Joku on sanonut: Sodan ensimmäinen uhri on totuus. Näin tapahtui myös Pontius Pilatuksen ollessa käskynhaltijana. Hän ei ollut siis vallanhaltija vaan hän oli keisarin vallan alaisena käskynhaltijana, joka välittää käskyt ja valvoo, että käsky toteutetaan. Hänen edessään oli siis Barabbas , hänestä ei sanota paljoakaan. Vain se, että hän oli mukana kapinassa, jossa myös surmattiin joitakin ihmisiä. Toisena oli Totuus, jo pahasti kolhittuna ja pilkattuna.
Kuka puolusti totuutta? Papit? Eivät! Fariseukset ja kirjanoppineen? Eivät! Opetuslapset? Eivät! Jeesuksen perhe? Eivät! Yksi puolusti oikeasti ja varmaan monet mielessään. Kuka oli tämä, joka sanoi Pilatukselle: Älä koske tähän mieheen! Hän oli Pilatuksen vaimo. Miksi näin? Miksi papit eivät puolustaneet? Jeesus oli kuin kivi kengässä, joka edellytti muutoksia, mutta eivät myöskään fariseukset ja kirjanoppineet puolustaneet. Hän oli häiriö siinä hurskauselämässä, joka oli vaivoin saatu hiottua sellaiseksi, ettei Pilatuksen valtaa kysenalaistettu eikä Herodesta häiritty. Papisto lakeijoineen sai toimittaa hienoa perinnettään, kun Jeesus saatiin pois pelikentältä. Hän rikkoi tabuja ja esitti asioita, jotka olisivat johtaneet vaivannäköön.
Miksi Barabbas sitten kelpasi? Hän edusti jatkuvuutta, eikä häiriköinyt hengellisellä kentällä. Hän oli rikollinen, mutta armahduksen myötä sai takaisin vapautensa ja sopeutui joukkoon. Saattoi olla toive, että seuraavassa kapinassa hänestä voisi olla hyötyä, koska oli aseidenkäyttöön harjautunut henkilö. Barabbaalla oli sen verran syntisäkkiä päällään, ettei ollut kanttia eikä halua lähteä huutamaan Johannes Kastajan tavoin. Hän oli siis turvallinen vaihtoehto, joka ei uhannut maan tapaa. Ei vallanjaossa eikä rikastumishankkeissa.
Olisiko niin, että valintatilanteessa lähes aina pyydämme Barabbasta vapaaksi? Se on vaihtoehto, joka on maan tavan mukainen, ei haasta eettisiin eikä moraalisiin pohdintoihin. Oikeuden ja totuuden vieno kuiskaus on helppo vaientaa, koska maantapa ja sopiviksi sorvatut lait sallivat yhtä ja toista. YT on muotisana. Syyt yleensä näyttävät olevan liian pienet osingot. Näin ne näyttäytyvät ummikkomaallikolle. Joku, lähes monopoliasemassa oleva virma tekee mahtitulosta ja niin hyvää johtajaa pitää palkita, vaikka kertymän syy on yksinkertaisesti se, että asiakasta on rokotettu. Olisiko sellainen seminaari mahdollinen, jossa kerrottaisi kaikille päättäjille totuus! Totuus siitä, ettei rahoittajataho tai äänestäjäkunta ole kuitenkaan se taho, joka sanoo tilinpäätöksestä viimeisen sanan. Viimeisen sanan sanoo Hän, joka vakuuttaa, että jokainen polvi notkistuu Jeesuksen Kristuksen edessä vielä eräässä vaiheessa. Kannattaisiko Barabbaan sijasta kumminkin valita totuus?
Ote kirjoitamastani näytelmästä PONTIUS PILATUS:
Pilatus: Voi voi … Minä olisin tahtonut vanheta kunniallisena miehenä … autuaan tietämättömänä siitä, että asiasta syntyy semmoinen viheliäinen kohu.
