Kun ihminen on marinoitu vauvasta saakka tietyssä uskonnollisessa opissa, se uppoaa solutasolle saakka. Marinadin pois peseminen on vaikeaa, kipeää ja hidasta.

Näin kuvaili eräs väitöskirjahaastateltava tilannettaan uskonnollisesta yhteisöstä lähtemisen jälkeen terveystieteiden tohtori Maria Björkmarkille. Maaliskuussa tarkastettu hoitotieteen väitöskirja käsittelee vaativista ja ehtoja asettavista uskonnollisista yhteisöistä irtautuneiden kärsimystä, terveyttä ja hoitamista. Sen yläotsikko on Rikkinäisestä ihmisestä kokonaiseksi.

Åbo Akademissa kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunnassa yliopisto-opettajana työskentelevä Björkmark lähti itse noin 12 vuotta sitten ruotsinkielisten lestadiolaisten yhteisöstä Laestadianernas Fridsföreningars Förbundetista. Hän ei silloin saanut kaipaamansa tukea terveydenhuollosta.

Jo sairaanhoitajana työskennellessään Björkmark tajusi, että terveydenhuollon henkilöstöllä ei ole riittävästi tietoa uskonnoista, hengellisyydestä ja hengellisestä väkivallasta. Heillä on kyllä työkaluja kohdata kärsivä ihminen, kuunnella ja tukea. Mutta kun tietoa uskonnollisista yhteisöistä ja niiden dynamiikasta puuttuu, näitä työkaluja ei kyetä käyttämään hengellisesti haavoittuneiden auttamiseen.

Björkmark yllättyi ja järkyttyikin, kun hänelle selvisi, että lääkärien ja hoitajien koulutuksessa on aiemmin painotettu, että työssä asiakkaiden kanssa ei saa puhua politiikasta eikä uskonnosta.

– Enää näin ei onneksi opeteta, mutta tästä on selvästi jäänyt terveydenhuollon ammattilaisille pelkoa ja arkuutta uskonnon kysymyksissä. Joskus uskonto voi olla ydinsyy potilaan oireille, joten siitä on uskallettava puhua.

Björkmarkin mukaan uskonnollisuus ja uskonnolliset yhteisöt antavat pääosin ihmisille voimaa ja toivoa, tukevat heidän mielenterveyttään, parantavat elämänlaatua ja antavat elämään merkitystä.

– On kuitenkin puhuttava myös asian kääntöpuolesta ja tutkittava sitä.

USKONNOLLISTA YHTEISÖSTÄ irtautumista ei ole aiemmin tutkittu hoitotieteen näkökulmasta. Suomessa ei ole myöskään olemassa hoitosuosituksia niille, joiden terveysongelmat johtuvat uskonnollisesta yhteisöstä irtautumisesta.

Väitöskirjaansa varten Björkmark teki 18 syvähaastattelua, joissa yhteisöistä eronneet tai erotetut Jehovan todistajat, lestadiolaiset, helluntailaiset sekä vapaakirkkoon ja uuskarismaattisiin yhteisöihin kuuluneet kertovat irtautumisprosessiin liittyneistä kokemuksistaan, tunteistaan ja kärsimyksistään. Lisäksi Björkmark haastatteli yhdeksää hoitoalan ammattilaista, jotka työskentelivät psykiatrisessa avo- ja osastohoidossa.

Osa yhteisöistä irtautuneista jäi irtautumisen jälkeen kokonaisvaltaisen yksin ja koki tulleensa hylätyksi ja nöyryytetyksi. Tästä seurasi kipua ja surua. Kaikkien maailmankuva meni uusiksi. Oli ryhdyttävä miettimään itse, mikä on oikein ja mikä väärin. Pelot koskivat sekä elämää että kuolemaa.

– Haastateltavat pelkäsivät tekevänsä väärin. He pelkäsivät sekä läheisten reaktioita irtautumiseen että Jumalan rangaistusta ja helvettiä tai harmageddonia. He tunsivat syyllisyyttä ja häpeää ja miettivät, mitä ovat aiheuttaneet perheelleen ja ystävilleen. Moni jäi aluksi kahden maailman väliin ja koki syvää ulkopuolisuutta.

Useat kärsivät psykosomaattisista oireista kuten vatsakivuista, päänsärystä ja univaikeuksista. Psyykkisinä ongelmina ilmeni muun muassa ahdistusta, masennusta, uupumusta, paniikkikohtauksia ja jopa itsemurha-ajatuksia.

