Kirkon rekrytoinnit herättävät ajoittain kiivasta keskustelua. Eräs nimettömänä pysyttelevä haastateltava kertoo jääneensä niissä täydelliseksi väliinputoajaksi.

– Aloitin puolitetun viran työt 23-vuotiaana. Muuten en olisi missään nimessä saanut töitä. Olen sittemmin hakenut yli kahden vuosikymmenen aikana pitkälle yli puolta sataa papinpaikkaa – turhaan.

Kolmekymppisenä hän kertoo vielä päässeensä hyvin haastatteluihin, mutta viime aikoina ei enää edes niihin, vaikka ilmoituksessa etsittäisiin kokenutta ja monitaitoista pappia, jollainen hän tietää olevansa.

– Yli nelikymppinen nainen taitaa olla jo liian vanha. Kirkon rekrytoinnit eivät kuitenkaan ole vieneet itsetuntoani. Olen osaamiseltani huipputasoa ja monipuolinen työntekijä.

”Kaupunkiseurakunnissa syrjitään maaseudulla työskennelleitä”

Kirkko tarvitsee työvoimansa siinä missä muutkin organisaatiot. Sen rekrytoinnissa on omat erityispiirteensä, kuten ainakin julkisuus ja prosessien usein pitkä kesto.

– Kirkkoherrojen rekrytoinnit vaaleineen kestävät puolikin vuotta. Toisaalta osa rekrytoinneista kirkossa sujuu hyvinkin nopeasti, Lopen kirkkoherra Tuomas Hynynen arvioi.

Hynysellä on tuoretta kokemusta kirkkoherranvirkojen hakemisesta. Lisäksi hän on itse rekrytoinut ihmisiä.

– Seurakunnat ovat erilaisia. Olen ollut mukana sekä hyvissä että ongelmallisissa rekrytointiprosesseissa.

Olennaista hänen mukaansa on, että viran erityiset vaatimukset on määritelty selkeästi.

– Joskus voidaan esimerkiksi luetella ihan itsestään selviä, tavallisia kirkkoherran ominaisuuksia. Ja joskus erityisten vaatimusten muotoilu syrjii osaa hakijoista, esimerkiksi kaupunkiseurakunnissa maaseudulla työskennelleitä.

Jos haastattelu osoittaa osaamista, josta on hyötyä seurakunnalle, se voi Hynysen mukaan olla tärkeämpää kuin muodollinen pätevyys paperilla.

– Haastattelukysymykset on laadittava siten, että todellinen osaaminen erottuu.

Palkasta ei parane valittaa

Joskus rekrytointi sujuu tietysti joka vaiheessa taiteen sääntöjen mukaan. Mutta joskus ongelmana voi Hynysen mukaan olla, että hyvienkään haastattelukysymysten tuottamaa dataa ei luottamushenkilöiden tekemässä vaalissa osata – tai haluta – käyttää.

Teologian maisterin paperit tai työkokemus kirkossa eivät välttämättä ole työmarkkinoilla sitä kovinta kamaa, jolloin seurakunnat työnantajina voivat ajatella, että työvoima tai hakijat ”eivät mihinkään karkaa”. Tällä on merkitystä palkkatason sekä rekrytointi- ja henkilöstökulttuurin luojana.

– Rekrytoijilla on hakijaa enemmän valtaa. Ideaalitilanteessahan hakija voisi olla esimerkiksi palkkaan tyytymätön ja sanoa, että ”pitäkää tunkkinne”.

”Valinta, johon vaikuttaa herätysliiketausta, avioliittokäsitys tai sukupuoli, on aina syrjivä”

Kirkkoherra voidaan valita joko perinteisellä kansanvaalilla tai välillisesti kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston tekemällä vaalilla. Molemmissa on Tuomas Hynysen mukaan puolensa.

– Kansanvaalin hyvä puoli on, että tuloksesta ei voi valittaa. Kansanvaalissa demokratia voittaa, mutta peli taustalla voi olla hyvin likaista.

