Edellä Kulkija

Tänä kristikunnan suurena juhlapäivänä voimme aloittaa  pysähtymällä miettimään, millaisia kuvia meillä on Jeesuksesta. Niitä on varmasti monenlaisia.

Yksi ehkä kaikkein tutuin kuva on kuva Jeesuksesta Hyvänä Paimenena. Ollessamme pyhäkoulussa meillä oli taulu, jossa Jeesus oli Hyvänä Paimenena. Keräsimme sitten lammastarroja tuohon tauluun käydessämme pyhäkoulussa.

Tarina tietää kertoa Lähi-idän vanhoista ammateista. Se tietää kertoa vaikkapa sen, että paimen ei kulje lauman jäljessä vaan lauman edellä. Paimen kutsuu laumaa äänellään ja johdattaa sitä ja lampaat seuraavat paimenta.Edelleen samat tarinat tietävät, että jos joku kulkee lauman jäljessä sitä hätistellen, niin hän on teurastaja.

Kuvat edellä kulkevasta paimenesta ja perässä kulkevasta teurastajasta ovat aikalailla vastakkaiset. Jeesus on edellä kulkeva Hyvä Paimen!

Päivän tyhjän haudan evankeliumi Matteuksen mukaan kertoo meille pääsiäisaamun ihmeen, ylösnousemuksen ja sen ensimmäiset todistajat.

Haudalle menneet kaksi Mariaa saavat seuraavan viestin: Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.”

Hän menee teidän edellänne! – Myös ylösnousemusviestissä on viesti siitä, että Ylösnoussut menee teidän edellänne, meidän edellämme.

Jeesuksen nimi voisikin olla Hyvän Paimenen lisäksi Suuri Edelläkulkija. Inhimillisestä elämästä otettuna esimerkkinä ihailemme aina edelläkävijöitä. He ovat yleensä rohkeita, luovia ja haluavat tehdä jotakin, mitä muut eivät ole tehneet. He haluavat mennä sinne, minne muut eivät ole menneet.

Jeesus oli edelläkävijä! Hän oli Jumalan lähettämä Pelastaja, joka tuli kertomaan Jumalan tahdon ja myös toteuttamaan sen. Kukaan ennen häntä eikä hänen jälkeen ole kyennyt eikä kykene siihen.

Jeesus oli rakkauden edelläkävijä. Hän opetti rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön. Hän opetti itsensä antavaa rakkautta. Hän itse antoi itsensä maailman elämäksi kulkemalla nisunjyvän tie. Hän putosi maahan, murtui, mutta antoi uuden elämän omalla elämällään, murtumisellaan, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan.

Jeesus oli yhteyden edelläkävijä. Hän näytti aivan uudenlaisen yhteyden pyhään Jumalaan. Hän puhutteli Jumalaa isäksi tai isiksi. Hän osoitti, että syntisen ihmisen on mahdollisuus löytää yhteys pyhän Jumalan kanssa hänen kauttaan.

Jeesus oli edelläkävijä ihmisten keskinäisen yhteyden löytämiseksi. Jeesus osoitti opetuksellaan ja esimerkillään, että kaikki ihmiset ovat Jumalalle arvokkaita ja että kaikki ihmiset kuuluvat yhteen. Hän meni tullimiehen kotiin, seurusteli publikaanien ja syntisten kanssa, hän meni sairaiden ja riivattujen luo.

Jeesus oli ihmisyyden ja ihmisarvon edelläkävijä. Jumala osoitti hänessä, tulemalla ihmiseksi, että jokaisen ihmisen elämällä on valtava arvo. Olemme Jumalan luomina ja lunastamina valtavan arvokkaita ja kaikki samanarvoisia. – Ei tässä ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa ei vapaata vaan kaikki ovat yhtä Kristuksessa –lausuu Paavali kasteeseen ja Kristuksen merkitykseen viitaten!

Pääsiäisenä muistamme erityisesti, että Jeesus kulki edeltämme kuolemaan ja tuonelaan. Pääsiäistä edeltävä aika kertoi kirkkovuodessa kuinka Jeesus askel askeleelta kulki kohti Jerusalemia, kohti tehtävänsä täyttämistä. Hän tehtävä oli tärkeä jo ennen sitä, mutta tehtävän täyttäminen ristillä toi merkityksen myös kaikelle muulle, mitä Jeesus oli ja teki.

Jeesus kulki paitsi edeltämme myös puolestamme ristille. Meidän ei tarvitse kulkea sinne, mutta Jeesus kulki edeltämme kuolemaan, jonne jokainen vuorollamme kuljemme. Meidän on turvallista tietää, että hän kulki sinne edeltämme.

Pääsiäisenä muistamme riemullisen ilosanoman, että Jeesus kulki edellämme kuoleman läpi, voitti kuoleman ja nousi kuolleista. Hän kulki edeltämme, jotta meille olisi tie avoinna uuteen elämään, iankaikkiseen elämään, taivaan kodissa.