Osa ei edes yrittänyt hakea apua terveydenhuollosta, koska he epäilivät, ettei heitä ymmärretä. Ne, joiden vointi meni huonoksi, kääntyivät perusterveydenhuollon, työterveyden tai psykologien puoleen, mutta valtaosa ei saanut apua.

– Heidän kokemuksiaan ja ongelmiensa vakavuutta ei ymmärretty. Vain ne, jotka löysivät ammattilaisen, jolla oli omaa kokemusta vastaavasta tilanteesta tai erityistä perehtyneisyyttä aiheeseen, saivat hyvää hoitoa.

SUURIMMAN AVUN Maria Björkmarkin haastattelemat ihmiset saivat vertaistuesta. Kohtalotovereita löytyi omasta perheestä, ystävistä tai Uskontojen uhrien tuki UUT:n kautta.

– Kohtalotoveri tietää, mistä toinen puhuu. Hän ymmärtää, mihin kaikkeen uskonnollisesta yhteisöstä irtautuminen elämässä vaikuttaa. Kyseessä ei ole vain jalkapalloseuran jättäminen, vaan jotain paljon kokonaisvaltaisempaa.

Vertaistuki vahvistaa Björkmarkin mukaan kärsivän ihmisen kokemukset ja niiden syvyyden. Joku muukin on kokenut näin. Vertaistuki antaa ikään kuin selityksen ja oikeutuksen sille, miksi ihminen voi nyt huonosti. Kärsivää ihmistä auttaa erityisesti kuuntelevan ihmisen ymmärrys prosessin syvyydestä.

– Terveydenhuollossa on puhuttu vuosikausia holistisesta ihmiskuvasta, mutta edelleen tämä koskee lähinnä fyysistä ja psyykkistä puolta. Hengellinen ja henkinen puoli jää helposti edelleen huomiotta ja hoitamatta, Björkmark sanoo.

Apua prosessiinsa haastateltavat saivat myös opiskelusta, työstä, puolisolta ja uusilta ystäviltä. Lopulta he kokivat vapauden ja ilon lisääntyneen elämässään ja olivat helpottuneita.

– Eräs Jehovan todistajista erotettu, joka ei alun perin olisi lainkaan halunnut lähteä yhteisöstä, päätyi lähettämään sähköpostilla kiitoskirjeen erottajilleen.

BJÖRKMARKIN HAASTATTELEMAT psykiatrisen hoidon ammattilaiset toivoivat erityisesti tietoa siitä, millaisia uskonnollisia yhteisöjä Suomessa nykyään on ja millaisia ovat niiden erityispiirteet. Lisäksi he kaipasivat koulutusta viisaista tavoista ottaa puheeksi asiakkaiden kanssa heidän kokemuksensa uskonnollisista yhteisöistä ja hengellisyydestä.

– Yksi hyvä tapa on kysyä, kokeeko asiakas uskonnollisen yhteisönsä ja uskonsa enemmän taakaksi vai voimavaraksi, Björkmark vinkkaa.

Tiedonpuute uskonnollisista asioista voi johtaa suuriin, turhiin kärsimyksiin myös aivan arkisissa hoitotilanteissa. Eräs hoitotyön ammattilainen kertoi Björkmarkille, kuinka kotihoidon piirissä olleelle vanhukselle oli mainittu tulevasta hoitokokouksesta. Sillä tarkoitettiin eri hoitavien tahojen yhteistapaamista. Lestadiolainen vanhus meni kuitenkin aivan paniikkiin, koska hänelle sana hoitokokous merkitsi jotain aivan muuta ja nosti esiin traumaattisia muistoja. Tilanne ymmärrettiin terveydenhuollossa vasta viiveellä.

Björkmark suosittelee sosiaali- ja terveydenhuollon kaikkien peruskoulutusten osaksi perustietoja ihmisen hengellisistä ja henkisistä tarpeista ja niiden huomioimisesta hoitotyössä. Lisäksi tarvitaan lisäkoulutusta uskonnollisista yhteisöistä ja hengellisestä väkivallasta. Björkmark aikoo tehdä jatkotutkimusta aiheesta ja kehittää näitä koulutuksia.

– Olennaista on kouluttaa myös kokemusasiantuntijoita, jotka voivat kertoa sote-alan työntekijöille elämästään eri uskonnollisissa yhteisöissä tai toisaalta niistä irtautumisesta.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!