Munther Isaac: Avoin kirje Yhdysvaltojen kristityille palestiinalaiselta pastorilta – “Rukoilkaa rauhaa Jerusalemille!”

Palestiina ja Israel ovat taas uutisotsikoissa. Niinpä me palestiinalaiset kuulemme jälleen tämän usein toistetun säkeen. Kuitenkaan tällaiset kutsut rukoukseen eivät ole riittäviä. Sanon tämän palestiinalaisena pappina, joka uskoo rukoukseen, johtaa rukouspalveluksia rauhan puolesta ja joka arvostaa aidosti teidän hyviä aikomuksianne.

Mutta hyvät aikomukset eivät riitä. Vuorisaarnassaan Jeesus ei sanonut: ”Autuaita ovat rauhanrukoilijat.” Hän sanoi: ”Autuaita ovat rauhantekijät.” (Matt. 5:9)

Jokaisen uskonnon rauhantekijät rukoilevat, ja he myös arvioivat ja tarkastelevat, mitä todellisuudessa tapahtuu, kutsuvat asioita niiden oikeilla nimillä ja myös toimivat rohkeasti totuuden puolesta. Miten tällainen menetelmä toimii?

Kutsutaan asioita niiden oikeilla nimillä

Rauhantekeminen alkaa kieltäytymällä toistamasta ja vahvistamasta Israelin ja Palestiinan välillä tapahtuvaa konfliktiksi. Palestiinalaisille tämä ei ole kahden osapuolen välinen konflikti. Meille palestiinalaisille kyse on miehityksestä: yksi valtio kontrolloi toista. Yhden valtion lait, politiikka, käytännöt sekä sotilasvalta alistavat toista kansaa kontrolloiden elämämme lähes kaikkia ulottuvuuksia. Jerusalemin palestiinalaiset eivät koe häätöä kodeistaan, vaan he kokevat etnistä puhdistusta, jonka YK määrittelee määrätietoiseksi yhden etnisen tai uskonnollisen ryhmän harjoittamaksi toiminnaksi, joka pyrkii väkivaltaisesti poistamaan jonkun toisen etnisen tai uskonnollisen ryhmän siviiliväestön joltain tietyltä maantieteelliseltä alueelta.

Israelin ei-juutalaiset kansalaiset eivät kohtaa ainoastaan syrjintää. He kohtaavat apartheidia. Israelin surullisenkuuluisa vuonna 2018 säädetty laki määrää Israelin oikeudesta harjoittaa kansallista itsemääräämisoikeutta, ja tässä laissa tämä oikeus rajataan vain juutalaisille ihmisille. Tämä laki säätää myös muita käytänteitä, jotka ovat tehneet tosiasiallisesta syrjinnästä nyt myös oikeudellisesti perusteltua.

Gazassa asuvat yli 2 miljoonaa ihmistä eivät ole itse valinneet vaikeuksia, ruokapulaa, puhtaan veden ja säännöllisen sähkönjakelun puutetta. Heidät on suljettu maailman suurimpaan avovankilaan, josta ja jonne he eivät voi kulkea ilman Israelin lupaa. Israelin lupa vaaditaan myös tavaroiden vientiin ja tuontiin sekä kalastukseen heidän omalla rannikollaan. Tämän lisäksi myös Gazan lapset ovat alttiina Israelin tarkka-ampujien luodeille. Israelin ilmavoimien pommitukset ovat olleet rajoittamattomia.

Kuluneen yli 70 vuoden aikana palestiinalaiset eivät ole kiistelleet siitä, kuka omistaa minkäkin osan maasta. Sen sijasta me olemme kokeneet siirtokuntakolonialismin aiheuttamaa terroria ja menetyksiä, systemaattista syntyperäisten asukkaiden häätöä heidän omilta mailtaan; viimeisin tapaus on Sheikh Jarrahin alueelta itä-Jerusalemista.