Pääsiäisenä muistamme – myös helluntaita muistaen – että Ylösnoussut Kristus kulkee tänäänkin edellämme ja edeltämme. Voimme seurata häntä pääsiäisen ilossa ja voimme kulkea hänen askelissaan myös elämän harmaina ja pimeinä päivinä. Silloinkin hän kulkee edeltämme.

Pääsiäinen avaa näin helluntain kanssa kuvan vaeltavasta Jumalan kansasta, joka kulkee Ylösnoussutta seuraten. Se on monenlaisten ja erilaisten, vajavaisten ihmisten saatto, jossa on vain armoa kaipaavia ja Kristuksen voimaa tarvitsevia. Se sekalainen seurakunta, me sekalainen Kristuksen seurakunta voimme kuitenkin aina kulkea Voittajan joukossa.

* * *

Tuttu tarina kertoo miehestä, joka näki elämänsä jalanjälkinä rantahiekalla. Hän katseli tuota elämänsä polkua ja meni sitten Kristuksen luo kysymään: Useissa kohdin näin kahdet jalanjäljet rinnakkain, sinun oi Herrani ja minun. Mutta välillä näin vain yhdet jäljet – ja juuri noissa kohtaa minulla oli kaikkein vaikeinta elämässä. Silloin Kristus vastaa. Poikani, kun näit hiekalla vain yhdet jalanjäljet ja kun sinulla oli elämässä kaikkein vaikeinta, silloin minä kannoin sinua selässäni.

* * *

Hän menee teidän edellänne! Hän kulkee meidän edellämme.

Hän kulki ristintien puolestamme. Hän kulki kuolemaan ja kuoleman läpi ylösnousemuksen aamuun! Niin mekin saamme tehdä häntä seuraten! Riemullista Pääsiäistä! (Saarna pääsiäisenä Anno Domini 2018, Mt. 28:1-8, Jes. 25: 8-9, 1. Kor. 5: 6-8)

 

 

 

 

  1. Kiitos ”täältä jostakin sinne jonnekin”:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Tampereen_hiippakunnan_vaakuna.svg

    Ei ehkä pitäisi, mutta kuitenkin:
    • KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA – TOTISESTI NOUSI (suomi)
    • KRISTUS ÄR UPPSTÅNDEN – SANNERLIGEN UPPSTÅNDEN (ruotsi)
    • KRISTUS ER OPPSTANDEN – SANNELIG OPPSTANDEN (norja)
    • KRISTUS ER OPSTANDEN – SANDELIG OPSTANDEN (tanska)
    • KRISTUS ER UPPRISINN – SANNARLEGA UPPRISINN (islanti)
    • HRISTÓS VOSKRÉSE – VOISTINU VOSKRÉSE (kirkkoslaavi)
    • HRISTÓS ANÉSTI – ALITHÓS ANÉSTI (kreikka)
    • KRISTUS ON ÜLESTÕUSNUD – TOESTI ÜLESTÕUSNUD (viro)
    • CHRISTUS IST AUFERSTANDEN – ER IST WAHRHAFTIG AUFERSTANDEN (saksa)
    • CHRIST IS RISEN – INDEED IS RISEN (englanti)
    • KRISTOS NOUZI KUOLENNOIZ – TOVESSAH NOUZI (karjala)
    • KRISTAS KAGGÖÖDI JAMM´JEST – TUODI KAGGÖÖDI (kolttasaame)
    • CRISTUS RESURREXIT – VERE RESURREXIT (latina)
    • KRISZTUS FELTÁMADT – IGAZAN FELTÁMADT (unkari)
    • CHRIST EST RESSUSCITÉ – EN VÉRITÉ IL EST RESSUSCITÉ (ranska)
    • CHRISTO E RISORTO – VERAMENTE E RISORTO (italia)
    • CHRISTO HA RESUCITADO – EN VERDAD HA RESUCITADO (espanja)
    • KRISTUS KÉLÉSI – IŠTIKRU´ JU´ KÉLÉSI (liuettua)
    • CHRISTO RELEVIGIS EL LA MORTINTOJ – VERE RELEVIGIS (esperanto)
    • QOM MORAN MEN QABRO – SHARIRO ITH QOM (aramea/syyria)
    • AL-MASSIAH QAAM – HAKKAN QAAM (arabia)
    • HRISTÓS AFTÓNF – ALITHÓS AFTÓNF (kopti)
    • HRUSTIS HARAYAVEY MERELOTZ – ORHINAL E HAROUTIM HRISTOSI (armenia)
    • KRISTE ARSDGA – TŠEŠMAITAD ARSDGA (gruusia)
    • HRISTOS ULDZYSÁ SULTÍS – ZEM IK ULDZYSÁ SULTÍS (udmurtti)
    • HRISTOS A ÍNVIAT – ADEVARAT A ÍNVIAT (romania)
    • KRISHTI U NGJALL – VÉRTET U NGJALL (albania)
    • CHRISTUS IS OPGESTAAN – HIJ IS WAARLIJK OPGESTAN (hollanti)
    • HRISTOS UVASKRJÓS – SOPRAVDU UVASKRJÓS (valkovenäjä)
    • CHRYSTUS ZMARTWYCHWSTAL – ZAPRAWDE ZMARTWYCHWSTAL (puola)
    • KRISTUS VSTAL Z MRTVYCH – VPRAVDE VSTAL Z MRTVYCH (tsekki)
    • HRISTOS VÁSKRSE – VAISTINU VÁSKRSE (serbia)
    • HRISTOS VOSKRESE – NAISTINA VOSKRESE (bulgaria)
    • HRISTOS VOSKRES – VOISTINU VOSKRES (ukraina)
    • HARISTOS UKATSU – ZITSUMI UKATSU (japani)
    • KRISTU UDHITHANAI – AVAN SATHAYAMAYUM UDHITHANAI (malayalam)
    • KRISTO AMEFUFUKA – KWELI AMEFUFUKA (swahili)
    • KRISTO AZUUKIDDE – KYAMAZIMA AZUUKIDDE (luganda)
    • KRISTO NI MURIÛKU – NI MURIÛKU NAMA (kikuyu)
    • KRISTO ASIMUKUSE – ASIMUKUSHE TOTÓ (luhya)
    • KRISTO ANYAN – AMPA WANYAN (twi)
    • KRISTUS AKUI YA SON – AKUI YA SON BEBELA (beti)
    • KRISTUSAQ ONGOIHTAQ – ILAAMUN ONGOIHTAQ (aleutti)
    (http://www.ekumenia.fi/sen)

