Kirkastus

Koitin tutkia tuota sanaa sivistyssanakirjan avulla. En tullut hurskasta hullummaksi. Kirkkovuodessamme on kirkastussunnuntai, siis ihan huomenissa, kun lauantaina tätä pykään.  Ehkä tunnemme tarinan neljästä miehestä, jotka harjoittivat vuorikiipeilyä. Ehkä silloin ei ollut vielä niitä kiiloja ja hakkuja eli haastetta on lisätty nykyisin. Kysymys kuuluu: Vieläkö tapahtuu samoja asioita vuorien huipuilla, kun ne on valloitettu?

Alkuperäisessä kertomuksessa erään kiipeilijän vaatetus alkoi hohtaa kirkkautta. Lisäksi nähtiin henkilöitä, jotka eivät kuuluneet matkaseurueeseen eli tulivat jostain muualta. Oliko vuorella siis ohut ilma ja veljillä huono kunto, joka aiheutti hallusinaation? Mitä nykyisin tästä arvellaan? Ehkä vuori on kuitenkin mahtisana tässä tapauksessa. Sehän oli kai kukkula, joka ei ollut entuudestaan tuntematon. Ehkä siellä oli ennenkin käyty.

Nyt tapahtui jotain erikoista. Erikoista on myös se, että veljet kaatuilivat ja nukahtelivat varsin tärkeinä hetkinä. Mistä se meille kertoo? Olisiko niin, että hengellinen kasvu on väsyttävää, jos siihen liittyy vaivannäköä? Valvomista ja kiipeilyä. Mooses ja Elia, miksi he olivat siellä? Mitä tarkoitti kirkastuminen? Voimmeko vieläkin kokea samaa? Voimme, jos tahdomme! Jos käsitämme, että Mooses ja Elia edustivat kaikkia niitä ohjeita ja lupauksia, joita tuhansien vuosien aikana Vanhurskas Jumala oli antanut kansalleen. Tämä oli ennakkokuva siitä, että kaikki tulisi täytetyksi Jeesuksessa.

Pietari oli kuitenkin vielä vanhan säilyttäjä ja olisi itsekkäästi halunnut jäädä tähän olotilaan. Rakennamme kolme majaa! Mihin ne toiset olisivat joutuneet, jos Jeesus olisi sallinut sen?

 

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.