Eurooppalaisesta esihistoriastaan johtuen luterilaiset kirkot ovat kautta historiansa olleet yhteiskunnallisissa normaalioloissa järjestyksen ja tietyn järkevän esivaltasuhteen kirkkoja. Tämä on johtanut Euroopan historiassa usein myös siihen, että maalliset vallanpitäjät ovat olleet valtiokirkkojensa ylimpiä kirkkolain säätäjiä, mutta myös suojelijoita.
Vaikka vertailu etenkin reformoituun, mutta myös katoliseen traditioon ei ole tässä kontekstissa aivan helppoa, on kuitenkin arvioitava, että luterilaisuuden ja maallisen vallan suhde on ollut kauan varsin läheinen, etenkin siellä, missä luterilainen kirkko on ollut enemmistönä ja mahdollisesti myös valtiouskonnon tai suositun uskonnon asemassa. Olisiko luterilainen kirkko ollut historiallisesti myös jossain määrin alisteinen maalliselle vallalle? Ei uskonkysymyksissä, mutta esimerkiksi poliittisesti, yhteiskunnallisesti ja sosiaalieettisesti? Molemmat, kirkko ja valtio, ovat tietysti muinoin yhtenäiskulttuurissa vaikuttaneet toisiinsa. Mutta mikä on lopputulos?
Monimutkaisten kehityksien yksinkertaistuksia ei oikeastaan pitäisi tehdä. Mielenkiintoisella tavalla voidaan kuitenkin sanoa, että siinä missä luterilaiset kansakunnat ovat yleensä Euroopassa olleet pitkään kuninkaiden tai ruhtinaiden hallitsemia alueita — kuten Saksan valtiot ja Pohjola — ovat voittopuolisesti reformoidut alueet taas olleet usein tasavaltalaisia, tai kruunupäidenkin katveessa 1600-luvulta lähtien ainakin eräänlaisen varhaisen demokratian maita.
Jälkimmäiseen ovat kuuluneet Sveitsi, Alankomaat, Yhdistyneen kuningaskunnan osana Skotlanti ja tietenkin erityistapauksena Yhdysvallat. Anglikaaninen ja kuninkaallinen Englanti puolestaan on oman uskonnollisen traditionsa kulkija, mutta etenkin sitä voidaan pitää hallitsijan vallan rajoittamisen, parlamentarismin ja demokratian keskeisenä muodostumispaikkana.
Demokratia modernissa poliittisessa mielessä ei ole ensimmäiseksi syntynyt luterilaisuuden valta-alueilla.
Tietenkin demokratia saapui aikanaan myös luterilaisiin maihin. Onhan varsinkin pohjoismaisissa talonpoikaisissa yhteiskunnissa ollut jo ammoisista ajoista paljon tasa-arvon piirteitä, joihin kuuluivat myös Moran kivet. Mutta demokratia modernissa poliittisessa mielessä ei ole ihan ensimmäiseksi syntynyt siellä, missä luterilaisuus on vallinnut. Tämä lienee monen asian summa, eikä sinänsä kertone luterilaisuudesta mitään erityistä.
Luterilainen Suomi oli maailman ensimmäisiä maita, jotka myönsivät kaikille naisille äänioikeuden 1906. Se oli edistystä. Vähemmän puhutaan siitä, että edes kaikkien miesten äänioikeuden myöntämisessä Suomi ei ollut mitään Euroopan tai länsimaailman kärkijoukkoa, vaan tuli jälkijunassa: tämäkin vuosiluku oli 1906. Esimerkiksi Ranska ja Saksa olivat tässä asiassa vuosikymmeniä edellä. Mikään kiire Venäjän suuriruhtinaskuntana eläneellä Suomella ei ollut ollut kohti demokratiaa. Arkaaisista säätyvaltiopäivistä siirryttiin siitä kertaheitolla moderniin kansanedustuslaitokseen. Miehet ja naiset käsi kädessä.
