Historiasta opittavaa

Historiaa käsittelevät tapahtumat ovat ajankohtaisia. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Kuopion kaupungintalolla kokoonnutaan 14.3.2017 historiikin julkistustilaisuuden merkeissä. Historiikin tekijöillä on ollut suuri urakka takanapäin. Sanomattakin on selvää, että työ on aiheuttanut heidän lähipiirilleen monenlaista uhrautumista, josta on lausuttava vilpittömät kiitokset.

Aiheeseen liittyen Kuopion kaupungintalolla oli 2.3.2017 klo 17 – 20 yleisöseminaari, jonka puhuttelevana otsikkona oli ”100 vuotta Suomen itsenäisyyttä”. Ohjelman pääotsikot olivat: ”Svinhufvud ja Suomen itsenäisyys”, ”Pioneeriaselaji ja Suomen puolustus”, ”Hovioikeudet ja Suomen oikeuslaitos”, ”Eduskunta ja perustuslait” ja ”Kansanvaltaa Kuopiossa”. Musiikkiesitykset ja päätössanat kuuluivat myös ohjelmaan.

Tilaisuuden asioista viestitettiin tiedotusvälineissä. Vuorovaikutus esitelmien pitäjien ja yleisön välillä lisäsi seminaaritapahtuman kiinnostavuutta. Oli avartavaa osallistua esitelmiä koskevaan keskusteluun. Historian kysymyksiä on avattava, sillä uusia näkökulmia tarvitaan.

Historian ”peilauksilla” on merkittävä rooli kulttuurin kannalta. Historiaa tarkasteltaessa kuljetaan ”tapahtumarastien” kautta ja hahmotetaan kehityksen kulkua. Päätöksiä ja tilanteita on pohdittava huolella. Kun esimerkiksi ulkopolitiikan kohdalla mennään ”koetellun ulko- ja turvallisuuspolitiikan kartan mukaan”, tavoitteet pysyvät hallinnassa.

Asioiden ollessa Suomessa kunnossa voidaan sanoa, että ”juhlavuottaan viettävä maamme seilaa luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä”. Taustalla olevat sisäpoliittiset haasteet – sosiaali- ja terveydenhuolto – ovat tietenkin myös mielessä. Päätöksenteon on oltava ”selkokielistä”, että ymmärrettävyysvajetta ei synny.

Valtakunnan tason päätöksentekoon liittyviä asioita, jotka ovat yhteydessä perustuslakiin, on noussut esille. Johtopäätösten tekemisen kannalta on tärkeää, että päätöksentekoa koskevia pohdintoja huomataan suuresta viestinnän tarjonnasta. Ne saattavat olla juuri tarvittavia näkökulmia tarkastelun kohteena oleviin kysymyksiin.

 

Juhlavuoden 2017 terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

  1. Veikko Vilmi :” Kun esimerkiksi ulkopolitiikan kohdalla mennään ”koetellun ulko- ja turvallisuuspolitiikan kartan mukaan”, tavoitteet pysyvät hallinnassa.”

    Mitkä tavoitteet? Nekö, jotka syntyivät jo sodan jälkeen. Viktor Vladimirovin mukaan SNTL halusi jo 50-luvulla vaikuttaa Suomen presidentinvaaliin ja asia hoidettiin Kremlissä Porkkalan palautus –operaationa, jossa ensin tehtiin päätös Porkkalan palauttamisesta ja vasta sen jälkeen aloitettiin muodolliset neuvottelut Paasikiven ja Kekkosen kanssa. ”Paasikiveä pidettiin liian vanhana ja Kekkosen valinta loisi jatkumon Paasikiven myöntyväisyyslinjalle. Moskovan suunnitelmien mukaan uusi linja olisi nimeltään Paasikiven-Kekkosen linja.” (Viktor Vladimirov: Näin se oli)

  2. Lisäys :Kremlin kommunistisen diktatuurin luoman idean mukaisesti Kekkosen-Paasikiven -linja ajettiin suomalaisten arkipäiväksi vailla Jumalaa olevine itsesensuureineen ja ”maan tapoineen” ja luotiin yhteiskunnallinen nomenklatuura-järjestelmä, joka menettelytapoineen mielestäni muistuttaa hyvin paljon Erich Frommin määritelmää megakoneesta , jonka ”lähtökohta on järjestelmä, joka perustetaan yhteisen hyvän nimissä palvelemaan kansalaisia. Kun järjestelmää paisutetaan, se vähitellen unohtaa alkuperäisen tarkoituksensa ja alkaa käyttää kansalaisia omiin tarkoituksiinsa.”

Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.