Asioiden kutsuminen niiden oikeilla nimillä on välttämätön askel minkä tahansa konfliktin ratkaisemiseen. Sanojen ”rasismi” ja “apartheid” käyttäminen voivat pysäyttää meidät, mutta nämä ovat määritelmiä, jotka kuvaavat meidän jokapäiväistä elämäämme.

Älä usko pelkästään meidän sanojamme

Ehdotan, että luet arvostetun israelilaisen ihmisoikeusjärjestö B´tselemin tammikuisen raportin: ”Juutalainen ylivalta Jordan-joelta Välimerelle: Tätä on apartheid.”  Tai lue huhtikuinen Human Rights Watch:n raportti: “Kynnys ylitetty: Israelin vallanpitäjät ja apartheidin rikokset ja vainot.” Ja lue myös Nathan Thrall:n analyysi London Review of Books -sivustolla

Niin kauan kuin rauhantekijät eivät käytä meidän realiteettejamme oikein kuvaavia termejä, rauhan mahdollisuudet ovat pienet.

Älkää käyttäkö väärin kristittyjen ja juutalaisten välistä dialogia

Monen vuoden ajan kristittyjen ja juutalaisten välistä dialogia käytettiin väärin hiljentämään Israeliin kohdistuvaa kritiikkiä. 1990-luvulla juutalainen teologi Marc H. Ellis kirjoitti merkittävästä mutta ääneen sanomattomasta ”sopimuksesta” kristittyjen ja juutalaisten välillä. Hän sanoi, että ”ekumeeninen dialogi” liberaalikristittyjen ja juutalaisten välillä oli muuttunut ”ekumeeniseksi sopimukseksi”: kristityt katuivat sitä, että olivat olleet mukana Saksan tekemissä hirveyksissä, tai eivät ainakaan olleet tuominneet niitä. Näin dialogi, jossa ei ollut minkäänlaista Israelin kritiikkiä saattoi jatkua.

Vaikkakin tämä “sopimus” on jo monissa kirkkokunnissa (Yhdysvalloissa) sekä juutalaisyhteisöissä murtunutkin, sitä käytetään edelleen hiljentämään palestiinalaiskristittyjä leimaten meidän antisemitisteiksi kun kritikoimme Israelin valtiota tai vastustamme siionismin sekulaaria projektia.

Nyt kristittyjen olisikin syytä hakeutua kontaktiin uusien juutalaisten kumppanien kanssa. On syytä kuunnella sellaisia ryhmiä kuten Jewish Voice of Peace, IfNotNow, B´tselem, Rabbis for Human Rights, Breaking the Silence ja myös muita ryhmiä, jotka haastavat miehityksen. Olisi syytä myös kuunnella ja käydä dialogia seuraavien henkilöiden kanssa: Marc H. Ellis, Mark Braverman, rabbit Brant Rosen ja Alissa Wise, sekä muita, jotka puolustavat palestiinalaisten oikeuksia oman juutalaisen uskonsa pohjalta. Kannattaa myös huomata [senaattori] Bernie Sandersin sanat, joilla hän hiljattain haastoi Israelin valtion rasistista politiikkaa.

Kirkon teologian uudelleen arviointi

Monien vuosien ajan läntinen kristillinen teologia on tarjonnut kasvupohjaa Israelin harjoittamalle miehitykselle. Tämä teologia puhuu Jumalan ainutlaatuisesta uskollisuudesta Israelille, profetioiden täyttymyksestä ja juutalaisten ”paluusta” ”omalle” maalleen. Tällaisen ajattelun kannattajat hyväksyvät myytin, jonka mukaan tämä maa oli asumaton kun Israelin valtio perustettiin, tai mikä vielä pahempaa, maa oli Jumalan vihollisten miehittämä.

Nyt on aika, että kristityt monissa yhteisöissä tunnustavat ja katuvat, etteivät ne ole ollenkaan ottaneet huomioon palestiinalaisten olemassaoloa. On aika muuttaa sellaista teologista narratiivia, joka pitää Israelia virheettömänä ja sellaisena, jota ei saa arvostella.

