Kirkolliskokouksella mahdollisuus re-formaatioon

Kirkolliskokous kokoontuu vapun jälkeen kevätistuntokaudelleen juhlavissa puitteissa. Monet edustajat matkaavat Turkuun lippujen liehuessa ja ilmapallojen nosteessa.

Viikon asialistalla on monta tärkeää asiaa. Muutaman asian kohdalla kirkolliskokouksella olisi mahdollisuus tehdä historiallisia päätöksiä, mikä hyvin sopisi reformaation merkkivuoden henkeen.

Turku 2017! Miltä kuulostaisi, kuten Wittenberg tai Augsburg, jotka yhä muistetaan 500 vuotta myöhemmin? Reformaation merkkivuosi voisi olla sen tekemistä eikä vaan muistelua.

Pelkään kuitenkin, että niin ei tapahdu. Tyydymme lyhyiden, usein lähes huomaamattomien askelien ottamiseen. Valtiolliseltakin puolelta näemme, että isojen muutosten tekeminen on julkisyhteisöissä vaikeata, lähes mahdotonta.

Suurin asia kirkolliskokouksen tällä istuntoviikolla on kirkon tulevaisuuden hallinto, talous ja toimintakulttuuri eli tulevaisuusvaliokunnan tulevaisuuskomitean mietinnön perusteella tekemät esitykset, joita varten muutkin valiokunnat antoivat lausuntonsa.

Esityksissä on jääty kauas siitä, mitä alkuperäisessä aloitteessa tarkoitettiin. Aloitteessa esitettiin kirkon hallinnon ja rakenteen perusteellista remonttia ”puhtaalta pöydältä”; minkä verran tarvitaan hallintoa ja rakenteita, jotta kirkon keskeiset tehtävät tulevat hyvin hoidettua – myös lähivuosikymmenten aikana, jolloin resurssit todennäköisesti supistuvat ja kirkon asemakin saattaa muuttua.

Nyt päädyttäneen tekemään pieniä tarkistuksia sinne tänne, mutta varotaan tekemästä suuria rakenteellisia tai valta-asetelmiin liittyviä muutoksia. Käsittelyn kuluessa kaikki tahot ovat puolustaneet omia asemiaan ja pyrkineet mieluummin niiden vahvistamiseen kuin luopumaan jostain.

Toki esityksissä on monia hyviä uudistuksia ja pyrkimys kokonaisuuden virtaviivaistamiseen, mutta kirkkoa ympäröivä todellisuus ajaa ohi, kun me pohdimme nippeleiden muotoa. Pelkään, että lähivuosina käytetään valtavasti jälleen aikaa yksityiskohtien sorvaamiseen, kun pitäisi tehdä isompia asioita.

Tässä ajassa suuri asia on myös samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen avioliittoon. Sitä käsitellään aloitteen pohjalta. Aloitteessa esitetään, että kirkollinen vihkiminen olisi mahdollista, mutta papeilla olisi omantunnon vapaus vihkiä tai olla vihkimättä.

On etukäteen selvää, että siitä ollaan ainakin kahta mieltä. Mutta ajatteleeko joku, että tässä asiassa jompikumpi puoli vaihtaisi mielipidettään? Voitaisiinko siinä saavuttaa samanimielisyys? Tuskin. Ehkä yhteinen – tai toinen toisensa ymmärrys.

Miten ajatellaan tästä päästävän eteenpäin? Vanhaa tuskin voidaan säilyttää yrittämällä pitää vain sen ulkoisista kuorista kiinni?

Eikö nyt olisi viisainta myöntää, että olemme tässä asiassa erimielisiä, ja toimia niin, että voimme elää sen kanssa yhteisessä kirkossa.

 

Markku Jalava
Markku Jalava
Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen Nurmijärven seurakunnassa sekä ex-kirkolliskokouksen jäsen. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.