Katolinen kirkko on sekin Euroopan historiassa viihtynyt parhaiten kuninkaiden hallitsemissa valtakunnissa, mutta kaikkien kirkollisen ja usein maallisenkin vallan teiden johtaessa Roomaan on sen suhde maalliseen valtaan ollut pitkälti oma lukunsa. Suhteessa kuninkaisiin Rooma on puhunut samalta, ellei jopa ylemmältä tasolta: olihan hengellinen sääty keskiajan ja uudemmankin ajan katolisessa teologiassa maallisen yläpuolella.
KUN SAKSASSA hieman yli 500 vuotta sitten riehui talonpoikaissota, joutui Martti Luther tekemään muutamia vaikeita valintoja. Siinä missä toinen kuuluisa teologi Thomas Müntzer lähti talonpoikien puolelle täynnä sosiaalivallankumouksellista ja spiritualistista eetosta, littoutui yhteiskunnallista ja hengellistä kaaosta kavahtanut Luther maallisen vallan edustajien, ruhtinaiden ja prinssien kanssa kapinoivia talonpoikia vastaan.
Sota päättyi tietenkin sodan konstin taitaneiden ja paremmin varustautuneiden ruhtinaiden ammattiarmeijoiden voittoon. Frankenhausenin taistelussa 15. toukokuuta 1525 talonpojat kukistettiin verisesti. Thomas Müntzer mestattiin runsas viikko myöhemmin Mühlhausenissa. Kapinoivat talonpojat oli murskattu. Luther menetti jonkin verran kansansuosiotaan, koska hänen puolen valintansa näytti (ja tietysti jollakin tavalla olikin) rikkaan maallisen vallan puolelle asettumiselta köyhää kansaa vastaan. Uskonpuhdistaja tuli todennäköisesti kuitenkin pelastaneeksi reformaation sellaisena, kun se oli mahdollista syntiin langenneessa reaalimaailmassa toteuttaa.
Tapahtuneesta jäi silti omantunnonaran Lutherin mieleen varmaankin elinikäinen muisto ja kenties sisimmässä syyttävä äänikin. Kovista kirjoituksistaan huolimatta ja kaikenlaisen järjestyksen ystävänäkään ei hän kuitenkaan ollut ihminen, joka olisi nauttinut kapinallisten kuolemasta ja aiheutuneesta kansan kärsimyksestä. Tästä eteenpäin hän epäilemättä vahvistui regimenttiopissaan, jota hän oli luonnostellut jo reformatorisissa kirjoituksissaan vuonna 1520 ja tarkemmin vuonna 1523 kirjoituksessaan Maallisesta esivallasta.
Maallisen esivallan on oltava oikeudenmukainen. Sen on osoitettava ihmisille Jumalan hyvyyttä.
Lutherin kynästä lähteneen regimenttiopin ytimessä olevia asioita ovat olleet Jumalan asettamat maallinen ja hengellinen hallintatapa. Ne molemmat ovat Jumalan asialla ja tukevat toisiaan, mutta eivät sotkeudu toistensa tonttien asioihin. Maallisen esivallan on oltava oikeudenmukainen. Sen on siten osoitettava ihmisille Jumalan hyvyyttä. Se käyttää tuomiovaltaa, ei kirkko. Sen on myös suojeltava kirkkoa ja ihmisen vapautta uskoa.
Maallista regimenttiä on kansalaisten toteltava ja veroa maksettava, mutta se ei voi pakottaa ihmisiä uskomaan tietyllä tavalla. Jos näin kuitenkin joskus kävisi, on ihmisen toteltava Lutherin mukaan enemmän Jumalaa kuin ihmistä. Mihinkään kapinaan maallista esivaltaa vastaan ei silloinkaan kuitenkaan saa nousta: vastustamisen on oltava passiivista.
Luther piti luonnollisen moraalilain ja kristillisen rakkauden lain sisältöä identtisinä. Rakkauden lailla ja kultaisella säännöllä oli siis ohjenuoran asema myös valtiollisen järjestyksen ylläpidossa.
Luterilaisuus ei oppijärjestelmänä tai eetoksena ole tarjonnut otollisinta mahdollista kasvualustaa vallankumouksille. Meillä on järjestyksen Jumala.