Teologialla on väliä. Teologia, joka ohittaa Jeesuksen eettis-raamatullisen opetuksen rakkaudesta, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta, vaatii uudelleen ajattelemista. Teologia, joka tuottaa apatiaa suhteessa epäoikeudenmukaisuuteen, on arvioitava uudelleen.

Älä kuvaa palestiinalaisten kristittyjen pyrkimyksiä luovaan vastarintaan rikollisiksi. Me uskomme, että pakotteet, taloudelliset seuraamukset ja meidän väkivallattomat mielenosoituksemme ovat oikeutettua vastarintaa. Arvokkuuden vaatimuksemme ja vetoamisemme siihen, että meillä on Jumalan antama oikeus omaan maahamme ei ole antisemitismiä; myös tuore yli 200 antisemitismin tutkijan tuottama Jerusalemin julistus antisemitismistä yhtyy tähän ajatukseen.

Jotkut ovat syyttäneet palestiinalaisia kristittyjä juutalaisvihasta ja Israelin valtion olemassaolon kieltämisestä.  Kuitenkin meidän lausuntomme ovat kieltäneet kaikenlaisen antisemitismin ja rasismin, mutta valitettavasti ne ovat jääneet huomaamatta tai ne on torjuttu vilpillisinä. Me kuitenkin toivomme ja haluamme, että saisimme elää rinnakkain yhdessä juutalaisten naapuriemme kanssa nauttien oikeudenmukaisesta rauhasta.

Vetoomukseni kristityille ystävilleni

Minä vetoan, että jakaisitte sanoin ja teoin yhdessä kanssamme sellaisen todellisuuden vision, jossa miehitys on päättynyt ja jossa elämme yhdessä rauhassa israelilaisten naapuriemme kanssa.

Me emme vihaa juutalaisia.  Me emme tavoittele Israelin tuhoa. Me haluamme vapautemme. Me haluamme elää arvokkaasti kotimaassamme. Me haluamme sellaista elämää, jossa tämän maan kaikilla  ihmisillä, palestiinalaisilla ja israelilaisilla, juutalaisilla, muslimeilla  ja kristityillä on samat oikeudet ja samat lait huolimatta uskonnosta, kansallisuudesta tai etnisyydestä.

Kun meidän jälkeläisemme monien vuosien päästä tulevaisuudessa katsovat taaksepäin pitkään kestänyttä palestiinalaisten ahdinkoa, he eivät katso hyväksyen sitä, että globaali kirkko on tieten tahtoen unohtanut meidät. Me palestiinalaiset kristityt emme salli teidän teeskentelevän, että te ette tienneet.

Te siis olette palestiinalaisten sorron loppumisen puolella tai jatkatte edelleen sillä puolella, joka tarjoaa kasvualustan sorrolle.  [Keskitysleiriltä selvinneen juutalaisen kirjailijan] Elie Wieselin Nobelin palkinnon vastaanottamisen yhteydessä v. 1986 pitämän puheen sanat ovat edelleen hyvin totta tänään:

”Meidän täytyy aina asettua jollekin puolelle. Neutraalisuus auttaa sortajaa, ei koskaan uhria. Hiljaisuus auttaa piinaajaa, ei koskaan piinattua. Joskus on aika puuttua peliin. Kansalliset rajat ja tunteet käyvät merkityksettömiksi silloin kun ihmisten elämä on uhattuna tai kun ihmisen arvo on vaarassa. Aina kun miehiä tai naisia vainotaan heidän rotunsa, uskontonsa tai poliittisten näkemystensä vuoksi, tuon paikan tulee tuona hetkenä muuttua koko universumin keskukseksi.”

Munther Isaac

Kirjoittaja on pastori ja teologian tohtori, Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon Betlehemin seurakunnan pastori, Bethlehem Bible Collegen akateeminen dekaani. – Käännös Jukka Helle

Kirje on julkaistu alun perin Sojourners-verkkojulkaisussa 19.5.2021

  1. Täällä me ei tiedetä Israelin tilanteen todellisuudesta paljon mitään. Olemmehan vain uutisten varassa ja ne on aina värittyneet jo kunkin toimittajan mielessä.

