Luonto puhuu: Onko kaikki kauneus katoavaista?

Piikatytön elämänpolku johti kitkeränkiitolliseen rukoukseen. Luonto puhuu -tarinoissa ihminen kohtaa Jumalan yllättävissä tilanteissa. Tällä kertaa tutustutaan tesmaperhoseen.

***

Monet pitävät päiväperhosista, koska ne ovat kauniita ja värikkäitä. Yksi maamme yleisimmistä päiväperhosista ei kuitenkaan ole kumpaakaan.

Tesmaperhosen (Aphantopus hyperantus) tuntomerkki voisi olla se, ettei sillä oikein ole tuntomerkkejä, paitsi tylsän ruskea yleisväri. Mutta tarkemmin katsottuna sen siivillä on valkoinen reunus ja alapuolella näkyy silmätäpliä. Perhosen lentäessä heittelehtien matalalla näitä tuntomerkkejä ei luonnollisestikaan havaitse.

Vaatimatonta tesmaperhosta tavataan suunnilleen Oulu–Kajaani-rajalle saakka. Se lentää niityillä, heinikoissa, tienvarsilla, joutomailla ja metsäaukiolla. Tesmaperhosen voi nähdä muista päiväperhosista poiketen lentämässä myös pilvisellä säällä, jos lämpöä vain riittää.

Perhosen nimi viittaa tesmaan eli lehtotesmaan, joka on monivuotinen, tuoksuva ruohokasvi.

***

Tarina kertoo, että pappilaan tuli piiaksi tyttö, josta kasvoi niin kaunis nuori nainen, että kirkkoherra joutui lopulta sanomaan hänet irti. Tieto tytön kauneudesta nimittäin kiiri ympäri maakuntaa, ja avioikäiset nuoret miehet alkoivat tehdä tikusta asiaa pappilan nurkilla.

– Nuorukaisista on vain harmia ja tappeluitakin on sattunut. Ei se Helenan vika ole, mutta parempi näin, sanoi kirkkoherra ja lähetti piian kaupunkiin kotiapulaiseksi lankonsa luokse, joka oli teologian professori.

Pian professorin poika ihastui tulisesti uuteen kotiapulaiseen ja sanoi kihlauksensa irti.

– Poikani on mennyt sekaisin Helenan vuoksi, joten on parempi, että hän lähtee nyt pois, professori sanoi.

Niin tyttö lähti, joutui kadulle ja rukoili:

– Jumala, mikä minussa on vikana, että aina käy näin?

Seuraavana päivänä tyttö pääsi töihin kauppaan, eteni sieltä toimistoapulaiseksi, meni kauppakouluun ja pääsi lopulta sihteeriksi valtionhallintoon. Siellä hän tapasi aloittelevan diplomaatin ja avioitui tämän kanssa. Pariskunta vietti vuosia ulkomailla eri lähetystöissä. Heille syntyi neljä lasta.

Kuolemansa hetkellä entinen piikatyttö rukoili:

– Jumala, kiitos että annoit minulle enemmän sisäistä viisautta kuin ulkoista kauneutta. Valitettavasti ihmiset huomasivat usein vain jälkimmäisen. No, nyt siitä ei ole enää jäljellä mitään. Kiitos elämästä, jonka sain.

Rukous

Viisauden Jumala,

anna meille ymmärrystä

kaikkea erilaisuutta kohtaan.

Anna nauttia elämästä,

kasvaa viisaudessa

ja kuolla kiitollisina.

Aamen.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMysteerikuva: Mitä juhlitaan kukka­kimpuin? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu
Seuraava artikkeliIlmiö & näkökulma: Ensin festivaalia mainostettiin Turun tuomiokirkolla, jonka tornissa ei ollut ristiä – sitten risti ilmestyi mainokseen

Ei näytettäviä viestejä