Kirkolliskokouksessa käsiteltiin perjantaina 6.11. hallintovaliokunnan mietintöä kevään kirkolliskokouksessa esitellystä edustaja-aloitteesta, joka koski kirkkoherranvaalin ensisijaisen vaalitavan muuttamista. Aloitteessa esitettiin, että välillinen ja välitön vaalitapa asetettaisiin lainsäädännössä keskenään tasavertaiseen asemaan.
Tällä hetkellä kirkkoherran välitön vaali eli seurakuntalaisten suoraan toimittama vaali on ensisijainen vaihtoehto. Välilliseen vaaliin voidaan siirtyä tuomiokapitulin päätöksellä seurakuntaneuvoston tai kirkkovaltuuston pyynnöstä. Aloite herätti kirkolliskokouksessa keskustelua jo toukokuun kokousviikolla. Silloin aloite lähetettiin hallintovaliokunnan käsiteltäväksi äänin 56–50.
Nyt hallintovaliokunta esitti, että kirkolliskokous jättää edustaja-aloitteen raukeamaan. Pauli Niemelä totesi puheenvuorossaan hallintovaliokunnan tutustuneen asiaan laajasti ja tulleen siihen tulokseen, että käytännön muuttamiselle ei ole tarvetta.
KIRKOLLISKOKOUS PÄÄTYI äänestämään siitä, jätetäänkö aloite raukeamaan vai ei. Valiokunnan päätösehdotus aloitteen raukeamisesta voitti äänin 60-40. Yksi edustaja äänesti tyhjää.
Aloite esitti, että seurakunta voisi itse päättää kirkkoherran vaalitavasta. Tuomiokapituli ei tällöin voisi sivuuttaa seurakunnan päätöstä, ellei siihen olisi poikkeuksellisen painavia perusteita.
Aloitteen perusteluissa nostettiin esiin kirkkoherran viran monipuolinen vaativuus. Kirkkoherran tehtävä edellyttää hengellisen johtajuuden lisäksi esimerkiksi henkilöstöjohtamisen, talouden, hallinnon ja strategisen johtamisen osaamista. Aloitteen mukaan välillisessä vaalissa seurakunnan luottamushenkilöillä on paremmat mahdollisuudet arvioida hakijoiden soveltuvuutta kokonaisvaltaisesti.
Perusteluissa viitattiin myös välittömien kirkkoherranvaalien mataliin äänestysprosentteihin. Esimerkiksi useissa suurten kaupunkien seurakunnissa viime vuosien vaalien äänestysaktiivisuus on jäänyt noin viiteen prosenttiin.
Lue lisää kirkolliskokouksesta:
Ministeriö toivoo hautaamisen kokonaisuudistusta seuraavan hallituksen ohjelmaan
Vaalirahoitus ei ole kirkossa merkittävä asia – aloite valvonnasta raukesi
Kirkolliskokous löysi Walk in -terapiasta reitin matalan kynnyksen kohtaamiseen seurakunnissa
Ilmoita asiavirheestä