    Sama henkilö kertoi kerran olleensa poikansa kanssa kahvilassa arabialueella. Yllättäen alkoi kadulla mielenosoitus, johon heidänkin oli heti pakko lähteä mukaan. Kaikkien kun oli pakko lähteä siihen. Hän varoitti poikaansa suomen kielellä ettei sano vahingossakaan yhtään sanaa Hebreaksi. Siinä vain heidän oli kuljettava massan mukana.

  2. https://www.israelunwired.com/arab-sheikh-says-israel-is-not-the-enemy-of-the-muslim-world/

    ”Arabi-Sheikh puolustaa Israelia
    Tämä on todella ainutlaatuista. Tämä arabiseikari puolustaa julkisesti Israelia. Mutta mikä on niin hämmästyttävää, että hän syyttää omaa kansaansa kaikesta konfliktista. Muslimimaailma rakastaa syyttää Israelia kaikesta. Mutta hän lyö heitä siitä.

    Aina on helpompaa syyttää jotakuta muuta. Kukaan ei halua ottaa vastuuta, kun asiat menevät pieleen.

    Ja muslimimaailmassa Israelia ja juutalaisia ​​syytetään usein, kuten tämä šeikki huomauttaa. Ei vain muslimimaailmassa, mutta muut antisemitit syyttävät Israelia myös ISIS: n kaltaisista asioista, maailman konflikteista ja kaikesta muusta, mitä he voivat ajatella. Mutta kuten tämä rohkea arabijohtaja huomauttaa, Israel EI ole vihollinen. ISIS: n loivat muslimit. Kaikki asiat, jotka tämä šeikki mainitsi tässä videossa – se johtui arabimaailmasta, ei juutalaisista.

    Miksi muslimit tuomitsevat rauhan?
    Miksi niin monet muslimit kritisoivat rauhaa joidenkin arabimaiden ja Israelin välillä ? Miksi he vihaavat rauhaa niin paljon? Heidän pitäisi suoda sitä! Israel haluaa rauhaa. He eivät halua sotaa. He eivät halua olla vihollisia. Jotkut arabimaat ovat alkaneet herätä siihen, että on hyödyllistä olla rauha Israelin kanssa.

    Toivottavasti pian kukaan arabimaailmasta ei tuomitse Israelia – tai niitä rauhaa rakastavia arabimaita – rauhan haluamisesta. Ehkä olemme matkalla …”

    Mitä se pappi tästä mahtaisi sanoa, onko tässä Israelin pelastaja, vapahtaja, puolustaja, totuuden henki.

  3. Vähin, mitä me voimme tehdä, on rukoilla rauhaa Jerusalemiin ja sen ympäristöön. Koko Lähi-itä on sekaisin ja miljoonat ihmiset kärsivät korruptoituneista ja vallanhaluisista johtajista. Ongelmat palautuvat monella tapaa ensimmäiseen maailmansotaan ja voittaneiden suurvaltojen politiikkaan 1915 – 1923. Siinä annettiin eri tahoille keskenään ristiriitaisia lupauksia ja pyrittiin tietoisesti ”hajota ja hallitse”-politiikkaan Iso-Britannian ja Ranskan taholta. Tässä pelissä nyky-Israelin perustajat onnistuivat monella tapaa parhaiten omien tavoitteidensa ajamisessa. Ei siitä pidä heitä moittia. Valitettavasti ympäröivien arabivaltioidenkin intresseissä on ollut palestiinalaispakolaisten kyykyttäminen.

  4. Kun tässä kommenttiketjussa kirjoitetaan, ettemme tiedä Israelin ja Palestiinan todellisuudesta riittävästi ja että olemme tiedotusvälineiden – värittyneiden – uutisten varassa, rohkenisin ehdottaa, että käymme tarkkaan, kohta kohdalta, läpi Munther Isaacin tekstin. Vertaamalla sitä siihen tietoon, mitä Ylen ohjelmista tai johtavien päivälehtien Hesarin ja Hufudstadsbladetin sivulta löydämme, voimme arvioida tiedotusvälineiden värittyneisyyttä.