Ja kuitenkin. Syytön olin minä sen miehen vereen
Ja kesken kaiken minulle ilmoitetaan vaimoni Claudian saapumisesta.
Kaunis, mutta herkkäuskoinen vaimoni oli keisari Augustuksen hapsenkakkiais-tyttären Julian avioton lapsi.
Claudius Tiberius joutui naimaan Julian ja adoptoimaan vaimoni. Näin tämä sai nimen Claudia.
Kiihtyneenä Claudia ryntäsi siis nyt paikalle ja kertoi kuulleensa keskustelumme ja muistaneensa silloin unensa, jossa minä olin muka luvannut pelastaa viattoman Vanhurskaan. Olihan tämä oli parantanut poikamme epilepsian ja Claudian toisen silmän…
Pitikö nyt vaimon puuttua tähän typerään juttuun.. täytyikö minun tulla levottomaksi jonkin unen tähden? Mutta estelyni ei auttanut. Claudia kääntyi ylipappeihin ja vuodatti näkynsä:
Hän oli eksynyt maanalaisiin käytäviin, joiden seiniin oli maalattu kaloja ja karitsoja, ja aika ajoin ne rupesivat elämään. Hänen takaansa oli kuulunut raskaita askeleita, haarniskojen kalinaa ja pretoriaanien komentoja. Hädissään hän alkoi laskea kalojen suomuja ja lampaiden villoja; ikään kuin se jotain auttaisi. Kaloja oli ollut 153 ja karitsoja 12.
Claudia oli tajunnut, että Messiaan kohtalo riippui hänestä, mutta hän ei kyennyt ymmärtämään kalojen ja karitsojen lukuja. Hän oli tuskissaan kauheasta erehdyksestä, joka aiheuttaisi vielä maailmalle paljon kärsimyksiä. Oli siis välttämätöntä, että minä estäisin sen. Jumalat varoittaisivat vain yhden kerran.
Claudia vapisi pelosta ja oli yltä päältä hiessä.
Mitä tehdä? Se aika oli mennyt, jolloin roomalaiset kysyivät neuvoa unilta ja uhrieläinten sisälmyksiltä tai pyhien kananpoikien jyviltä. Mutta rauhoittaakseni vaimoani lupasin kuitenkin puhua unesta eräälle Mardukille. Tämä lupaus rauhoitti Caudiaa, sillä Mardukin maine unien selittäjänä oli suunnaton. Hän hyppäsikin kaulaani ja suuteli minua ja pyysi anteeksi, että oli tuottanut häiriötä ja liihotti huoneisiinsa.
Unesta säikähtäneet ylipapit ryntäsivät luokseni ja vaativat minua heti vangituttamaan Jeesuksen. He kuiskuttivat keskenään ja tarjosivat minulle 30 talenttia, jotta telottaisin hänet sekä Rooman vihollisena että Tooran rikkojana. No eihän minulla rahaa vastaan mitään ollut. Lahjuksien ottaminen kuului kuvernöörien etuoikeuksiin, joten otin rahat ja lupasin harkita asiaa kunhan olisin ensin neuvotellut sadanpäämies Korneliuksen kanssa.
Ylipapit poistuivat tyytyväisinä joskin jonkin verran epäluuloisina.
Huusin vartiopäällikön ja käskin hänen hakea sadanpäämiehen.
Hetken oli hiljaista ja rauhallista ja saatoin punnita tilannetta.
Kaupunki kyti. Sen asukkaiden tilanne oli vaikea. Köyhät olivat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet. Olisiko syytä taipua? Oli toisaalta vaarallista osoittaa kansalle, että Rooma taipuisi joidenkin fanaatikkojen edessä. Mutta toisaalta maalaisväestö kunnioitti profeettaa. Jos antaisin telottaa hänet, se nostaisi Roomaa kohtaan varmasti vihaa. Mitä mieltä asiasta olisi siis Kornelius, jonka sotilasura oli haihduttanut hänestä eettiset epäilyt mutta varastoinut häneen myös rauhallisuutta ja varovaista kokemusta.