  2. Filon ja Origenes tulkitisevat Vt:tä ja Ut:tä vertauskuvallisesti. Siispä sovellan tätä näkemystä. Vertauskuvissa Herran voi nähdä Aurinkona ja Jeesus se edelläkulkijana eli planetta Venuksena. Venus kulke Genesiksen 1 virkeessä 12 kertaa auringon ympäri ja Venus planeeta nimeen Raamattu myös päättyy: ”Minä olen se kirkas Kointähti ” (siis Venus).
    Astronomis/astrologine vertaukuvasto loimittuu koko Raamattuun ja eritoten Ilmestyskirjaan mm näin:

    Luvusta 666: Eksegetiikka on tiennyt muutaman sata vuotta, että on käsikirjoitus, jossa esiintyy myös luku 616. Lukuja 616 ja 666 on käytetty siis rinnakkain. Mutta kun lukuun 616 lisätään ’kala’ eli heprean kirjain NUN lukuarvoltaan 50 saadaan 666. Kala symboloi Kristusta, jonka esikuva oli mm. kuningas Salomo, joka sai siis temppeliinsä KULTAA yhden AURINKOVUODEN aikana juuri 666 talenttia. Myös YLÖSNOUSSEEN HERRANI eli ADONIQAMIN mukana Baabelin vankeudesta palasi 666 jälkeläistään. Kaikki Kristus, Salomo, kulta, kuningas, ylösnoussut, ovat kevään herätessä ylösnousevan Auringon symboleja, joita hepreassa edustaa vielä sana SORAT, senkin arvo 666, joka on merkitykseltään AURINKOVOIMA.
    Lukuja 616 ja 666 käytettiin molempia edustamaan samaa auringon ja maan liikkeiden ideaa. Ha-torah’n (Vt hepreaksi) eli rotaation luku on 616 samoin kuin godaali gematrian mukaisen sanan Yom eli päivä!!! Päivä nousee ja laskee rotaation mukaisesti. Kun tähän sanaan päivä tai rotaatio lisätään maan kiertorataa symboloiva ’kalan’ eli vesica-pisciksen luku 50 saadaan siis 666 merkitykseltään aurinkovoima. Eli auringon voima vaikuttaa maan joka osaan sen pyörähtäessä kerran vuorokaudessa täyden ympyrän (Tora’n, Rota’n) auringon eli ’maailman Valon’ edessä. Pääsiäisenä eli kevätpäivän tasauksessa tämä aurinkovoima alkaa vahvistua ja on Juhannuksena voimakkaimillaan.

    • Seppo Heinola:” Päivä nousee ja laskee rotaation mukaisesti.”

      Eikö pääsiäissaarnassa ole kysymys luomisen ensimmäisestä päivästä, jolloin Jumala sanoi ”Tulkoon valo”. Taivaankanteenhan valot ilmestyivät vasta luomisen 4. päivänä?