    Luotan pitkälti siihen kuvaan, jonka Munther Isaac tekstissään piirtää. Se vastaa sitä, jonka muun muassa paikalla toimineet kirkkoa lähellä olevat henkilöt ovat antaneet, samoin suomalaiset Lähi-idän tutkijat (ks. esim. HS:n vieraskynä 9.6.2021). Olen tutustunut tekstissä mainittuun B’tselemin raporttiin, joka siis on juutalaisten kirjoittama. Myös israelilaiset lehdet ovat usein varsin suorapuheisia. Pääsee netissä lukemaan, tosin Haaretz on pääosin maksumuurin takana.

  5. Suomalaiset kristityt – ainakin niissä piireissä, mihin minulla on kontakteja – taitavat kuitenkin hakea Israel-tietämyksensä TV7:n Jerusalem-uutisista, ICEJ:n radio-ohjelmista ja Pekka Sartolalta. Sekä tietysti Risto Huvilan ja Pasi Turusen blogeista. Esim. Kirkon Ulkomaanavun tiedotukseen ei yksinkertaisesti uskota, koska oma ennakkoasenne on niin vahva. Samalla on tietysti totta, että propagandavaikuttaminen on kovaa kummallakin osapuolella.

    • Muista, että suomalaisia kristittyjä on paljon muuallakin kuin niissä piireissä, mihin sinulla on kontakteja.

  6. En Jorma Hentilä ole väittänyt että tieto mitä saamme olisi väärää. Se vain värittyy matkalla jo pelkästään siksi että elämme hyvin erilaisessa elämän tilanteessa. Ymmärtääksemme tilannetta tasapuolisesti meidän pitäisi asua siellä molemmilla puolilla ja sittenkin koko kuvan oikea hahmottaminen olisi melko hankalaa. Molemmat osapuolet tekevät toisilleen paljon vääryyttä ja kasvattavat näin keskinäistä vihaa. Me täällä kuulemme asioista yleensä vain, jonkin näkökulman ja teemme siitä omia johtopäätöksiämme.

    Me kristityssä maailmassa näemme asiat aivan toisessa valossa kuin vaikkapa ne muslimit, jotka pitäytyvät Koraanin opetuksiin, tai juutalaiset, joille kristillisen uskon näköalat eivät vielä ole avautuneet. Koraani opettaa, ettei rauhaa saa vääräuskoisten kanssa tehdä. Sotaa on jatkettava niin kauan kuin vääräuskoiset on alistettu Islamin valtaan. Koraani antaa nämä selvät ohjeet siitä mitä Allah muslimilta vaatii ja se tekee todellisen rauhan tekemisen heille mahdottomaksi. Juutalaisuudessa pitäydytään VT:n opetuksiin ja koston mentaliteetti taitaa sielläkin olla aika syvällä jo uskonnon juurissa. ”Hammas hampaasta” periaate on syvällä. Sillä alueella uskonto saa aivan toisen merkityksen, kuin se mitä se on täällä maallistuneessa Euroopassa. Me voimme täällä luopua kaikesta mikä liittyy kristilliseen uskoon ja elää, niin kuin mitään sellaista ei olisi edes olemassa. Siinä toisessa maailmassa uskonto sanelee monen elämänarvot ihan toiseen arvoasemaan. Juutalainen ja Muslimi voivat kyllä luistaa uskonsa perustuksista, mutta eivät voi samalla tavalla kadottaa uskonsa ytimiä, kuin me. Uskonto määrittää heidän elämäänsä ihan toisella tavalla, kuin mihin me olemme tottuneet täällä. Sitten on vielä paljon muuta uskontojen lisäksi, mikä vaikeuttaa asiaa lisää. Uskonto on vain yksi näköala ja se jo pelkästään tekee tilanteen meidän kannaltamme vaikeaksi käsittää.
    Sitten olisi otettava huomioon turvallisuus politiikka, sekä maan ja veden käyttöoikeudet maassa joka on Uudenmaan kokoinen pieni alue jolla asuu valtavasti ihmisiä. Tilaa vain ei ole riittävästi. Sitten on historia ja maailmanpolitiikka. On tosi paljon asioita , joiden yhteensovittamien täältä käsin on aika hankalaa. Sielläkään se ei näytä onnistuvan keneltäkään, joka sitä on ryhtynyt yrittämään.

