Kasku kertoo eteläpohjalaisen seurakunnan diakoniatyön saamasta merkittävästä rahalahjoituksesta. Pappi saarnassaan kiitteli tuntematonta lahjoittajaa ja ylisti tämän vaatimattomuutta. Hänen kertoessaan, kuinka hyväntekijä oli toivonut jäävänsä nimettömäksi, kuului takapenkistä möreä isäntämiehen ääni: ”Moomma emännän kans ajatellu, jotta se on paree nii.”

Omastaan jakaminen on hyvä asia. Lähimmäisen auttaminen on tärkeä arvo, joka kuuluu kristillisen uskon kovaan ytimeen. Entä kun siitä tulee poseerausta?

SOSIAALINEN MEDIA on tuonut lähimmäisen rakastamiseen irvokkaita piirteitä. Instagramissa leviävät videot, joissa pikkujulkkikset jakavat kadulla rahaa ja ostavat asunnottomille ruokaa. Miksi? Selityksiä on kaksi, molemmat tosia.

Videon kuvaaja haluaa sekä auttaa muita että saada itselleen näkyvyyttä. Viekö jälkimmäinen seikka arvoa ensimmäiseltä? Ainakin se tekee siitä tarkoitushakuista. Pahimmillaan muiden hätää käytetään makaaberisti oman patsaan jalustan valamiseen.

Toki Instagramin auttamisvideot ovat äärimmäinen esimerkki siitä, kun oikea käteni kuvaa, mitä vasen käteni tekee. Se on kaukana evankeliumien vaatimattomuuteen kannustavasta, pyyteettömästä auttamisen ihanteesta. Sama häiritsee muuallakin somessa. Lahjoituksista kerrotaan omissa päivityksissä ja sorretuille jaetaan sydämiä kaupallisilla superalustoilla. Jokin siinä pistää silmään.

On toki tavallaan hienoa, että muiden auttamista pidetään trendikkäänä. On myös varmasti innostavaa, kun siihen kannustetaan tykkäyksin.

Silti ilkeämieliset puheet hyvesignaloinnista eivät kumise tyhjyyttään. Millainen arvo on avulla, joka annetaan siksi, että itse näyttäisi paremmalta?

KUN JOHN Lennon ja Yoko Ono loikoilivat viikon Amsterdamin Hilton Hotelin sviitissä ja kertoivat näin kampanjoivansa rauhan puolesta, keräsi teko maailmanlaajuista huomiota. Hyväntahtoisesti voi ajatella, että Lennon ja Yoko toivat kuuluisuudellaan näkyvyyttä Vietnamin sotaan kohdistuvalle kritiikille. Toisaalta sviitissä kellimisen voi nähdä melko helppona tapana osoittaa oikeamielisyyttä.

Aforistimestari La Rochefoucauld kirjoitti 1600-luvulla, kuinka ”anteliaisuus on useimmiten vain antamisen turhamaisuutta, josta pidämme enemmän kuin siitä, mitä annamme”.

Ei ole kategorisesti väärin kertoa lahjoituksista ja hyväntekeväisyydestä. Ainahan sillä voi kannustaa muitakin toimintaan. Kannattaa silti vakavasti kysyä itseltään: näytänkö auttaakseni vai autanko näyttääkseni?

Kasvakoon meissä halu tehdä hyvää, mutta vaietkoon halumme näyttää hyväntekijöiltä.