”Niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää”

Viime sunnuntai oli kirkkovuodessa oikea sanankäytön sunnuntai. Kirkkovuoden tekstit osuvat enemmän kuin hyvin nykyiseen elämäämme:

”Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde.
Riita on lähellä, kun tyhmä puhuu, hän kärttää itselleen selkäsaunaa.
Oma suu on tyhmän tuho, omat sanat punovat hänelle ansan.
Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään.
Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.”
(Sananlaskut luvusta 12)

Ja Matteuksen evankeliumista:
”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.”

Voisiko olla ajankohtaisempaa. Sisältö on kuitenkin yli 2000 vuotta vanhaa, kieltä on tosin päivitetty.

****

Piispa Irja Askola piti yhden viimeisistä saarnoistaan piispana juuri viime sunnuntaina Tuomasmessussa Agricolan kirkossa Helsingissä. Sanankäyttöön liittyvät tekstit sopivatkin hyvin Irja-piispalle, joka on sanojen hyvän käytön mestari.

Hän nimitti päivän ”saippuasunnuntaiksi”. ”Annetaan armon saippuan koskettaa kieltämme”, tiivisti piispa.
”Jos näkisimme nyt kaikki ne elämämme aikana käyttämämme sanat, joita olemme katuneet, niitä olisi varsin monta sivua.”

Hän puhui armon saippuasta, joka pesee puhtaaksi. Kivet uppoavat armon valtamereen.

”Armon valossa oma todellisuus ei ole uhka.”

****

”Oma suu on tyhmän tuho, omat sanat punovat hänelle ansan.” Tämän sain jälleen kerran kokea henkilökohtaisesti jokunen aika sitten.

Vaikka pidän itseäni varsin laimeana ja varovaisena puheenvuorojen käyttäjänä, voi kuulijoilla olla muunkinlaisia käsityksiä, ja kieli voi lipsua. Niinpä palaverissa yksi kuulija pahoitti mielensä ja tuli jälkeenpäin luokseni erittäin tuohtuneena. Hänestä tuntui, että olin aliarvioinut hänen älyään ja tietojaan.

En sellaista osannut ajatella. Mielestäni vain puolustin omaa kantaani. Mutta koskaan ei tiedä, miten toinen sanani kuulee, ja mihin tilanteeseen kuulijan mielessä sanat osuvat.

Pyysin anteeksi, mutta ystävä ei sillä hetkellä keskusteluun saati anteeksi antamiseen taipunut. Se tuntuu aina kovalta.

Tapaus opetti jälleen kerran sanomisen harkinnan tärkeyttä. Se ei saisi johtaa kuitenkaan vaikenemiseen, vaikka usein sekin on hyvä vaihtoehto. Kuunteleminen on sanomista tärkeämpää. Samoin anteeksi antaminen ja saaminen, mikä antaa molemmille mahdollisuuden uuteen alkuun.

Sananlasku on oikeassa: ”Niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.”

Markku Jalava
Markku Jalava
Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen Nurmijärven seurakunnassa sekä ex-kirkolliskokouksen jäsen. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.