Ensi-illan aamuna Heikki Hattusen mielessä on Suomen Kansallisoopperan Taikahuilun esitys. Tunnelma on silti rento. Hattunen laulaa oopperan kuorossa. Ryhmässä kaikki ei ole omasta äänestä kiinni.

Stressiä aiheuttavat Taikahuilun maskit, isot valkeat naamat, tekoparta ja viikset, jotka esityksen keskellä täytyy itse pikaisesti asettaa kasvoille.

Aiemmin Hattunen ei maskeja työssään tuntenut. Niistä pienimmätkin oli symbolisesti riisuttava. Paikka oli silloin Tampereen ortodoksisen kirkon kuoron edessä kanttorina.

”Sitten aloin käydä kirkossa”

Kanttoriksi päätymistä Heikki Hattunen pitää suurena Luojan johdatuksena. Jo ala-asteella opettaja huomasi pienen pojan musikaalisuuden. Elämä kuljetti musiikkiluokalle ja musiikkiopistoon, jossa instrumentiksi valikoitui saksofoni.

– Minusta piti tulla jazz-saksofonisti. Kuuntelin jazzia, mutta en jaksanut harjoitella kahtasataa asteikkoa. En löytänyt oman ikäistä bebop-bändiä, joten toivo hiipui.

– Myös diplomi-insinöörin opinnot pyörivät mielessä, mutta sitten aloin käydä kirkossa.

Se muutti kaiken.

– Kävin usein jumalanpalveluksissa yksin, rukoilin ja pidin paastopäiviä. Kiinnostuin kirkon elämästä omaehtoisesti.

Suunta alkoi vähitellen selvitä. Lukion jälkeen Heikki Hattunen aloitti ortodoksisen teologian opinnot Joensuun yliopistossa.

Luojalla tuntui olevan siinäkin sormensa pelissä. Sinä vuonna opiskelemaan otettiin ainoastaan kanttoriopiskelijoita.

– Ilman tätä johdatusta olisin ehkä hakeutunut pappislinjalle, Hattunen pohtii.

Kaikki ortodoksisen kirkon opetus on jumalanpalveluksessa kuitenkin myös kirkkolaulussa.

Heikki Hattuselle tehtävästä löytyi elämän ydin. Nuori kanttori intoutui työhön ylenpalttisesti.

– Menin lauantaina jo iltapäivällä kopioimaan nuotteja, ohjasin välillä kuoroa vigiliassa ja jatkoin nuottien kopioimista sen jälkeen.

Kirkkoherra varoitti työn tolkuttomasta runsaudesta. Kun Hattunen tuli kotiin usein vasta yöllä, alkoi vaimokin ihmetellä työaikoja.

– Kokonaisuudesta tuli kyllä hyvä ”nuottivihko”. Nuorena pitää takoa, kun rauta on kuumaa, Hattunen sanoo nauraen.

– Tänne ei ole tultu selviytymään, tänne on tultu elämään!

”Voisin tehdä äänelläni muutakin kuin kanttorin töitä”

Luojalla on tarjolla ihan omanlaisensa polut kuljettavaksi. Yksi kohtaaminen voi olla käänteentekevä.

Heikki Hattuselle se oli oopperalaulaja Jaakko Ryhäsen laulutunneille meno – vaikka se ei onnistunut aivan käden käänteessä.

– Soitin hänelle, ja hän pyysi soittamaan uudestaan ja uudestaan.

Ryhänen koetteli nuorta miestä. Onko hän tosissaan? Varmasti oli.

– Menimme sinne pianisti Ville Hautakankaan kanssa, ja lauloin ensimmäisen laulun. Ryhänen sanoi heti, että voisin tehdä äänelläni muutakin kuin kanttorin töitä.

Hattunen kävi Ryhäsen laulutunneilla kaksi vuotta ja pääsi ainoana hakijoista viikon mittaisten pääsykokeiden jälkeen Sibelius-Akatemian maisteriohjelmaan opiskelemaan.

Laulajan polku vei lopulta Suomen Kansallisoopperaan. Helmikuussa 2020, pari viikkoa ennen koronaa, Hattunen allekirjoitti kokoaikaisen sopimuksen.

