MIssä viipyy kaikenikäisten kolmen vartin messu?

Käyn monen kaupungin eri seurakuntien jumalanpalveluksissa, milloin lasten kanssa, milloin aikuisseurassa. Varsin usein heti ehtoollisen jälkeen alkaa väki kadota kirkosta, sillä silloin tilaisuus on yleensä jo kestänyt 75 minuuttia. Vaikka kyseessä olisi perhemessu, ei sekään mene alle tuntiin.

 

Olemme tuttavapiirissä päivitelleet jumalanpalvelusten turhan pitkää kestoa. Oli sitten työikäinen, lapsi tai eläkeläinen, on monilla samat ajatukset kuin itsellä jumalanpalvelusten kestosta. Kipuraja on yleensä tunti, ja lasten kanssa ehdottomasti pitäisi olla sen alle.

 

Jalostimme ehdotusta kolmen vartin messuista. Silloin jokainen osallistuja tietää, että tämä kestää varmasti alle tunnin, ja siitä ehtii päivän muihin askareisiin hyvillä mielin. Tämän päivän ihmisellä vaan on niin paljon tekemistä myös vapaa-ajalla, että harmittaa, jos joku mieleinenkin tilaisuus tuntuu pitkitetyltä sisältöön nähden. Mielestäni kaiken oleellisen saa messuun alle tunnissa, ja onhan aina tarjolla ns. normaalikaavallisia niille, jotka sellaiseen haluavat. Olen varma, että tyytyväinen käyttäjäkunta löytäisi tiensä alle tunnin messuihin.

 

Elämä ei ole vartista tai tunnista kiinni, kyse ei ole siitä. Vaan siitä, että yli tunnin jumalanpalveluksessa alkaa jo pitkästyttää, vaikka kuinka pitäisi kirkon toiminnasta. Saati sitten niitä, jotka käyvät satunnaisesti. Puhumattakaan lasten kanssa. Moni vanhempi ei halua lähteä viihdyttämään ylipitkään messuun lapsiaan, kun helpompaakin yhdessä oloa on olemassa.

 

Vauvakirkot, taaperomessut, lasten kirkkovartit ja vastaavat ovat ainoita tilaisuuksia, jotka kestävät alle tunnin, mutta niitä on harvoin tarjolla, ja ei sinne aikuiset yleensä ilman lapsia tule.

  1. Iltamessu, vaihtoehtoinen rockyhtye RD, ilmainen bussikyyti, toisen lämmin käsi omassasi – sitä on pimeästä ja syksyn odotuksesta irtautuminen.

    Maata näkyvissä-festarilla, kuten muissakin samankaltaisissa uskonnollisissa syys – ja talviromanssifestareilla, syttyy ja roihahtaa näitä nuorten ihastumisilmiöitä lähes ”metsäpaloiksi” asti. Syys-ja talvihuuman keskellä molempien osapuolten täytyy kuitenkin pitää huolta luotettavan ehkäisyn käytöstä festareillaan. Kuten siis nyt Turussa viikonlopulla tapahtuvaan Maata näkyvillä-festareilla.

    • Joo, Maata Näkyvissä -festareillahan jätetään Messukeskus yön ajaksi auki seksiorgioita varten. Voi hyvää päivää Anttalainen 😀

    • Jaatila: Maata näkyvissä-festarit eivät ole sen kummallisempi festari nuorille kuin mikään muukaan festaritapahtuma.

      Festareilla kun tapahtuu. Olen ollut erään järjestön kanssa usessa nuorille suunnatussa festaritapahtumassa ja tiedän, että myös tällaisissa uskonnollisissakin tapahtumissa nuorille voi tapahtua kaikenlaista. Siksi on syytä näistä ehkäisyasioista keskustella ja kertoa nuorille – vaikka kovasydämiset vanhauskoiset eivät tätä haluaisikaan.
      Mutta kertomalla ja keskustelemalla nuorten kanssa näistäkin asioista vältyttäisiin ehkä monelta turhalta ja onnettomalta asialta.

      Jaatilalalle edelleen tiedoksi, että jos nuorella on omassa elämässä on surua tai ongelmia perheen ja muiden läheisten kanssa, monella nuorella nämä asiat nousevat pintaan festivaaleilla. Valvominen ja alkoholi voivat lisätä huonon olon tunnetta.