  7. Martti Pentti. Joo, tiedossa on! Muistelen, että jo muutama prosentti tietyllä tavalla ajattelevia ja määrätietoisesti toimivia voi vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja sen käsityksiin. Kotimaa24 on sekin aika suppean kirkollisista asioista kiinnostuneiden areena. Radio, TV ja nettisivustot tavoittavat periaatteessa runsaasti väkeä. Sitä porukkaa, joka toimii seurakunnissa. Täällä ”itäruotsalaisuuden” ydinalueella eletään joka tapauksessa vahvassa Israelin siunaamisen läsnäolossa…

    • Tulin hakeneeksi, mikä tuo ’itäruotsalaisuuden ydinalueesi’ oikein on. Toivottavasti et ole tosissasi noin nurkkapatrioottinen.

  8. Martti Pentti. En toki 🙂 Tunnen itseni aina joskus vieraalle planeetalle päätyneeksi ”vihreäksi mieheksi”, vaikka kristityn on hyvä elellä tässä mikrokosmoksessa. Täällä päin monille kristityiksi tunnustautuville on tosi tärkeää siunata Israelia, jotta Jumala voisi siunata meitä. Ajatellaan ihan oikeasti, että kysymys on hengellisestä kuuliaisuuden työstä. Pienet vähemmistöt saattavat olla yllättävissä kysymyksissä vankkoja paikallisia enemmistöjä. Nurkkapatriootteja olen kohdannut jo 1970-luvulla. Kunnon stadilaisista espoolaisetkin olivat juntteja.

    • Mikä mahtaa olla ’mikrokosmoksen’ mielestä Israelille siunaukseksi maan nykyisessä poliittisessa tilanteessa?

    • Todella uudessa tilanteessa, joss<a Netanjahu on äänesnetty syrjään, ja maata johtaa Israelin oloissa ennennäkemätön hallitus, joka yhtää vasemmalta nationalistiseen oikeistoon ja konservatiivisiin islamisteihin.

    • Israelin hallitus voi pysyä hyvinkin pystyssä kun sitä paradoksaalisesti on tukemassa kova hyökkäys Netanjahun taholta. Hallituspuolueita kun ei sido yhteen mikään muu, kuin Netanjahun vastustaminen. He tietävät, että jos hajottavat itse hallituksen, niin silloin Netanjahu voittaa. Joten periksi ei voi antaa.

    • Netanjahu tuskin enää palaa johtopaikoille. Hänellä on niskassaan syytteet korrupiosta ja virka-aseman väärinkäytöstä, jotka voivat Jerusalem Postin mukaan tuoda jo kymmenen vuotta vankeutta. Tuomio tulee joka tapaukseessa. Hänet pelastaisi vain presidentin päätös armahtaa hänet. Presidentiksi juuri valittu Yitzhak Herzog, entinen Avodan (työväenpuolueen) johtaja ja moninkertainen ministeri, on tuskin siihen kuitenkaan valmis. Lisäksi Likudissa on liikkeellä voimia, jotka näkevät puolueen tulevaisuuden kannalta välttämättömänä laittaa Netanjahu sivuun.

    • En näe yhteyttä Bennettin-Lapidin hallituksen ”kohtalon” ja Bibin vankeustuomion välillä. Oikeusoprosessi vie aikaa – arviot liikkuvat kahdesta jopa viiteen vuoteen – valituksineen ylempiin oikeusasteisiin.

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.