Tuomas Hynynen. Kuva: Essi Hynynen

Välilliset vaalit antavat mahdollisuuden ehdokkaiden huolelliseen arviointiin mutta ovat pahimmillaan poliittisia virkanimityksiä, joissa äänestetään itselle mieluisaa eikä arviointiprosessissa parhaaksi osoitettua henkilöä

– Valinta, johon vaikuttaa herätysliiketausta, avioliittokäsitys tai sukupuoli, on aina syrjivä ja mielivaltainen. Vaalia valmistelevan viranhaltijan tehtävä on ohjata luottamushenkilöitä äänestämään objektiivisesti arvioituna soveltuvinta hakijaa.

Osa hakijoista joutuu aina pettymään.

– Siksi rekrytoijana on yritettävä viestiä lämpimästi kaikille hakijoille, erityisesti niille, jotka eivät tule valituiksi, Hynynen sanoo.

Tampereella täpäriä kirkkoherravaaleja

Tampereen tuomiorovasti Olli Hallikainen on nähnyt monia rekrytointeja. Tuomiokapitulin jäsenenä hän on perillä myös hiippakunnan muiden osien tilanteesta.

Työvoimaa on Hallikaisen mukaan ollut hyvin saatavissa.

– Varsinkin Tampereella imu on kova ja työvoimapulaa ei ole. Mutta pienet maaseudun seurakunnat eivät aina niin vedä hakijoita. Rekrytointiasioissa seurakuntien on oltava hereillä, jotta tilanne säilyy hyvänä. Palkkaus on yksi tekijä ja työyhteisöjen maine toinen, Hallikainen sanoo.

Tampereen seurakuntayhtymässä ovat seurakuntaneuvostot tehneet viime vuosien kirkkoherravalinnat.

– Se on ollut hyvä ratkaisu, sillä neuvostoilla on ollut mahdollisuus haastatteluilla, testauksilla ja paneelikeskusteluilla etsiä parasta ehdokasta. Vaalit ovat olleet aika täpäriä: tyypillisesti valinta on tehty tasavahvan mies- ja naisehdokkaan välillä.

Hallikainen korostaa, että luottamushenkilöiden tekemässä vaalissa on valittava ansioiltaan ja osaamiseltaan objektiivisesti paras hakija.

Helsingissä tehdään usein pitkiä pätkäuria

Helsingin valtakunnallinen imu tuntuu myös kirkon rekrytoinneissa: pääkaupungin seurakuntiin ja yhtymään on paljon enemmän halukkaita pappeja ja muiden kirkollisten ammattien edustajia kuin avoimia paikkoja.

– Seurakuntien kannalta tilanne on ihanteellinen, mutta vastavalmistuneiden teologian maistereiden kannalta ei. Helsinkiin avautuu harvoin vakinaisia papinvirkoja. Usein tehdään pitkään pätkäuria, Helsingin tuomiorovasti Marja Heltelä toteaa.

Helsingin tuomiokapituli ylläpitää Heltelän mukaan listaa, jossa voi olla jopa parisataa Helsingin paikoista kiinnostunutta pappia.

– Jos avautuvaan paikkaan Helsingissä halutaan hakijoiksi myös teologian maistereita, hakijoita voi olla 70–100. Jos valinta tehdään vain papeista, hakijoita voi silloinkin olla kymmeniä.

Marja Heltelä. Kuva: Markku Pihlaja

Vantaalla tilanne on Heltelän mukaan Helsingin kaltainen, mutta Itä-Uudellamaalla jo ”normaalimpi”.

Seurakunnissa voi olla erityispiirteensä. Heltelä kertoo tuomiokirkkoseurakunnassa päätetyn, että alttarit ovat avoimia myös samaa sukupuolta oleville vihittäville pareille.