    • Olet Tuula sikäli oikeilla jäljillä että essealaiskalenteria soveltaneen Jeesus-liikkeen 1 päivä oli keskiviikko eli 4:s päivä. Tästä selittyy Johanneksen evankeliumin antama erilainen kuukaleneterin mukainen Pääsisäisajoitus verrattuna synoptisten evankeliumeitten antamiin.

    • Lisäys: Wiki: ”always began on W e d n e s d a y, actually on Tuesday evening as the Jews began days at evening not midnight (Jaubert 1965:10; Simon 1967:73). Trumpets, Tabernacles, and the Great Day always occurred in the seventh month as set forth in the Law of Moses (Leviticus 23:24-44). As Nisan 15, the annual Sabbath, or Passover Sabbath, marking the start of the seven-day Feast of Unleavened bread began at sunset Tuesday night, the Essene observance of the Passover Seder was always on a Tuesday night (Finegan 1998:43, 48).

  3. Toivo Loikkanen kirjoitat seuraavasti:

    ””voimme kulkea hänen askelissaan myös elämän harmaina ja pimeinä päivinä. Silloinkin hän kulkee edeltämme.””

    Tuosta tuleekin mieleen olenko jotenkin erityinen kun en tunnista tuota itsestäni alle nelikymppisenä tehneeni?

    Siis kerrataampa elämääni ja sitten voisi Toivo Loikkanen selittää missä meni pieleen ja miten?

    Minut kastettiin vauvana, en siis itse mennyt kasteelle. Kävin pyhäkoulua ja siellä opetettiin vanhempien kunnioitusta ja myös ettei saa varastaa. Kävin myöhemmin rippikoulun ja sain konfirmaation.

    Maallinen isäni opetti monia asioita, kunnioittamaan toisia ihmisiä, ei saa varastaa, siis saman kuin pyhäkoulussa, no siteen ennen kuoluikää jäin kiinni varastamisesta ja isä rankaisi selkäsaunalla, miksi sitten jälkeenpäin varastin?
    Liki 15 vuotiaana otin ensimmäisen ”kännin” ja samalla ajoin moponi kännissä rikki.
    Olin jo yli 18 kun aloin seurusteleen ja harrastin seksiä, ei oltu avioliitossa.
    Sitten menin avoliittoon ja siinäkin sekstailtiin ja kävi huonosti ja tehtiin abortti, petin avopuolisoani humalassa ja selvinpäinkin. Erottiin.

    Ero otti niin koville että huusin Jumalan puoleen ja Hän vastasi näyttämällä etten todellakaan ollut kuullut Häntä ja en siis yhtään ollut elänyt Hänen tahdossaan.

    Siis miksi näin tapahtui, olinham tehnyt kaiken kirkon oppien mukaan, kastettu, pyhäkoulu, rippikoulu, konfirmaatio, ehtoollinen jne…

    Sitten vielä oliko Jeesus kävellyt vierelläni lapsesta asti vai kantanut selässään?

    • Ari.Samalla lailla kun Jeesus oli yhdessä pilkkaaja ryövärin kanssa tuonelassa pääsiäislauantain , niin hän on meidän kaikkien kanssa juuri noissa luettelemissasi elämänkohtaloissa, maallisen tuonelan tapahtumissa elämässämme.

      Jotkut voivat kokea hänen läsnäolonsa kaikessa tässä ja herätä anteeksiantoon. Toiset eivät ja heidän elämänsä voi lopullisesti tuhoutua mutta Kristus on siinäkin heidän kanssaan.

      Tämä on pääsiäisen aika ja sanoma.

  4. Markku Hirn siis selitäppä kuinka olisin voinut Toivo Loikkasen väitteen mukaan kulkea Jeesuksen askelissa kun tein täysin Jumalan tahdon vastaisesti?

    Kerrompa yhden esimerkin kun olin ns ”uskovan” miehen kyydissä, hän siis ajoi autoa. Totesin hänen ajavan kovaa eli ylinopeutta johon hän vastasi kyllä suojelusenkeli pitää huolen hänestä. Totesin silloin lapsenmielisesti että mitä jos tämä suojelusenkeli noudattaakin nopeusrajoituksia?

  5. Toivo Loikkanen ei Totuus mihinkään katoa vaikka poistat kommenttini, siis jos sinä itse seuraisit Jeesuksen jälkiä niin et poistaisi kommentteja vaan sinulla olisi millä vastata ”trolleihin”.

    Mietitkö ikinä miten käy niille lapsille joille opetat tätä tietäsi?

    Tulee vaan mieleen kirjoittaa itse blogi mitä Jeesuksen seuraaminen on ja mitä se ei todellakaan ole, kiitos avustasi kun annoit esimerkin mitä se ei ole.

Loikkanen Toivo
Loikkanen Toivohttps://www.facebook.com/toivo.loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.