LML:n pääsihteeri Anne Burghardt: Toivon, ettei Inkerin kirkko enää vihi suomalaisia papeiksi, elleivät he mene Venäjälle töihin

Syyskuun alussa Inkerin kirkossa vihittiin papeiksi viisi suomalaista eri järjestöjen parissa olevaa miestä.

Kyseiset suomalaiset työskentelevät Suomessa muun muassa Uusi tie-lehden päätoimittajana sekä Karkun evankelisen opiston rehtorina.

Luterilaisen maailmanliiton (LML) pääsihteeri Anne Burghardt sanoi Kotimaa-lehdelle maanantaina Krakovassa toivovansa, ettei LML:n jäsenkirkko Inkerin kirkko enää vihi suomalaisia papeiksi, elleivät nämä mene Inkerin kirkon palvelukseen Venäjälle.

– LML:n jäsenkirkkojen parissa on erittäin harvinaista, että kirkko vihkii pappeja toisen kirkon palvelukseen, Burghardt sanoi.

Hän ei ottanut kantaa siihen, mitä seurauksia tällä Inkerin kirkon vihkimyksellä mahdollisesti on.

Burghardt viittasi kuitenkin Luterilaisen maailmanliiton käynnistämään hankkeeseen, jossa selvitetään edellytyksiä LML:n jäsenkirkkojen vastavuoroisen vastuullisuuden edistämiseen. Kyseinen hanke ei liity Inkerin kirkon syyskuiseen suomalaisten miesten pappisvihkimykseen, vaan on käynnistynyt aiemmin.

Hankkeeseen liittyen suomalainen pappi ja teologian tohtori Mika KT Pajunen tekee vuoden kestävää kartoitustyötä LML:n palkkaamana puolipäiväisenä konsulttina.

Kaikilta jäsenkirkoilta kysytään muun muassa sitä, mihin ne ovat valmiita sitoutumaan.

– Tarkoituksena on selvittää, miten elämme luterilaisessa kirkkoperheessä suhteessa toisimme, eli mitä voimme odottaa toisiltamme ja mihin itse sitoutua, Mika KT Pajunen sanoo.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSyrjäytymisen vastaisen työn pioneeri auttaa nuoria ”epäonnistumisen veteraaneja” löytämään lukemisen ilot
Seuraava artikkeliPiispa Matti Salomäki on vieraana Radio Dein ja Kotimaan Piispan kyselytunnilla

Ei näytettäviä viestejä