Toisaalta regimenttiopin mukaisesti kirkon tehtävä ei ole aktiivisesti neuvoa maallisia vallanpitäjiä politiikassa tai harjoittaa maallista valtaa. Miekka kädessä seisovat paavit ja kirkkoruhtinaat eivät Lutherin pirtaan sopineet. Mielipiteensä kirkko tietysti voi ilmaista ja aina silloin tällöin se sen esimerkiksi nyky-Suomessa myös tekee.
Kristityn on kuitenkin oltava alamainen niin kirkolle kuin maallisellekin vallalle.
VAIKKA MAALLINEN esivalta ei voinut pakottaa uskomaan tietyllä tavalla, saivat ruhtinaat Saksassa kuitenkin oikeuden määrätä siitä, mikä uskonsuunta heidän valtapiirissään vallitsi. Näin sovittiin Saksan Speyerissa elokuussa 1526 vietetyillä valtiopäivillä. Määräsivätkö he siis pohjimmiltaan kuitenkin, miten itse kunkin alamaisen oli ajateltava uskonasioista? Kyllä ja ei — valtakunnan usko oli joko katolinen tai luterilainen, mutta valitun kirkon dogmeihin ruhtinaat eivät silti puuttuneet.
Tässä suhteessa valtiopäivät olivat alle kymmenen vuotta vaikuttaneen reformatorisen liikkeen kannalta hyvin merkittävät: luterilaisuus eteni, sillä monilla saksalaisilla vallan miehillä oli hengelliset, poliittiset ja taloudelliset syynsä asettua reformaation puolelle katolista keisaria ja varsinkin paaveja vastaan.
Ilo osoittautui lyhytaikaiseksi, sillä vuoden 1530 kuuluisat Augsburgin valtiopäivät peruivat vuoden 1526 päätöksiä. Prinssejä vaadittiin palaamaan katolisuuteen. Luterilaisuuden ja reformaation etenemistä se ei kuitenkaan enää kyennyt estämään. Luterilaisilla alueilla oli kirkon omaisuutta jo otettu valtion haltuun, luostareita lakkautettu, muutettu jumalanpalvelus ja koulutettu nuorta papistoa, jolle katolinen messu ei enää ollut omakohtaisesti tuttu.
Päättyvän keskiajan Euroopassa tällaiset muutokset olivat monialaista dynamiittia. Martti Luther oli mukana isommassa pelissä, kuin ehkä heti aavistikaan. Reformaatio muuttui pian laajaksi vyöryksi, jossa nousi esiin myös muita samanaikaisia johtajia. Luterilaisuus ja reformoitu suunta lähtivät vuoden 1529 ehtoolliskiistojen jäkeen eri suuntiin.
Luterilaisessa traditiossa maallisen esivallan rooli on luultavasti poikennut siitä, mitä se on muiden kirkkojen valta-alueilla ollut.
Vajaat 500 vuotta myöhemmin molemmat protestanttiset traditiot ovat levinneet kaikkialle maailmaan. Vuonna 1973 solmitun Leuenbergin konkordian myötä ne ovat ainakin jossain määrin myös löytäneet toisensa, vaikka saavutettu teologinen yhteisymmärrys epäilemättä vaati melko paljon ympyröiden neliöimistä.
Kun pohditaan luterilaisuuden suhdetta maalliseen valtaan, on huomattava, että Euroopan ulkopuolella myös luterilaisuus on elänyt vapaakirkkotilanteessa. Tällöin myös suhde valtioon on arvattavasti ollut erilainen, kuin vanhan maailman valtiokirkkotraditioissa. Ja koskee tämä myös muita Euroopasta lähteneitä kirkkokuntia. Kirkot adaptoituvat erilaisiin yhteiskunnallisiin konteksteihin.
Luterilaisessa traditiossa maallisen esivallan rooli teologisesti määriteltynä on vanhastaan siis jossain määrin poikennut siitä, mitä se on ollut reformoitujen ja katolinen kirkon valta-alueiden ajattelussa. Menneinä vuosisatoina läpeensä uskonnollisessa Euroopassa kirkoilla oli missä tahansa traditiossa suuri yhteiskuntaa ja kulttuuria muokkaava merkitys.
