Jatkuva epävarmuus ja kyseenalaistaminen oli osa ekologi ja evoluutiobiologi Aura Raulon elämää jo nuorena.
– Odotin totuutta, jonka puolesta taistella, mutta sitä ei tullut. Pysyin epävarmana ja melankolisoiduin, hän kertoi Aholansaaren teologiapäivillä puheenvuorossa, jossa hän pohti körtti-identiteettiä luonnontieteilijän näkökulmasta.
Herännäisyyden parista Raulo löysi sosiaalisen ympäristön, jossa kokoonnutaan enemmän yhteisten kysymysten kuin yhteisten vastausten alle.
– Se oli minulle hengellisesti pelastava kokemus. Olin silloin jo selvärajaisemman pelastuksen tavoittamattomissa.
– Vähitellen kiroukselta tuntuneesta jatkuvasta epäilystä kasvoi rikastuttava osa identiteettiäni. Se antoi minulle myös rohkeuden tehdä kyselemisestä ammatin.
Nykyisin Aura Raulo on Oxfordin yliopistossa väitöskirjatutkumusta tekevä evoluutiobiologi. Hän kertoo jatkaneensa luonnontieteilijänäkin kahden körttiläisyydestä tutun teeman alleviivaamista. Ne ovat epävarmuus ja keskinäisriippuvuus.
– Olen kokenut, että kaikki kaunis, mitä tässä maailmassa näen, vuotaa. Rajat eivät pidä. Haluan tutkia ja kunnioittaa tätä ja pyhittää sen kaiken ilman kiveen hakattuja rajoja.
Totuuskäsitysten kirjo löytyy sekä uskonnoista että tilastotieteestä
Puheenvuorossaan Raulo keskittyi kolmeen teemaan: totuuden muotoon, identiteetin verkostomaiseen muotoon sekä merkitysvaistoon.
Raulon mukaan uskontokunnat ja -suunnat eroavat paljon suhteessa siihen, miten selvärajaisena ne näkevät totuuden muodon. Hyvin selkeärajainen dogmaattinen totuuskäsitys ja mystikkojen salattu totuuskäsitys ovat tästä eräänlaiset vastakkaiset esimerkit.
Raulo harmittelee, että luonnontieteen ja uskontojen kieli on erkaantunut jo vuosisatoja sitten ja dialogin käyminen niiden välillä on vaikeaa. Hänen mukaansa sama totuuskäsityksien kirjo kuin uskonnoissa on kuitenkin löydettävissä myös esimerkiksi tilastotieteestä.
– Joillekin tilastotieteilijöille totuudet ovat selkeitä pistearvoja ja prosenttilukuja. Bayesläinen tilastotiede puolestaan näkee, että totuus ”on vähän sinne päin” ja yksittäisillä pistemäisillä totuuksilla ole todennäköisyyksiä ollenkaan. Totuuden voi kertoa vain todennäköisyyksien käyränä, joka kertoo myös epävarmuuksista. Kristityillä voisi olla paljon yhteistä puhuttavaa heidän kanssaan.
Puhe ihmisyksilön ainutlaatuisuudesta voi olla vaarallista ja jättää hänet yksin
Verkostomaisuus ja verkostomainen identiteetti ovat Raulon mukaan elintärkeitä sekä ihmisten ja luomakunnan terveydelle ja tulevaisuudelle että hengellisyydelle.
Biologisina olentoina vaihdamme aina soluja kun koskemme toisiimme tai maaperään. Jos ihminen eristäytyy muista ihmisistä ja luonnosta, hän heikkenee ja sairastuu fyysisesti ja henkisesti.
– Kun jaksamme olla avoimena ja yhteydessä muihin ja maahan, se on oikeastaan pyhä tila.
Kristillinen puhe ihmisyksilön ainutlaatuisuudesta voi olla Raulon mukaan joskus vaarallista. Olisi parempi, jos identiteettimme muodostuisi pikemminkin ainutlaatuisesta sijainnistamme elämän verkostossa.
– Kun korostetaan ihmisyksilön vastuuta, ihminen voi kokea olevansa ekosysteemin ulkopuolinen vastuullinen hallitsija. Oikeasti tuolla ei ole mitään ekosysteemiä, mitä meidän pitäisi hoitaa, vaan se on meidän vatsassamme ja iholla ja kaikkialla ympärillämme. Jos ekosysteemin tasapaino horjuu, me sairastumme ja kuolemme pois.
– Lisäksi kukaan ei pysty yksin kantamaan vastuun taakkaa vaikkapa ilmastonmuutoksesta, sellaisen vastuun alle murtuu. Me ei olla jumalia, joiden on tarkoitus yksin hoitaa asioita. Parempi tavoite on pyrkiä harmoniaan kaiken elollisen kanssa. Siitä kaikki lähtee.
Merkitysvaisto on kuin Jumalan tassunjälki sielumme pinnassa
Kolmanneksi Aura Raulo nosti esiin, että evoluutiobiologin silmin koko maailma koostuu ajallisista painaumista.
Niitä voi nähdä sekä tassunjälkinä lumessa, veden muovaamina koloina kallioissa että esimerkiksi ihmiskunnan evoluution aikana meihin syntyneissä pelon painaumissa. Viimeksi mainitut saavat meidät vieläkin pelkäämään jopa kauan sitten sukupuuttoon kuolleen sapelihammastiikerin raatelevia hampaita.
Raulon mukaan merkitysvaisto on kuin Jumalan tassunjälki sielumme pinnassa. Se tuntuu meissä tyhjältä aukolta, kunnes löydämme jotain, joka sopii johonkin kohtaan sitä.
– Silloin meille tulee tunne: Haa, tällä on merkitystä. Merkitysvaisto on meille kuin kompassi, jolla etsimme ja tavoittelemme pyhää tässä maailmassa. Se ajaa meitä eteenpäin.
Raulon mukaan yhteisö pystyy kurottamaan kohti sellaisia mystisiä hengellisiä visioita, joihin kukaan yksilö ei yksin yllä.
– Körttiläinen mystiikka ja merkityksen tavoittelu ovat ajaneet minut evoluutiobiologiksi. En voi tarpeeksi korostaa, kuinka paljon annettavaa sellaisella liikkeellä on, jossa kokoonnutaan yhdessä pohdiskelemaan asioita.
Herättäjä-Yhdistyksen järjestämät teologiapäivät pidetään Aholansaaressa 17.–19.8. ja alustuksia voi katsoa striimeistä yhdistyksen Facebook-sivuilla.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä