Amerikanvenäläisen tiedemiehen ja scifi-kirjailijan Isaac Asimovin (k. 1992) kuuluisia teoksia on Säätiö-trilogia. Siinä matemaatikkonero nimeltään Hari Seldon ennustaa onnistuneesti galaktisen imperiumin tulevaisuutta kaukaisten aikojen päähän.

Jo vuosisadan kuluttua Seldonista trilogian tähtisivilisaatioon ilmestyy kuitenkin salaperäinen ja kyvykäs valloittaja nimeltään Muuli. Hän on geneettisen mutaation synnyttämä sattuma ja odottamattomuus, X, Musta Joutsen, joka uhkaa vakavasti Seldonin tarkasti lasketun ennusteen toteutumista.

* * *

Vajaa kymmenen kuukautta sitten päättyi Euroopassa eräs aikakausi. Vaikka sitä ei länsimaissa haluttu uskoa, hyökkäsi Venäjän armeija raa´alla tavalla Ukrainan kimppuun. Vanhanaikainen valtioiden välinen sota kaikessa kauheudessaan tuli taas todeksi – Euroopassa.

Isku on mielestäni ollut erityisen kova länsieurooppalaiselle ihmiselle. Hän on saanut jo kauan rauhassa ajatella, että vaikka kriisejä ja vaikeuksia on, hyvä tahto, humanistinen sivistys, kansainväliset sopimukset ja yhteistyö takaisivat rauhan.

Odottamattomuus on sekoittanut ennusteet kuin Muuli Säätiö-trilogiassa. Me emme enää uskalla ajatella, että tuleva olisi vain auvoa. Ehkä elämme aikaa, joka on – raamatullisesti lohkaisten – vasta synnytystuskien alkua. Kello on liki seisahtunut. Osoittimen liikahtelut eivät tunnu enää tutuilta.

Toisaalta länsimainen ihminen on epämääräisellä tavalla jo kotvan aavistanut, että globaalissa kilpailussa hänen yli 300-vuotinen keskeinen otteensa maailman suunnan näyttäjänä on herpaantumassa. Tyhjyyden ja pelon tunteita voi paeta muutoksen ja todellisuuden kieltäviin ideologioihin, kuluttamiseen, elämän pintaliitoon ja monenlaiseen bilettämiseen. Ne eivät silti korjaa kulttuurisen itseruoskinnan, Jumalan unohtamisen, muun oman kivijalan murtamisen, väsähtäneisyyden ja neuvottomuuden manifestaatioita.

Yksi vapaan länsimaisen ihmisen keskeinen omahyväinen erehdys on ollut luulla, että meidän arvomme olisivat automaattisesti universaaleja ja absoluuttisia. Kunpa olisivatkin. Sekulaari liberaali demokratia on koettu hyväksi asiaksi lännessä. Mutta esimerkiksi jo Venäjällä, Iranissa tai Kiinassa muista puhumattakaan, monet arvot oikeasti ovat erilaisia kuin lännessä. Tätä ei lännessä aina ymmärretä.

Yhteisen maailman rakentaminen on tulevaisuudessa entistä vaikeampaa, kun jonkinlaisina itsestään selvinä lähtökohtina oletetut länsimais-kristilliset arvot saatetaan uudessa moninapaisessa maailmanjärjestyksessä yhä useammin kyseenalaistaa. Kenen ihmisoikeudet maailmassa ovat ne oikeat, jos niistä onkin monta tulkintaa – ja tulkintojen takana monenlaista raakaa voimaa?

* * *

Kaukana idässä ja etelässä muhii uutta itsetuntoa, voimaa ja muutosta. Kaikkialla Jumalaa tai jumalia ei ole pantu eläkkeelle. Ekologisen kriisin ohessa edessä on lisää talouden, politiikan, kulttuurin ja aatteiden maailmojen valtaisia järistyksiä.

Ehkä nyt myös jo aavistetaan, että vapaus ja demokratia eivät meillä lännessäkään ole itsestäänselvyyksiä. Mutta mitä tehdä, jos kokonainen sivilisaatio olisi niin väsynyt ja itseensä luottamaton, ettei se enää nostaisi kättään itsensä ja arvojensa suojaksi?

Jokin odottamaton – luonnonkatastrofi, talouden romahdus, pandemia tai nyt verinen sota Ukrainassa – opettaa, että ihminen ei hallitse elämää. Mutta odottamaton voi olla muutakin, kuten ratkaisu, lupaus tai uusi suunta. Sellainen oli myös ensimmäinen joulu seurauksineen.

Kristinuskoa voidaan pitää muinaisen maailman yhtenä yllättäjänä. Hennon alun ja vainojen jälkeen uusi usko ja sen synnyttämä uusi sivilisaatio nousivat jaloilleen. Ajan myötä ensimmäisestä joulusta alkanut kehitys muutti järisyttävällä tavalla maailmaa. Odottiko sitä kukaan muu kuin Israelin profeetat?

Jouluna Anno Domini 2022 olemme yksilöinä, kansoina ja sivilisaationa jälleen kerran suuren ja tuntemattoman tulevaisuuden edessä. Kello raksuttaa – kenelle se seuraavaksi lyö?

Joulu muistuttaa, että odottamatonta toivoa on.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Antoisia lukuhetkiä!