Jos vaikkapa Pohjolaa ja sen osana myös Suomea voidaan edelleenkin luonnehtia voimakkaasti luterilaisuuden muokkaamaksi alueeksi, on selvää että reformoidulla traditiolla on ollut sama tilaisuus vaikuttaa Sveitsissä, osissa Saksaa, Alankomaissa ja Skotlannissa.
TÄMÄN HETKEN maailman voimakkaimman valtion Yhdysvaltojen amerikkalainen yhteiskunta on syntynyt runsaan maahanmuuton ja monien uskonnollisten traditioiden yhteisvaikutuksen tuloksena. Mutta 250 vuotta sitten, kansakunnan muodostumisvaiheessa, olivat anglikaaninen ja reformoitu kristillisyys Yhdysvalloissa voimakkaita.
Ja se on näkynyt Yhdysvalloissa tähän päivään saakka. Maan kirjavasta uskonnollisesta juurikasvustosta huolimatta Yhdysvaltoja voidaan edelleen pitää paitsi valistusajattelun projektina, myös pitkälti reformoituna tai kalvinistisena kulttuurina kansakunnan menestystä ja sitä tietä Jumalan valintaa ja yksilön omaa vastuuta korostavan työkulttuurin, sen puritanismista nousseeseen ominaislaatuun (”City on a hill”) viittaavan poikkeuksellisuusajattelun ja erityisesti myös valtion roolia rajoittavan poliittisen rakenteen vuoksi.
Reformoidussa teologiassa valtion tärkeä merkitys tietenkin tunnustetaan. Mutta luterilaisuudesta poiketen korostetaan sitä, että Kristuksen kuninkuutta on korostettava kaikilla elämänalueilla, myös politiikassa. Valtion tehtävä ei reformuidussa ajattelussa ole vain estää pahan valtaa: sen on ihannetapauksessa aktiivisesti edistettävä Jumalan kunniaa, suojeltava oikeaa uskontoa ja toteutettava Jumalan lakia yhteiskunnassa. Tästä kaikesta on voinut seurannut luterilaiseen yhteiskuntakontekstiin verrattuna erilaista politiikkaa, sosiaalietiikkaa ja yhteiskunnallisia ratkaisuja.
Ehkäpä Yhdysvaltojen evankelis-luterilainen kirkko olisi kirkollisen maailman jättiläinen.
Reformaation muistopäivänä on muistettava, miten syvällisesti reformaatio eri variaatioineen vaikuttanut Euroopan, sekä siirtolaisuuden ja lähetystyön myötä myös muiden mantereiden kansojen ja yksilöiden uskoon, ajatteluun, arvoihin ja mentaliteettiin.
Yhdysvalloissa ei ole koskaan haluttu valtiokirkkoja. Luterilaisuuden näkyvyys ja merkitys Yhdysvalloissa on nykyisin hyvin vähäinen. Voidaan kuitenkin leikitellä ajatuksella: jos Amerikan olisivat kolonisoineet varhain saksalaiset ja pohjoismaalaiset, olisi suuren kansakunnan hengellinen, eettinen ja kulttuurinen perusta luultavasti luterilainen, ja maan yleiskieli kenties saksa. Hallelainen pietismi ja herrnhutilaisuus olisivat niittäneet satoa valtamereltä valtamerelle. Ehkäpä Yhdysvaltojen evankelis-luterilainen kirkko olisi kirkollisen maailman jättiläinen.
Moni asia maailmassa olisi toki sen jälkeen mennyt eri tavoin kuin tiedämme sen menneen, mutta oikeana Reformaation muistopäivänä 31.10. on hauska lopettaa pohdittavaan kysymykseen: minkälainen olisi luterilainen Amerikan Yhdysvallat? Ehkä dollarissa ei lukisikaan ”In God we trust”, vaan ”Ein feste Burg ist unser Gott”.
Ilmoita asiavirheestä