Elämme aikoja, kun muureja rakennetaan ja rajoja suljetaan – niin käytännössä kuin henkisesti. Vieras, joka voisi häiritä elämäämme, halutaan pitää ulkona. Sillä haluamme vain elää rauhallista elämää omassa lintukodossamme.
Miten yksinkertaista se onkaan rauhallisen elämämme keskellä – poissa silmistä, poissa mielestä. Kun emme tarvitse kohdat muukalaista niin emme tarvitse oppia tuntemaan häntä, kuulla hänen taustastansa, perheestään, syitä miksi hän haluaa turvaa; emmekä nähdä häntä ihmisenä – hän on vaan se joku kummajainen jostakin, joka on parasta pitää poissa.
Ja jos hän on sattunut jo pääsemään muurien ja rajojen sisälle, keksitään syyt ja keinot hänen karkoittamiseksi.
Rakennetaan muureja, korotetaan niitä korkeammaksi; lisätään vartiointia, otetaan käyttöön kovempia otteita, järeimpiä aseita ja tiukempia säädöksiä. Ja jos ne eivät riitä, niin korotetaan taas lisää muureja ja turvatoimia. Vain taivas on kekseliäisyytemme rajana.
Kun tuo kaukainen tulija on poissa keskuudestamme, niin emme tarvitse miettiä ihmistä, tuntevaa ja kärsivää. Niputetaan hänet terroristiksi, onnen onkijaksi ja meidän sosiaaliturvalla eläväksi olioksi – eihän hän nyt ihminen voi olla, kun ei malta kotonaan pysyä. Joutavia puheita ne puheet kuolemanuhasta. Siellä on ihan riittävän turvallista – kunhan vaan halua meidän etumme.
Kaikki vaan samaan nippuun, ettemme tarvitse kohdata erilaisuutta. Pysyköön siellä jossain – ovat ansainneet sen.
Sinne jää muurin ja aitojen taakse erilaisuus – erilaisuus, joka voisi opettaa meille jotain oleellista ihmisyydestä, kristillisestä rakkaudesta, Jumalan kuvan kohtaamisesta, ja tehdä meistä parempia ihmisiä – enemmän ihmisiä, aidompia ihmisiä. Voisimme oppia välittämisestä jotakin oleellista – välittämisestä joka ei rajoitu vain samalla tavalla ajatteleviin ja samalla tavalla käyttäytyviin.
Voisimme oppia tietämään mitä itkeminen itkevien kanssa on, nauraminen nauravien kanssa – ja miten kannamme toinen toistemme taakkoja.
Pois se meistä! Emmehän me suinkaan ole rasisteja tai sortajia! Mehän vaan haluamme maailman elävän omaa elämäänsä ja meidän omaamme. Ei maailman tuska ja ahdistus koske meitä.
Kuplassa ja illuusiossa on rauhallista elää. Sitä ei kosketa Afrikan nälänhädät, Syyrian sota eikä Afganistanin terrorismi.
Ja mitäpä se haittaa, vaikka menetämme mahdollisuuden osoittaa rakkautta ja myötätuntoa niille, joilta ihmisarvo ja tulevaisuus on riistetty – ajaa heidän oikeuksiaan, joilta ne on murskattu. Antaa ääni niille, joilta se on viety, rakastaa lähimmäistämme kuin itseämme.
Sillä mitäpä se meille kuuluu, vaikka Mestari sanoikin; ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syötävää; minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. (Matt. 25:35)”
Olli: Suuri kiitos sinulle tästä blogistasi. Sen kaksi viimeistä kappaletta ovat puhdasta evankeliumia.
Kiitos Seija palautteesta!
Jäin pohtimaan tuota Seijan kommenttia. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että Jeesuksen opetus velvoittaa meitä auttamaan hädässä olevia aina kun se on mahdollista, silloinkin kun se vaatii meiltä jotakin epämukavalta tuntuvaa. Mutta olen oppinut ajattelemaan, että Jumalan Sanassa on rinnakkain, päällekkäin ja sisäkkäin kaksi osaa: laki ja evankeliumi. Laki kertoo, mitä Jumala meiltä vaatii. Lähimmäisenrakkaus on siis lakia. Evankeliumi kertoo mitä Jumala lahjoittaa. Evankeliumin ydin on armo: Jumala antaa anteeksi meidän rakkaudettomuutemme Kristuksen tähden, rikkoutunut yhteys Jumalaan palautuu. Armahdettuina toki meidän tulee myös tehdä parannusta, jolloin laki taas astuu kuvaan mukaan kertomaan mitä meidän pitäisi tehdä toisin.
Muureja on kahdenlaisia: turvaksi rakennettuja ja karkaamista estäviä.
Esim. Konstantinapolin tai Wienin muurit turvasivat asukkaat vihollisten hyökkäyksiltä. Berliinin muuri taas esti ihmisten paon kommunistien vartioimasta vankilasta. Muuri ei siis lähtökohtaisesti ole paha tai hyvä asia.
Muuten, onko blogisti todella sitä mieltä että valtiolla ei saa olla rajakontrollia?
Jokaisella valtiolla saa ja tulee olla rajakontrolli. Puhun blogissani enemmänkin henkisistä muureista joita rakennamme eristääksemme itsemme toisista. Joskin maailmassa on myös betonista turvallisuuden nimiin rakennettuja muureja, joiden merkitys on kyseenalainen ja pitkässä juoksussa enemmän turvallisuutta vähentävä kuin lisäävä.
Muurien rakentaminen alkaa todellakin sisäisten muurien rakentamisella. Ulkoiset muurity ovat vain looginen seuraus sisäisitä muureista.
Muurit ovat mielentila ja varaallinen tapa pettää itseään asianomaisen luullessa että kaikki maailman levottomuudesta johtuvat vaarat voi sulkea ulos.
Ainakin kristityt on kutsuttu riskien ottamiseen lähimmäisiä autettaessa.Pelot eivät häviä ennenkuin katsoo varaa silmistä silmiin.
Tottakai suurten pakolaisryhmien maahan pääsy järkyttää vanhaa turvallisuuden tunnetta ja kansallista identiteettiä joka rakentui vieraiden maasta pois sulkemiseen.
Kestää aikansa ennenkuin kantaväestö huomaa sen, että pakolaiset ovat rikastuttaneet heitä ja heihin satsattu pääoma alkaa kantaa korkoa. Jokaiselle asioita seuraavalle tietoa on jos sellaista haluaa.
Tottakai siihen joukkoon mahtuu myös ”nomaadeja” jotka elävät ”ryöstötaloudessa” ja ovat vaara myös omillensa. Mutta montakohan kertaa täytyy huomauttaa siitä mitä tapahtuu pitkällä tähtäimellä:
Pakolaisista tulee aikaa myöten uusia kansalaisia ja kansalaisvastuun jakajia ja kantajia.
Hyvää pohdintaa Markku. Ja jos päättäjillä löytyy sydäntä ja halua niin keinoja löytyy.
Tässä yksi näkökulma asiaan.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/175033-useampi-somali-tyoton-kuin-tyossa-suomi-kotouttaa-sosiaalitukeen
Sosiaalituella eläminen pari kolmevuotta on ihan realistinen perspektiiv Somaliasta tulleille. Summana se on paljon vähemmän kuin kantaväestön esikoulu,kolu ja korkeampi koulutus sekä lapsilisät ja käytännössä ilmainen sairaanhoito plus kaikki muu..