Laulaminen on Heikki Hattuselle lahja, joka myös velvoittaa.

– Ihminen on Jumalan työtoveri. Laulaminen on synergiaa, Jumalan ja ihmisen yhteistyötä. Luoja antaa äänen. Se on hänen luomansa käsityötaito, jota laulajan on vaalittava.

Käsityöläisyys kun vaatii harjoittelua, paneutumista, pysähtymistä, jatkuvaa ja loputonta oppimista. Tällä hetkellä Hattunen opiskelee kansainvälisesti tunnetun laulunopettajan kanssa.

– Viime viikolla olin yhteensä neljällä laulutunnilla. Lauluopinnot eivät voi laulajalta koskaan loppua, tarvitaan ulkopuoliset korvat, jotta taso pysyy samana. Vähitellen olen kyllä oppinut opettamaan myös itse itseäni.

Tunne kaivetaan kehosta

Heikki Hattunen on pohtinut laulun lahjaansa syvällä tavalla.

– Laulaminen on täynnä oivalluksia. Muutoksiin pitää olla valmis. Pienetkin asiat kehon sisällä tuntuvat isoilta. Silloin pilvi väistyy näkökentästä ja edessä näkyy vuori, jota kohti kulkea.

– Silloin voi valita jatkaa kuten ennen tai opetella uusi asia, joka yleensä on parempi ja tuottaa enemmän vapautta lauluun, Hattunen pohtii.

Samalla Hattunen sanoo ymmärtäneensä, että tuon vuoren päälle kiipeäminen on aivan älytön asia.

– Vuoren juurella jää usein miettimään, että lähdenkö kipuamaan vain en. Toisaalta ei ole vaihtoehtoa, jos mielii laulamisessa eteenpäin.

Hattunen kertoo siitä, kuinka oopperan näyttämöllä pelataan yleisinhimillisillä tunteilla. Tunne kaivetaan kehosta, joka on laulajan työkalu.

Puheteatteriin verrattuna oopperalaulajilla on partituuri, sävellys ja musiikki. Ne rullaavat Hattusen mielestä kuin metro konsanaan.

– Laulun täytyy kulkea partituurin mukaisesti eteenpäin. Siinä on kaiken ydin. Musiikin sisälle on rakennettu tunteet, joita laulajat seuraavat.

On tärkeää myös unelmoida

Laulajan lähiyhteisö on oma perhe, vaimo ja kaksi lasta.

– Heistä minä olen vastuussa. Mitä tahansa tapahtuu, he ovat osa elämääni.

Hattusen mukaan Kristuksen jalanjäljissä kulkeminen ja esimerkin seuraaminen on koko elämän tarkoitus. Se liittyy kaikkiin valintoihin.

– Pyrin muistamaan elämässäni velvollisuuksien hoitamisen, sen osana kasvun ja kehityksen ihmisenä. Vaimo ja lapset ovat rakkaus ja ilo. Rikkaaseen elämään kuuluu koko tunteiden ja elämän kirjo. On hienoa, että näin on. Iloitsen siitä suuresti.

Arjen askareitten keskellä voi taiteilija kulkea välillä pää pilvissä. On tärkeää myös unelmoida.

– Kirkko on minulle rakas, ja kirkkolaulun viilaaminen kiinnostaa. Siinä pystyy piiskaamaan enemmän itseään kuin muita kuorolaisia. Siksi solistina saan oman kapasiteettini vielä paremmin käyttöön.

– Haaveilen, että tulevaisuudessa tekisin oopperassa pääosin solistitehtäviä. Ulkomaillakin olisi hienoa esiintyä.

Tämän syksyn keikkakalenteriaan katsoessa Hattunen huomaa, että monet haaveet ovat myös toteutuneet.

– Kaikki tehtävät ja roolit ovat sellaisia, joista olen joskus haaveillut. Saan laulaa muun muassa Uspenskin katedraalissa osana kamarikuoro Krysostomosta, kunnioittaa laulaen Kristuksen syntymää rakkaassa Tampereen ortodoksisessa kirkossa ja yhtyä musiikin säveliin Bachin Jouluoratorioon Cantores Minores -kuoron kanssa.

Luojalle kiitos. Laulun lahja on annettu jaettavaksi.