kuka pääsee ääneen? Minkä eläimen Seppälä haluaisi kohdata? Temppeliaukion kirkkoa työhuoneensa ikkunasta katseleva Seppälä miettii pitkään.

– Haluaisin ehdottomasti nähdä täpläkauriin eli kuusipeuran. Siitä saisi mainion jutun.

Lue myös:
Luonto puhuu: Ruderaatilla linnut viihtyvät talvisin

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Antoisia lukuhetkiä!