Kun Kornelius saapui kerroin hänelle, että Sanhedrin pyrki siirtämään minun syykseni selvästä murhasta koituvan häpeän: minun piti telottaa opettaja jonka ainoa vika ilmeisesti oli, että hän halveksi Jerusalemin pappeja. Mitä tehdä?
– Parahin Pilatus, Kornelius vastasi, maa on levoton. Papit voivat lietsoa kapinan milloin tahansa. Kohorttini on pieni ja mikäli Juudeassa puhkeaa kansannousu valtamme häviää kuin luu koiran kitaan. On parempi antaa periksi.
– Olet siis samaa mieltä kuin Kaifas: ’Parempi että yksi mies hukkuu kuin koko kansa?”
– Olen, sillä elleivät mellakat maassa lopu, Sejanus ratkaisee ongelman lopullisesti ja hävittää kaikki juutalaiset. Tiberius on vanha ja vainoharhainen. Sejanuksen on helppo moittia hänelle prefektejä. Kieli on pidettävä keskellä suuta.
– On siis varminta teloittaa galilealainen?
– Se maksaisi ainoastaan yhden miehen hengen, kun taas mellakka merkitsisi monien kuolemaa. Juutalaisille on vaan tehtävä täysin selväksi se, että kysymyksessä on heidän oma uhrinsa, ei Rooman vastaisen taistelun marttyyri.
– Mutta miten?
Pohdimme asiaa ja Kornelius keksi keinon: ” Sinulla on valta armahtaa joku vanki. Anna väkijoukon valita Jeesuksen ja jonkun ryövärin välillä. Papit pitävät kyllä huolen, että väkijoukko valitsee ryövärin. Mutta tähdennä erityisesti, että sinä peset kätesi tuon Jeesuksen verestä. Lukeehan heidän psalmeissaan: Tahdon pestä käteni viattomuuteni merkiksi, kun minä lähestyn Sinun alttariasi Herra.”
En voinut kuin ihailla Korneliuksen oveluutta:
– Katso pylväikköön valmiiksi astiat, sanoin – ja valkoinen palttina. Jos kohta teko on häpeällinen, olkoon ainakin ele tyylikäs ja moitteeton.
– Saan siis pidättää galilealaisen?
– Tee niin.
Kornelius viittasi Ave Ceasarin ja poistui.
Asia oli päätetty. Mutta päätös sattui sydämeeni
Mielenkiintoista.
Seppo: Kannattaa lukea tämä kirja: http://like.fi/kirjat/pilatuksen-evankeliumi/. Liippaa läheltä oman kirjasi teemoja.
Valitettavasti jostakin käsittämättömästä syystä kustantaja Like on jättänyt teokseen olennaisena osana kuuluvan esipuheen kääntämättä ja julkaisematta.
Mikäli haluat lukea teoksen kokonaisena, hanki käsiisi ranskankielinen laitos. Jos ranska ei ole vahvimpia kieliäsi, kerro, mihin osoitteeseen voin lähettää sen osan kirjasta, jota Like ei halunnut julkaista.
Kiitos Seija kirjavinkistä, mielläni otan vastaan ko kirjan esipuheen,jos se Sinula on siis jollakin muulla kielelläkin kuin ranskaksi,mulle käy ruotsi englanti,saksa ja suomi 🙂
Saisitkosen sähköpostin liitetiedostona
seppo.heinola@kolumbus.fi
Mun näytelmäni lähteinä ovat olleet mm. Nikodemuksen evankelumi eli Pilatuksen teot ja Pilatuksen viralliset asiakirjat ja eräitä muita lähteitä kuten Anatole Francen Juudean Procuraattori ja tietysti Raamattu ja juutalaisen tapakulttuuriin liittyviä lähteitä.(Flavius: Juutalaisten muinaisuus) Mielenkintoisimpia löytöjäni ol se,että ’käsien pesu’ oli myös juutalainen tapa:
Wiki: ”The washing of the hands has the outward sign of an internal purification. Hence the Psalmist says, ”I will wash my hands in innocence, and I will encompass thine altar, Jehovah.”
