Maailmassa rakennetaan parhaillaan järjestelmiä, joiden avulla ihmistä voidaan seurata, analysoida, ennustaa ja ohjata tavalla, josta aikaisempien sukupolvien hallitsijat eivät osanneet edes uneksia. Tiede avaa ovia, teknologia rakentaa uusia valtakuntia ja tekoäly kykenee käsittelemään tietomääriä, joiden äärellä tavallinen ihminen tuntee itsensä lähinnä muurahaiseksi tietokonehallin lattialla.
Ihmiskunta näyttää olevan matkalla kohti aikakautta, jossa lähes kaikki voidaan mitata, luokitella, pisteyttää ja panna järjestykseen. Ihmisen käyttäytyminen muuttuu dataksi, mielipiteet ennustettaviksi muuttujiksi ja yksityisyys vähitellen ylellisyystuotteeksi, johon kaikilla ei ehkä enää ole varaa.
Mutta kaiken tämän keskellä on yksi asia, jota mikään teknologia ei pysty omistamaan, mittaamaan eikä komentamaan: ihmisen suhde Jumalaan.
Ja tässä saattaa piillä eräs vallanpitäjien kannalta kaikkein kiusallisimmista kysymyksistä.
Entä jos ihminen, joka turvautuu Jumalaan, ei olekaan niin helposti hallittavissa kuin ihminen, joka uskoo järjestelmän olevan hänen korkein auktoriteettinsa?
Järjestelmä haluaa hallita, mutta Jumala vapauttaa
Maallisen vallan näkökulmasta ihminen on parhaimmillaan ennustettava. Hän tekee niin kuin häneltä odotetaan, pelkää menettävänsä etunsa, mukautuu ympäristönsä vaatimuksiin ja hyväksyy vähitellen sellaisiakin asioita, joita olisi vielä muutama vuosikymmen sitten pitänyt mahdottomina.
Pelko on tehokas hallintaväline. Sillä voidaan ohjata ihmistä, joka ei luota itseensä, toisiin ihmisiin eikä mihinkään itseään suurempaan.
Mutta mitä tapahtuu, kun ihminen löytää elämälleen perustan, jota ei voida ottaa häneltä pois?
Kun hän uskoo, ettei hänen lopullinen turvallisuutensa ole valtion, pankin, työnantajan, poliittisen johtajan tai teknologisen järjestelmän käsissä, vaan Jumalan?
Silloin jotakin muuttuu.
Hän voi menettää aineellista omaisuuttaan, mutta ei välttämättä toivoaan. Hän voi joutua painostuksen kohteeksi, mutta ei luovu vakaumuksestaan. Hän voi jäädä yksin, mutta ei koe olevansa hylätty.
Tällainen ihminen on vallankäyttäjälle hankala tapaus. Hänen omatuntoaan ei voi ostaa yhtä helposti eikä hänen pelkoaan välttämättä voida käyttää ohjauspyöränä.
Kristinuskon näkökulmasta tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jeesus ei luvannut seuraajilleen helppoa elämää, vaan jotakin paljon suurempaa: vapautta, joka ei ole riippuvainen maailman hyväksynnästä.
Jumala on kulmakivi, johon vallan ylpeys kompastuu
Raamatussa Jeesuksesta käytetään voimakasta kielikuvaa. Hän on kulmakivi, mutta samalla kivi, johon monet kompastuvat.
Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä (1. Piet. 2:6–8) tämä ajatus ilmaistaan suoraan. Se, mikä yhdelle on kallisarvoinen perusta, on toiselle kompastuskivi.
Miksi?
Ehkä siksi, että Jeesuksen sanoma asettaa ihmisen ja hänen valtansa oikeaan mittakaavaan. Se muistuttaa, ettei kukaan ihminen ole kaiken yläpuolella, ettei raha tee kenestäkään kaikkivaltiasta eikä tieteellinen osaaminen anna kenellekään jumalallisia oikeuksia.
Tämä on vaikea viesti sellaiselle, joka on tottunut ajattelemaan, että kaikki on lopulta hallittavissa, kunhan käytössä on riittävästi rahaa, tietoa, teknologiaa ja valtaa.
