Näkökulma-kirjoituksessaan Kotimaa-lehden päätoimittaja Freija Özcan pohtii kirkon yhteyden mahdollisuuksia, ja ehdottaa ulkopuolisen sovittelijan, skenaarioharjoitusten, mentoroinnin ja sielunhoidollisen keskustelun ottamista mukaan kirkon johdon ja herätysliikkeiden välisten jännitteiden käsittelyyn.

Hyvin päin tulkittuna tämä voidaan ymmärtää Jeesuksen kultaisen säännön soveltamiseksi: kukin osapuoli asettukoon toisen asemaan ja koettakoon (vaikka sitten autettuna) ymmärtää, miksi toinen toimii ja ajattelee, niin kuin tekee. Sellainen on varmasti hyödyllistä, vaikka ongelmat eivät sillä poistuisikaan.

Hiukan pahaenteiseltä kuitenkin kalskahtaa myönteisessä hengessä tehty viittaus Ruotsin kirkon piispojen malliin suhteessa perinteisen kristillisen avioliittokannan omaaviin pappiskandidaatteihin. Kotimaa julkaisi asiasta uutisen 24.7.2026. Ruotsissa vanhakantaisen käsityksen muuttamiseen lääkkeeksi tarjotaan terapiaa, mentorointia ja harjoittelua omasta uskonnäkemyksestä poikkeavassa ympäristössä, pohjavireenä muutu tai häivy.

Hengelliseen väkivaltaan ei tulisi suhtautua myönteisesti. Edellä kuvaillut ovat kaikki tekniikoita, joita esimerkiksi lahkot tai totalitaristiset valtiot käyttävät toisinajattelijoiden mielen murtamiseen. Itse en näe Ruotsin kirkon piispojen ystävällisessä ratkaisuohjelmassa muuta kuin sarvia ja sorkkia.

Toiseksi haluaisin varmistua, että ajatus oli, että prosessi oli ajateltu kaksisuuntaiseksi. Mikäli ajatus oli kohdistaa vain herätysliikkeisiin ”skenaarioharjoituksia, mentorointia ja sielunhoidollista keskustelua”, taidan ainakin itse jättää väliin. Minulla on paljon parempaankin tekemistä, kuten julistaa ristiinnaulittua Kristusta, kutsua ihmisiä elämän tielle ja hoitaa sakramentteja.

Lauri Vartiainen
Suomen Raamattuopiston Säätiön toiminnanjohtaja
Kirkkokansan Liiton hallituksen pj.

Lue myös:

Näkökulma: Pakkoehtoollisia tai lopullinen ero – kokeiltaisiinko vielä sielunhoitoa?