Voiko näin tapahtua?

Avioliittolaki muuttuu 1.3.2017. Joitakin aikoja myöhemmin Timo-pappi tapaa morsiusparin Matin ja Maijan. Matti on kotoisin tuiki tavallisesta perheestä, jossa on isä, äiti, sisko ja veli. Vanhemmat ovat jopa edelleen naimisissa keskenään. Maija on puolestaan kasvanut kodissa, jossa on kaksi äitiä. Heti kun laki salli, äidit avioituivat keskenään. Myös Maijan biologinen isä on naimisissa – toisen miehen kanssa.

Toimituskeskustelussa Timolle selviää sattumalta, että Maija on kasvanut sateenkaariperheessä. Tilanne on papille hämmentävä eikä hän osaa ottaa asiaan kantaa keskustelun aikana. Ja eihän se ole Matin ja Maijan vika!

Keskustelun jälkeen Timo konsultoi toisen papin, Kallen kanssa mitä tehdä. Kalle kehottaa pitäytymään kirkon avioliitto-opetuksessa, jonka mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen. Oikeastaan perhetausta takia asia olisi hyväkin nostaa esille.

Timo valitsee turvallisen ratkaisun ja käyttää valmiita johdantosanoja: Rakkaat ystävät, Matti ja Maija. Raamatussa sanotaan, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja tarkoitti heidät kumppaneiksi toisilleen. Jumalan sanaa kuunnellen ja yhdessä rukoillen pyydämme avioliitollenne hänen siunaustaan.

Rukoukseksi hän valitsee: Jumala, kaiken luoja. Sinä annat avioliitossa miehen ja naisen kumppaniksi toisilleen. Me kiitämme sinua siitä, että myös avioliitto heijastaa luomistyösi hyvyyttä ja kauneutta. Anna siunauksesi Matin ja Maijan liitolle, niin että he saisivat siinä täyttää sinun antamaasi tehtävää ja ottaa kiitollisina vastaan elämän lahjat. Kuule meitä, sinä, joka olet kaiken hyvyyden lähde.

Varmuuden vuoksi hän lainaa vielä vihkipuheessaan katekismusta: Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä. Aviosuhteessa voimme tuottaa toiselle iloa, oppia palvelevaa rakkautta ja kasvattaa uutta sukupolvea.

Mitä vihkimisen jälkeen tapahtuu jääköön lukijan itsensä pohdittavaksi.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Heikki Lepän esimerkki on oikeastaan aika peruskauraa. Ketään läsnäolijaa ei pidä tietoisesti loukata, mutta sanomaa ei pidä silti muuttaa.

    Kirkon pappi toimittaa kristillisen kasteen silloinkin, kun valtaosa tilaisuuteen osallistujista kokee olevansa nimiäisissä. Pappi toimittaa seurakunnan jäsenen hautaansiunaamisen silloinkin kun puolet vainajan lähiomaisista on julkiateisteja. Asetelma avioliittoon vihkitilaisuudessa ei välttämättä juurikaan poikkea näistä.

  2. Nyt kaikki suomen kieltä päivittämään Seija Rantasen esimerkin mukaan! Lapsen äiti on nainen joka on hänet synnyttänyt. Myöhemmin äidin osan voi ottaa kasvatus- tai adoptioäiti. Seija Rantasen uussuomen mukaan äidin kaverikin on äiti! Äitejä voi siis olla täysin rajaton määrä! Nimitetään äidiksi kaikkia naisia jotka kuuluvat lapsen lähipiiriin! Mutta toisaalta : miksi vain naisia? Miksei mieskin voisi olla äiti? Tai lapsen sisarukset sukupuolesta riippumatta. Ollaan kaikki äitejä!

    • Älä viitsi iso mies.

      Sanalla ’äiti’ on sekä sosiaalinen että biologinen merkitys. Biologinenkaan merkitys ei ole täysin yksiselitteinen: kun lapsi kehittyy luovutetusta munasolusta, hän kantaa yhden naisen perimää, mutta hänet synnyttää toinen. Omalla tavallaan kumpikin nainen on lapsen äiti. Yleensä toki munasolujen luovuttaja on anonyymi ja synnyttäjä se, jota kutsutaan äidiksi.

      Sosiaalisesti äiti voi olla biologinen äiti, adoptioäiti jne. Perheen dynamiikasta ja riippuu, kutsutaanko äitipuolta äidiksi, äitipuoleksi, isän uudeksi vaimoksi, pelkällä etunimellä vai jollain muulla.