      Voi hyvää päivää Jaatila !

  2. Eilen illalla kävin Maata näkyvissä festareilla.

    Permanto oli täynnä. Lehtereilläkin valtavasti väkeä. Joka paikassa oli väentungosta.

    Ulkona ihan kaikki parkkipaikat eivät kuitenkaan olleet täynnä, niin kuin oli lauantaipäivänä 28.6. viime kesänä Lahdessa, kun siellä oli Valtakunnalliset evankeliumijuhlat Lahden messukeskuksessa. Silloin piti odottaa sen aikaa että yksi auto lähti paikalta että uusi auto pääsi parkkialueelle.

    Tänään menen Jos Herra suo vielä Turkuun festareille.

  3. Terveisiä tämän sunnuntain festareilta.
    Sanajumalanpalvelus Riemumessun sävelmin oli upea, saarna selkeä ja musiikki mukaansa tempaavaa.
    Iltapäivän konsertissa upeita musiikkiesityksiä.
    Viimeisenä artistina Juha Tapio.
    Porukka eli intensiivisesti mukana koko tapahtuman aikana.

    Muutama kommentti edelliseen keskusteluun.

    1)

    Hengellisen rock yms musiikin lajin vaihtoehtona on jonkun toisen musiikillisen suuntauksen musiikki, ei esim. suurempi tai pienempi hengellisyys.

    Hyvän fiiliksen vastakohta on huono fiilis ei esim jokin oikeampi tai heikompi opillisuus.

    Oikean opin vastakohta on väärä oppi ei jokin julistuksen julistustapa. Otetaanpa esimerkiksi opillisesti selkeästä julistuksesta eilen iltainen saarna, missä kolme kohtaa nousi esille a) Jeesuksen risti b) Jeesuksen ylösnousemus ja c) pyhä kaste Jumalan lapseuden perustana. Erityisesti kaste painottui oikealla tavalla pelastuksen antajana ja turvallisen uskonvarmuuden vahvana takeena.

    2)

    Yhteiskunnallinen ja maailmanlaajuinen lähetyksen näköala tuli esille useassa puheenvuorossa. Yhtenä esimerkkinä esille nostetiin maailman kymmenet miljoonat orjat, huom! nykyhetken oikeat orjat ja heidän ongelmansa ja sen rinnakkaisilmiö ihmiskauppa.

    Mietin vain miten usein täällä Suomessa siivilöidään hyttysiä, kun keskustellaan sivuasioista samaan aikaan, kun maailma on täynnään todella suuria ongelmia, jotka vaatisivat meidän toimenpiteitään.

    3)

    Tapahtuman järjestyksestä voi sanoa että roskia ei juuri näkynyt lattioilla. Jopa miesten vessoissa oli siistiä, paperit asianmukaisesti roskakoreihin heitettynä.

    Eilen kun permannolle oli tulossa niin paljon väkeä ettei enää enempää voinut sinne ottaa, niin ei tarvittu mitään pullisteluja. Rauhallisen järjestyksenvalvojan ystävälliset sanat riittivät. Ihmiset osasivat käyttää järkeään eivätkä ruvenneet rynnimään.

    4)

    Paikalla oli esiintyjiä joiden toimintatavoista on toimintaideoiden antamiseen. Esim. Matt Popovits sai muutama vuosi sitten hoitaakseen pienen ja melkein kuolemaisillaan olevan seurakunnan New Yorkissa. Tällä hetkellä hänen kirkollaan on useita seurakuntia tuossa suurkaupungissa. Kaikkea ei voi soveltaa sellaisenaan koska amerikkalainen ja suomalainen yhteiskunta ovat erilaisia, mutta muutamia vinkkejä tällaisista yhteydenpidoista saa myös meidän tilanteeseemme. Onhan SLEY juuri nyt suunnittelemassa toisen toiminta- ja jumalanpalveluspisteen avaamista meidän isossa kaupungissamme Hesassa.

    SLEYllä on tähän tarvetta koska nykyisellään Pyhän Sydämen kappelissa alkaa sunnuntain messuissa olla jo niin paljon väkeä että on aiheellista aloitella toistakin messuyhteisöä armaan kotomaamme pääkaupungissa.