Valitin – kuitenkin

Espoon seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto (YKV) päätti pääsiäisviikolla lakkauttaa jälleen kahden Suomen ev.lut. kirkon virallisen lähetysjärjestön (Kansanlähetyksen ja Kylväjän) lähetysmäärärahat v:een 2015 mennessä asteittain. Aiemmin oli jo lakkautettu kahden muun (Sleyn ja SLEF:n) lähetysmäärärahat.

Esittelijän esityksestä poikkeavan päätöksen perusteet olivat samat: nämä lähetysjärjestöt toimivat ”syrjivästi”. Nehän antavat työntekijöilleen ja jäsenilleen omantunnonvapauden virkakysymyksessä (suhteessaan naispappeuteen); ts. järjestöissä saa myös edustaa ns. perinteistä virkakäsitystä, jonka mukaan pappisvirka on vain miehille tarkoitettu tehtävä.

Lisäksi järjestöt sitoutuvat toiminnassaan kirkon avioliittokäsitykseen yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona. Samalla ne sallivat jäsenilleen omantunnovapauden suhteessa samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin.

Ilmaisen YKV:n tekemän päätöksen näin, koska tätä nimenomaan kysyttiin po. lähetysjärjestöiltä yksinkertaistaen seuraavasti:

1) salliiko järjestö omantunnonvapauden työntekijöilleen ja jäsenilleen suhteessa virkakysymykseen ja samaa sukupuolta olevien parisuhteeseen ja
2) tekeekö järjestö yhteistyötä naispappien ja parisuhteensa rekisteröineiden sekä heitä tukevien kirkon työntekijöiden kanssa?

Kaikkien lähetysjärjestöjen vastaus molempiin kysymyksiin oli ”kyllä”. Lisäksi kaikissa vastauksissa korostettiin sitoutumista kirkon avioliitto-opetukseen. Kaikenlaisen syrjinnän nämä järjestöt torjuvat. Samalla ne ilmoittavat, etteivät voi toimia Raamattua ja omaatuntoaan vastaan näissä kysymyksissä.

Vastaukset olivat siis sitä, mitä (positiivisessa mielessä) haettiinkin, mutta ne eivät kelvanneet. Lähetysjärjestöt eivät luonnollisesti voineet vastata ”emme salli”, mutta näköjään vastaus ”sallimme” oli myös väärä

Mielenkiintoista oli myös lukea esittelijän lisäperuste valitukseni hylkäämiseksi (siinäkin tapauksessa, että siinä ei olisi ollut po. muotovirhettä). Esittelijä katsoo, että YKV:n päätös on tähdätty nimenomaan yksilöiden syrjintää vastaan eikä lähetysjärjestöillä voi olla samaa syrjintäsuojaa, koska järjestöt eivät ole yksilöitä.

Muodollisesti näin on. Tosiasiallisesti järjestöt ovat olemassa vain yksilöiden muodostaman yhteisön perusteella, ja niiden toiminnasta vastaavat seurakunnissammekin vahvimmin kirkon uskoon ja toimintaan sitoutuneet kirkollisveronmaksajat, siis yksilöt.

Vastoin esittelijän kantaa pidän tätä YKV:n päätöstä suunnattuna ensisijaisesti lähetysjärjestöissä toimivia kirkollisveronmaksajia kohtaan. Siksi se mielestäni on perustuslaissa kiellettyä syrjimistä näiden kirkollisveronmaksajien uskonvakaumuksen perusteella. Tämä ei kuitenkaan ole hallinto-oikeuden  ratkaistavissa.

Perimmältään kyse on luonnollisesti raamatuntulkinnan eroista, joiden suhteen kirkkomme tunnustaa, etteivät nämä järjestöt opeta harhaoppeja. Perustelevathan ne kantansa kirkkolain 1. pykälän mukaisesti Raamatulla.

Tästä YKV:n epävanhurskaasta, teologisesti ontosta ja moraalisesti syrjivästä päätöksestä johtuen tein asiasta kirkollisvalituksen hallinto-oikeuteen. Otin riskin: en ole asianosainen (siis minkään po. lähetysjärjestön edustaja) enkä espoolainen kirkon jäsen.

Olen vain espoolaiseen paikallisseurakuntaan valittu hengellinen johtaja (kirkkoherra), joka on kirkkolaista johtuvista syistä Helsingin Lauttasaaren seurakunnan jäsen ja jonka velvollisuutena on valvoa, että Espoonlahden seurakunnan päätöksissä noudatetaan kirkkolakia ja -järjestystä.