Ihmiskunnan historiassa on nähty monta hallitsijaa, jotka ovat rakentaneet itselleen lähes jumalallisen aseman. Egyptin faraot, Babylonian kuninkaat ja lukemattomat myöhemmät valtiaat ovat uskoneet valtansa olevan horjumatonta.
Raamattu kertoo kuitenkin toistuvasti heidän kohtalostaan. Ihmisen rakentamat valtakunnat nousevat ja kaatuvat. Jumalan valta ei ole niiden kaltainen.
Danielin kirjassa (4:32) muistutetaan, että Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen kenelle tahtoo.
Siinä on viesti, joka ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan.
Entä jos suurin pelko onkin se, ettei Jumalaa voi hallita?
Kuvitellaanpa hetki maailman vaikutusvaltaisimpia ihmisiä, jotka suunnittelevat tulevaisuutta kokoushuoneissa, joissa tavallisen ihmisen elämästä tehdään strategisia laskelmia.
Heillä voi olla käytössään maailman parhaat asiantuntijat, valtavat tutkimusbudjetit, tekoäly, käyttäytymistieteet ja teknologia, jolla voidaan vaikuttaa ihmisten arkisiin valintoihin.
He voivat rakentaa järjestelmiä, joiden avulla ihminen saadaan riippuvaiseksi digitaalisista palveluista, rahaliikenteestä ja yhteiskunnan tarjoamista hyväksynnän mekanismeista.
Mutta on yksi asia, jota he eivät voi panna omaan budjettiinsa, tilata tutkimuslaboratoriosta tai ohjelmoida haluamallaan tavalla.
Jumalan apu.
He voivat tutkia ihmisen aivoja, mutta eivät omistaa hänen sieluaan. He voivat analysoida käyttäytymistä, mutta eivät määrätä Jumalan tahtoa. He voivat rakentaa teknisiä järjestelmiä, mutta eivät asettaa niille valtaa taivaan ja maan Luojan yläpuolelle.
Tässä piilee myös kiinnostava hengellinen näkökulma: mitä jos vallanhaluisen ihmisen suurin ongelma ei olekaan se, että joku vastustaa hänen järjestelmäänsä, vaan se, että on olemassa voima, jota hän ei voi alistaa?
Kristityn näkökulmasta Jumalan apu ei ole pelkkä lohduttava ajatus vaikeiden päivien varalle. Se on todellisuutta, johon uskotaan voitavan turvautua myös silloin, kun ihmisen omat keinot loppuvat.
Ja juuri tätä maallinen valta ei voi itselleen varata eikä toisilta pois ottaa.
Tiede voi löytää keinot, mutta se ei voi ottaa Jumalan paikkaa
Tieteessä itsessään ei ole mitään pahaa. Sen avulla on löydetty lääkkeitä, pelastettu ihmishenkiä ja helpotettu ihmisten kärsimystä. Ongelma syntyy silloin, kun ihminen alkaa pitää kaikkea teknisesti mahdollista myös moraalisesti oikeutettuna.
Tiede voi kertoa, miten jokin asia voidaan tehdä. Se ei yksin ratkaise, pitäisikö se tehdä.
Tekoäly voi analysoida ihmisen käyttäytymistä, mutta se ei tee siitä ihmisen omantunnon omistajaa. Bioteknologia voi avata uusia mahdollisuuksia, mutta se ei anna ihmiselle rajatonta oikeutta muokata elämää oman mielensä mukaan.
Ja vaikka ihmiskunta kehittäisi kuinka hienostuneita järjestelmiä, se ei pääse pakoon yhtä vanhaa kysymystä: kuka lopulta määrää, mikä on oikein ja mikä väärin?
Raamatun ensimmäisillä sivuilla kuvataan ihmisen vanhaa kiusausta: halua tulla Jumalan kaltaiseksi. Käärmeen lupaus Eedenin puutarhassa oli, että ihmisistä tulisi kuin Jumala (1. Moos. 3:5).
Tämä kiusaus ei ole kadonnut mihinkään. Se on vain vaihtanut vaatteita. Nykyään sen ympärillä saattaa olla laboratoriotakkeja, huipputietokoneita, sijoitusrahastoja ja tulevaisuusstrategioita.