In the ancient Mysteries the washing of the hands was always an introductory ceremony to the initiation, and, of course, it was used symbolically to indicate the necessity of purity from crime as a qualification of those who sought admission into the sacred rites; and hence on a temple in the Island of Crete this inscription was placed: ”Cleanse your feet, wash your hands, and then enter.”
Indeed, the washing of hands, as symbolic of purity, was among the anciects a peculiarly religious rite. No one dared to pray to the gods until he had cleansed his hands. Thus Homer makes Hector say, –
Iliad. vi. 266.
”Pelkään tuoda pesemättömin käsin
suitsuketat ja viiniä uhriksi Jovelle ”
Samassa uskonnollisesa hengessä, Aeneas, jättäessään palavan Troian, kieltäytyi astumasta Cereksen temppeliin, äskeisestä kahinasta saastuneena, ennen kuin oli peseytynyt virtaavassa vedessä..
Lauri Lahtinen :”Miksi papit eivät puolustaneet? ”
Taas on yksi Johannes Kastajan/Edelläkävijän syntymäpäivä jäänyt taakse. Pihalla kukki ryhmä tähtitalvikkeja, joita aikaisemmin ei ollut. Varaston räystäiden alle oli ilmestynyt kaksi västäräkin pesää. Laiturin vierellä sammakonpojat jatkoivat kasvamistaan ja telkkäpariskunta kiipesi laiturille lepäämään. Liukastuin ja lankesin jyrkässä alamäessä olevalla ruohikolla ja ajattelin, että kaiken tämän takana on ikuinen todellisuus, jota hienojen finanssi-instrumenttien tai kirkossa käynnissä olevan poliittisen valtataistelun takana ei ole, ja sillä hetkellä tunsin olevani todella onnellinen.
Papisto ei oikeastaan voinut, koska jumalanpalveluselämään ei saanut tehdä muutoksia Mooseksen antamaan malliin.
Ennen Johannes Kastajaa oli päästy konsensukseen ja valta oli jaettu sopivasti. Herodes ei mennyt temppeliin ja ylipappi oli pienentänyt tupsujaan niin, että se osoitti alamaisuutta kuninkaalle. Bisnes toimi temppelin piirissä ja tullimiehet keräsivät rahaa itselleen. Siis itsekkyyksien tasapaino oli saavutettu. Kun siihen tulee häiriö, joka edellyttää kaikilta parannuksen tekoa ja syntielämän hylkäämistä, niin sanotaan kuin Archimedes: Kuka sotki minun ympyräni?
Lauri Lahtinen,
Subjektiivinen kerettiläinen näkemys: kirkon ympyröitä sotkee puolueiden linjauksista mallinsa ottavat erilaiset teologiset suuntaukset sisältäen mm. taloudellisen voiton maksimointiin perustuvan menestysteologian ja ihmisen pelkäksi eläimeksi määrittelevän ”pervoteologian”.
Kaikki nämä suuntaukset pyrkivät ajamaan kirkossa omia ja sidosryhmiensä etuja ja tekevät ”jumalistaan” oman kuvansa Raamatun käsitteitä mielensä mukaan selittäen ja tulkiten vähän samalla tavalla kuin eduskunnassa ihmeteltiin, että kuinka entiset perussuomalaiset ministerit voivat jatkaa hallituksessa kun heillä ei ole puoluetta.
Perustuslaki ei kuitenkaan tunne puolueita, ei taivaassa eikä maanpäällä, ja jos kirkko haluaa olla ”oikea kirkko”, sen papisto ei käsitykseni mukaan voi sitoutua mihinkään muuhun, kuin Raamatusta löytyvään ”taivaalliseen perustuslakiinsa”.