Sen sijaan yhteisiin päätöksiin – joihin seurakuntammekin joutuu taipumaan – minulla ei ole mitään vaikutusvaltaa. En voi edes valittaa. Paitsi epävirallisesti. Tämän asian pohtiminen on kuitenkin eri asia itse pääasian kannalta.

Pääasiana halusin kiinnittää päättäjien huomiota vielä uudelleen siihen, että muodollisesti pätevä päätös (itsenäinen päätösvalta suhteessa budjettirahoihin) voi olla kirkolta saadun mandaatin näkökulmasta järjestöjä ja siten niiden kirkollisveroa maksavia työntekijöitä ja jäseniä syrjivä.

Kirkollisveroa lähetysjärjestöjen toimijat saavat kyllä maksaa, mutta sillä (itse maksetulla verolla) lähetysjärjestöt eivät saa Espoossakaan tehdä sitä työtä, johon kirkko on ne kutsunut ja velvoittanut. Eikö tässä ole mitään ongelmaa?

Kun vielä kävellään kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja kirkkohallituksen tekemien linjausten yli (koskien näiden järjestöjen virallista statusta) sekä esittelijän teologisesti perusteltujen näkökohtien yli (kaikki lähetysjärjestöt tekevät samaa kirkon missiota, vaikka erilaisilla teologisilla korostuksilla), YKV:n päätös voisi täyttää myös perusteet, joiden mukaan se on tehty virheellisessä järjestyksessä ja sisältää YKV:n puolelta valmisteluvajeen.

Esittelijähän oli alunperin esittänyt, että po. lähetysjärjestöjen ja luottamushenkilöiden kesken järjestetään jo kuluvan vuoden aikana seminaari, jossa nämä asiat käsiteltäisiin kasvotusten saman pöydän ääressä. Vasta sitten olisi voitu palata tähän budjettirahojen jakamiseen. Tämä esittelijän dialogisuuteen pyrkivä näkökohta sivuutettiin täysin. Miksi?

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Olemme huomanneet, että perusteluni eivät muotovirheen vuoksi pääse koskaan hallinto-oikeuden tutkittavaksi. Jätänkin ne jokaisen luottamushenkilön omantunnon tutkittavaksi: onko YKV:n päätös tehty lähetystyön etuja ajatellen ja kirkon ykseyttä edistäen, kuten pitäisi? Edistääkö tällainen lähetysjärjestöjen boikotoiminen päättäjien omaa asiaa: sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kirkossa?

Voidaanko myös olla varmoja siitä, että ”ongelmajärjestöiltä” säästyneet rahat päätyvät sitten oikeasti maailman köyhien hyväksi muiden järjestöjen kautta? Vai käykö tässä niin kuin kotikaupungissani Helsingissä näyttää käyneen: boikotoiduilta lähetysjärjestöiltä ”säästyneillä” rahoilla voitiin rakentaa komeat lähetysjuhlat pääkaupunkiin? Toivottavasti näin ei kuitenkaan tehty, mutta jäljet pelottavat.

En todellakaan vastusta lähetystyötä Suomen Lähetysseuran kautta – päinvastoin, siunaan siellä tehtävää arvokasta työtä – kuten muidenkin lähetysjärjestöjen, olivatpa kirkkomme lähetysjärjestöjä tai muiden kristillisten yhteisöjen. Enkä vastusta edes lähetysjuhlia. Niilläkin olen usein vieraillut sekä virallisena seurakunnan edustajana että omasta lähetysinnostuksestani lähtien.

Mutta jos muille lähetysjärjestöille aiemmin ulkolähetystyöhön varatut rahat siirretään juhlatoimikuntien käyttöön ja ne jäävätkin lopulta kotimaahan, sellaista en voi lähetystyössä hyväksyä. Ne rahat ovat silloin pois maailman köyhiltä ja heidän oikeudestaan evankeliumiin. Eikä tämä tietenkään ole minkään lähetysjärjestön syytä. Seurakuntien päättäjien on tässä syytä katsoa peiliin.

Toivonkin, että Espoon YKV seuraa oman päätöksensä toteutumista niin, että boikotoiduilta lähetysjärjestöiltä ”säästyneet” rahat eivät jää kotimaahan, vaan koituvat evankeliumin menestymiseksi niiden järjestöjen kautta, jotka vielä – toistaiseksi – saavat julistaa evankeliumia kirkon mandaatilla ja seurakuntien budjettirahoilla kaikkialla maailmassa. Sielläkin, missä suomalainen kirkkopolitiikka on tuiki tuntematonta ja paikallisten kirkkojen opetus kirkon virasta ja avioliitosta ns. perinteistä.