Mutta ihmisen rajallisuus ei katoa sillä, että hänen työkalunsa kehittyvät.
Jumala voi auttaa myös silloin, kun kaikki näyttää olevan menetetty
Ehkä kaikkein tärkeintä tässä keskustelussa on kuitenkin yksittäinen ihminen.
Raamatun kertomuksissa Jumala ei ole ainoastaan suurten valtakuntien ja kuninkaiden Jumala. Hän on myös niiden ihmisten Jumala, joilla ei ole armeijaa, omaisuutta, vaikutusvaltaa eikä edes mahdollisuutta puolustaa itseään.
Mooses seisoi faraon edessä ilman tämän valtakunnan sotakoneistoa. Daniel joutui kohtaamaan mahtavan Babylonian vallan. Daavid lähti Goljatia vastaan ilman tämän aseistusta tai kokoa.
Näissä kertomuksissa toistuu sama ajatus: ihmisen mahdollisuudet eivät määritä Jumalan mahdollisuuksia.
Tämä ei tarkoita, että jokainen Jumalaa rukoileva ihminen saisi välittömästi haluamansa tai välttyisi kärsimyksiltä. Raamattukaan ei sellaista lupaa. Mutta se kertoo Jumalasta, joka voi antaa ihmiselle voimaa, viisautta, rohkeutta ja apua silloinkin, kun kaikki inhimilliset ovet näyttävät sulkeutuneen.
Jos Jumalaan uskova ihminen löytää rukouksesta suunnan, rohkeuden vastustaa väärää ja kyvyn olla alistumatta epäoikeudenmukaisuuteen, hänen elämänsä voi muuttua tavalla, jota ulkopuolinen ei osaa selittää pelkillä teknisillä tai yhteiskunnallisilla muuttujilla.
Sitä ei voi tilata sovelluskaupasta.
Maailman voi voittaa, mutta mitä jää käteen?
Ehkä nykyajan suurin harha on kuvitelma siitä, että ihmiskunta voisi ratkaista kaikki ongelmansa hallitsemalla kaikkea yhä tarkemmin.
Enemmän tietoa, enemmän valvontaa, enemmän algoritmeja, enemmän ohjausta. Ihmisestä yritetään tehdä järjestelmän täydellinen käyttäjä, vaikka samalla saatetaan unohtaa, että hän on paljon muutakin kuin kuluttaja, numero, datapiste tai hallinnollinen yksikkö.
Jeesus esitti aikanaan kysymyksen, joka on ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan:
”Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielulleen vahingon?” (Mark. 8:36)
Siinä on kysymys, jonka äärellä maailman mahtavimmankin ihmisen pitäisi pysähtyä.
Voit hallita omaisuutta, mutta et omista ikuisuutta. Voit rakentaa valtakunnan, mutta et voi tehdä siitä ikuista. Voit kehittää teknologian, joka seuraa ihmisen jokaista liikettä, mutta et voi määrätä, mitä hänen sydämessään tapahtuu.
Ja ehkä juuri siksi Jeesuksen nimi on edelleen niin voimakas jakolinja. Toisille hän on elämän perusta, toisille vastustettava muistutus siitä, etteivät he olekaan kaiken yläpuolella.
Maailman valtarakenteet voivat muuttua, poliittiset järjestelmät vaihtua ja teknologia ottaa valtavia harppauksia. Mutta kristityn usko lähtee siitä, ettei Jumalan valta riipu ihmisten hyväksynnästä.
Sillä jos ihminen kääntyy Jumalan puoleen, hän ei enää ole yksin maailman mahtien, järjestelmien ja uhkien edessä. Ja sitä vapautta ei mikään maallinen valta voi itselleen ottaa eikä toiselta ihmiseltä lopullisesti riistää.
Jumalaa ei voi syrjäyttää asetuksella, sammuttaa palvelimelta eikä sulkea ulos kirjautumisikkunalla.
Ihminen voi kuvitella hallitsevansa koko maailmaa. Mutta viimeistä sanaa hän ei kuitenkaan kirjoita.
Timo Tynkkynen

