Kun näytelmän teemana on kuolema, ei odottaisi jo ensimmäisten minuuttien aikana yleisöstä vapautunutta naurua. Niin kuitenkin ensi-illassa 12.11. kävi. Teatterikoneen Arkuttajat rakentuu kansalaisopiston Rakenna oma arkkusi -kurssin ympärille. Teos möyhii kuolemaan liittyviä normeja ja yhdistää taidokkaasti komediaa ja draamaa.

Jyväskylän Kulttuuritalo Villa Ranassa katsojat pääsevät seuraamaan kurssikertojen lisäksi osallistujien haasteita kohdata arjessa toisia ihmisiä. Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjaa vuodesta 2003 toimineen ammattiteatteri Teatterikoneen taiteellinen johtaja Annu Sankilampi.

Riemastuttavan omalaatuiset kurssilaiset Raisa (Kirsi Sulonen), Milli (Peppi Vuotila, vier.) ja Jaakoppi (Aaro Vuotila) käsittelevät kukin kuolemaa omalla tavallaan. Kurssin vetäjä Arska Perälä (Jussi Helminen) on uskonsa menettänyt pappi. Kurssilaisten persoonissa ja heidän dynamiikassaan korostuu monin tavoin kuoleman kohtaamisen vaikeus. Heistä välittyy surun kanssa nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tärkeys; pienikin yhteisö voi kannatella surevaa.

Pappikin joutuu miettimään uskonsa kohdetta

Erityinen jännite rakentuu papin ympärille. Kurssilaiset pohtivat syitä hänen oudolle käytökselleen. Papin rooli ei suojaa surun tullessa kohti omassa elämässä. Pappikin joutuu miettimään uudelleen uskonsa kohdetta ja kuoleman jälkeistä elämää. Hän ei kuitenkaan halua viedä toivoa taivaasta nuorelta Milliltä.

Näytelmän tapa kohdata erilaisia tapoja ajatella on lämmin, ymmärtävä ja hyväksyvä. Kuoleman ja surun kunnioitus välittyvät. Muoviarkku muistuttaa, että myös viimeiseen matkaan liittyy ympäristövalintoja.

Näytelmää esitetään Paulaharjun salissa, jonka korkeat ikkunat ja niistä näkyvät loppuvuoden maisemat sopivat teemaan erityisen hyvin. Arkkujen tuominen näyttämön eteen on yksi teoksen monista onnistuneista ja käytännönläheisistä tavoista madaltaa kynnystä puhua kuolemasta. Arkkujen kuvat näyttämön takaosassa jäävät etäiseksi katsojalle.

Näytelmän tärkeä anti on myös monipuolinen, vapaaehtoinen osallistaminen. Se vahvistaa tunnetta siitä, että yhteisö kannattelee. Esityksen jälkeen on huojentunut ja vapautunut olo; omaakin suhtautumista kuolemaan on lempeästi ravisteltu.

Kuolema sai tarttumaan kynään

Annu Sankilampi alkoi työstää käsikirjoitusta vuonna 2019. Idea oli muhinut jo sitä ennen. Oman ystävän perheenjäsenen kuolema sai tarttumaan kynään.

– Ystäväni joutui kohtaamaan paljon sitä, miten ihmisten oli vaikea suhtautua asiaan. Hän joutui monesti lohduttajan rooliin. Se tuntui minusta kohtuuttomalta.

Ensi-ilta järjestettiin maaliskuussa 2020. Koronapandemian takia esityksiä oli silloin kuitenkin vain yksi.

Sen jälkeen Sankilampi on muokannut näytelmää paljon. Osa näyttelijöistä on vaihtunut ja teemat, aiheet ja henkilöt syventyneet. Yhden roolihenkilön tarinaan vaikutti Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan.

– Ajatus siitä, että mitä tahansa saattaa tapahtua, on paljon lähempänä. Olenko valmis kuolemaan isänmaan puolesta?

Sankilampi haluaa herätellä katsojia pohtimaan, mihin he itse uskovat. Hän kiittelee kirkon tekemää työtä surevien parissa.

– Voisiko silti kirkon yhteisöllisyyttä ravistella ja vahvistaa? Voisiko yhteisöllisyys näkyä vielä nykyistä enemmän kirkon arjessa? Myös kirkko voisi olla edelleen madaltamassa kynnystä kuolemasta puhumisesta, hän pohtii.

Esitykset jatkuvat Kulttuuritalo Villa Ranassa Jyväskylässä 17. joulukuuta asti.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!