Valituksen tehneenä huomaan siis olevani ”väärästä” luterilaisesta seurakunnasta kotoisin oleva kirkkoherra, joka on huolissaan kirkon mission tulevaisuudesta ja kirkon ykseydestä sekä sen aidosta moniäänisyydestä. Samalla olen huolissani lähetysjärjestöjen omasta agendasta: onko niiden omissa  linjauksissa ja kannanotoissa tarkoituksellisesti sellaisia muotoiluja, jotka vievät huomion sivuraiteille  lähetystyön varsinaisesta tavoitteesta?

Toivottavasti päästäisiin kuitenkin vielä samaan pöytään ja kuuntelemaan toisiamme boikotoimisen sijasta. Olisiko se jäsenkadosta huolissaan olevassa ja moniäänisessä kirkossa mahdollista?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Jukka,

    Olen selittänyt Sinullekin vuorien varrella useaan otteeseen, ettei kikkailusi toimi. Vaikka väistäminen ei aktualisoidu alttarilla väistämisenä, niin alttaritilanteiden kiertäminen sisältää teologisen väistämisen, jonka perusteet pitäisi tuoda avoimesti esiin. Kyse on potentiaalista väistämistä, joka ei aktualisoidu. Varsinainen pihvi on siinä, onko olemassa sellainen teologinen yhteys, että varaukseton alttariyhteys on mahdollinen. Ts. alttariyhteys ei katkea missään ”mahdollisesssa maailmassa” lut. tunnustuksen vastaisilla perusteilla.

  2. Vaikka väistäminen ei aktualisoidu alttarilla väistämisenä, niin alttaritilanteiden kiertäminen sisältää teologisen väistämisen, jonka perusteet pitäisi tuoda avoimesti esiin. Kyse on potentiaalista väistämistä, joka ei aktualisoidu.

    Tuossa ei ole kiistämista, mutta ei kuitenkaan riitä selitykseksi sille, että kokoontuminen viettämään jumalanpalvelusta kirkon vanhaa virkajärjestystä noudattaen olisi ykseyden vastaista.
    Sikäli kun mielletään, että messujärjestelyllä pyritään vastaamaan niiden seurakuntalaisten toiveeseen, jotka ovat vanhan järjestyksen kannalla, on syytä muistuuttaa eittei kanta ole harhaoppia. Vastaavastihan voisi väittää vaikka pop-messujen olevan ykseyden vastaisia – pysyykööt poissa jos ei pidä urkumusiikista.

    Tilanne muuttuu täysin, jos yhteisössä opetetaan ja uskotaan ettei toisella tavalla järjestetyt jumalanpalvelukset ole oikeita jumalanpalveluksia. Tällöin ykseys on jo lähtökohtaisesti särkynyt. Tämän kaltaista opetusta Jouni Turtiasen blogissaan viittaamat kirkon vanhalla virkakannalla olevat lähetysjärjestöt eivät kuitenkaan levitä.

  3. Jukka,

    Se on tietysti triviaalisti totta, että miespappien toimittamat messut ovat oikeita messuja. Kun me hoidamme Hausjärven mieskappalaisen kanssa juhannusmessun, se on oikea messu, johon voi osallistua myös Hausjärvellä asuva emerituspiispa Matti Väisänen.

    Sillä, että joku ei osallistu naispappien toimittamiin messuhin, on jokin syy. Syy on aina teologinen kysymys, ja se koskee kirkon ykseyden riteerejä.

    Sinulla ja monilla muilla tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää sitä, että kontekstin muutos vaikuttaa myös itsessään muuttumattomiin käytäntöihin. Kontekstin muuttuessa syntyy uusia kysymyksiä, joihin on vastattava. Pelkkä vanhan käytännön seuraaminen ei ole riittävä vastaus.

    Naispappeuden hyväksyminen synnytti kysymyksen alttariyhteydestä naispappien kanssa. Kysymys koskee myös messuun osallistuvia maallikoita. Myös heille pitää opettaa tarvittaessa kirkon tunnustuksen mukainen käsitys kirkon ykseyden ja alttariyhteyden riittävistä ja välttämättömistä edellytyksistä.

Turtiainen Jouni
Turtiainen Jouni
Espoonlahden ev.lut. seurakunnan kirkkoherra, joka asuu pappisvaimonsa kanssa kahden Helsingissä. Kolme aikuista lasta. Ympärivuotinen pyöräilijä.