– Tämä ei ole rekrytointiperuste, mutta rekrytointitilanteessa papeilta, kanttoreilta ja suntioilta kysytään, mitä he asiasta ajattelevat.

”Jos kirkkoherra ei ole hengellinen johtaja, joku muu ottaa sen roolin”

Kuopion hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen on havainnut, että 2010-luvulla kirkkoherran viran vetovoima ei ole sama kuin joskus ennen. Hiippakunnassa on ollut vaikeuksia saada hakijoita joihinkin pieniin seurakuntiin.

– Yksi syy on varmaan se, että kirkkoherran roolissa on tapahtunut muutos. Kirkkoherra ei ole enää ”herra” tai niin arvostettu kuin joskus ennen.

Kirkkoherran työnkuvasta on tullut Häkkisen mukaan objektiivisestikin melko vaikea. Hallittavia erikoisaloja on paljon.

– Monien lakipykälien tuntemisen tarve lisää vaatimustasoa.

Kirkkoherra ei voi välttää hallintotyötä. Jos sellainen tai julkisuuden paine odotuksineen tuntuu vaikealta tai vastenmieliseltä, ei Häkkisen mukaan kannata hakeutua kirkkoherraksi.

– Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa. Johtamiskoulutuksessa kerromme avoimesti kirkkoherran työstä. Siinä on oltava motiivia toimia keulakuvana. Jos kirkkoherra ei ole hengellinen johtaja, joku muu ottaa sen roolin.

Nykyisin tuomiokapituli rohkaisee ihmisiä hakeutumaan kirkkoherran tehtävään.

– Korostamme, että se on aitiopaikka tehdä hyvää.

Kirkkoherran palkkaus voi pienimmillään olla vain alle 4 000 euroa kuukaudessa. Suurimmillaan se voi isoimmissa seurakunnissa olla yli 7 000 euroa kuussa.

– Kirkkoherrojen palkkaus on yksi selkeä epäkohta. Lisäksi palkkauksesta ei kerrota, kun paikkoja haetaan, Sakari Häkkinen toteaa.

Kokeneena rannalle jääminen harmittaa – ”Tämä oli selvästi tarkoitushakuista”

Toinen nimettömänä esiintyvä haastateltava muistelee kirkkoherranvaalia, jonka jotkut vaiheet muistuttivat hänen mukaansa sirkusta.

– Kirkkoneuvosto valitsi kolme suosikkiehdokasta konsulttifirman kalliisiin soveltuvuuskokeisiin. Kahdeksasta hakijasta sinne kutsuttiin seurakunnan oma kappalainen, yksi kirkkoherra sekä yksi naiskappalainen. Me kolme kokeneinta kirkkoherraa jäimme rannalle.

– Ymmärrän sen, että jos menestyin kapitulin haastattelussa huonosti, haastatteluarviossa minut voitaisiin laittaa hännille. Mutta sama tapahtui myös papereihin ja kokemukseen perustuvassa arvioinnissa sekä kokonaisarvioinnissa. Tämä oli selvästi tarkoitushakuista.

Välillisiin kirkkoherranvaaleihin siirtymisen syiksi on haastateltavan mukaan esitetty äänestysprosentin pienenemistä, suoran vaalin ennakoimattomuutta ja rekrytointitapojen ”ajantasaistamista”.

– Tärkeää olisi kuitenkin näiden mutu-perusteluiden äärellä muistaa, mitä kirkon oma säädöstö asiasta sanoo, vaikka kapitulit näyttävät vetävän näissä omaa linjaa. Oikea menettely vaalitavasta päätettäessä on, että seurakunta antaa lausunnon ja kapituli päättää, kumpi vaali toimitetaan.

Nimettömänä esiintyvien haastateltavien henkilöllisyys on toimituksen tiedossa. Juttu on julkaistu 28.1. ilmestyneessä Kotimaa Pro -liitteessä.

Lue myös:

Uudessa verkko­palvelussa voi antaa julkista palautetta kirkon rekrytointi­prosesseista