      Saivartelu hyppimällä näiden merkitysten välillä on todella typerää argumentointia, joka ei ainakaan lisää sitä harrastavan uskottavuutta.

    • Äiti maa, äiti Venäjä, äiti Amma ja meidän mamma.

      Ollaan kaikki äitejä! Ja syödään äitien tekemää ruokaa. (Saarioinen)

      PS. Olen muuten tasan samaa mieltä Heikki Lepän kanssa.

    • Vai niin. No minä olen sitten lasteni äiti. Täytyykin heille kertoa tilanteen muuttumisesta?

    • Et oo sattunut, Ketomäki huomaamaan, että se menee vähän niinku sukupuolen mukaan, naiset on äitejä ja miehet isiä. Yleensä.

    • Juha, opettelisit käyttämään possessiivisuffiksia, niin kielenkäyttösi olisi vakuuttavampaa ja kommenttejasi olisi mukavampi lukea.

    • Mikä niin kovasti pännii, Juhani? Kyllä äiti on äiti ja isä on isä. Se on biologinen tosiasia. Lapsentekoon tarvitaan siittiö ja munasolu. Mutta naisparin perheessä lapsilla on kaksi äitiä ja miesparin perheessä kaksi isää. Myös Suomessa on sellaisia perheitä. Sen tosiasian kanssa on vaan elettävä.

    • Merja Ruuska
      Kyllä ja ei. Riippuu kontekstista.
      Biologinen vanhempi on tullut vanhemmaksi ensin ja on ensisijainen vanhempi. Sosiaalisesti molemmat ovat vanhempia.

    • Jos nyt palattaisiin alkuperäiseen esimerkkiini adoptoidun lapsen tilanteesta, niin outoa olisi – en sanon kenen – tapaan väittää, että adoptioäitiä ei pitäisi kutsua äidiksi, koska hän ei ole lasta synnyttänyt. Keskustelu on sittemmin – en sano kenen toimesta – saanut outoja käänteitä, jotka ovat hyvin kaukana blogikirjoituksesta.

    • Merja R: ”Kyllä äiti on äiti ja isä on isä. Se on biologinen tosiasia. Lapsentekoon tarvitaan siittiö ja munasolu. Mutta naisparin perheessä lapsilla on kaksi äitiä ja miesparin perheessä kaksi isää. Myös Suomessa on sellaisia perheitä. Sen tosiasian kanssa on vaan elettävä.”


      Hm. Mielenkiintoista sinänsä miten joidenkin tosiasioiden kanssa on vain elettävä ja joillekin täytyy tehdä jotain kunnes ne muuttuvat…
      Erilaisia perheitä ja ihmisiä tulee aina olemaan.

      Mutta olen itse sitä mieltä, että sateenkaariperheiden lastenhankinta pitäisi ottaa keskusteluun ja vähintään tietää ja perustella missä kohden sanotaan ”ei, tämä ei ole enää ok.”

      Useimmiten sateenkaariperhe on kahden naisen perhe. Miesparille lapsenhankinta on vaikeampaa ja siinä tulee laki vastaan. Tarvitaan sijaissynnyttäjä. Tästäkin tullaan vielä puhumaan. Amerikassa on harrastettu mm. sitä, että yhden naisen munasolu istutetaan toisen naisen kohtuun, jotta ”äiti” ei olisi prosessissa niin yksiselitteinen asia.

      On sinänsä hyvä, että sukupuolierot ja sukupuolen merkitys vanhemmuudessakin vielä tunnustetaan. Isä on mies, äiti on nainen.
      Yhtä totta on, että kaksi isää ei voi olla äiti, ja kaksi äitiä ei voi olla isä. Kaksi äitiä ei korvaa isää ja kaksi isää ei korvaa äitiä.

      Pidän lapsen oikeutta sekä isään että äitiin tärkeänä asiana ja aion jatkaa asian puolesta taistelua miten vain voin.

    • Ei tarvitse kun kielenkäyttö muuttuu. Et sitten tiennyt että sukupuoli määräytyy jo syntymässä eikä sitä voi muuttaa? Jos joku on siittönyt lapsen niin mies hän on.

      Seija Rantasta voi käyttää hyvänä mittarina ellei tiedä mitä mieltä seksuaalisuutta ja/tai avioliittoa koskevista asioista kuuluu olla. Häneltä saa aina viimeisimmän muodin mukaiset mielipiteet.