Kirkkohallitus korostaa vastuullisuutta hankinnoissa, ja joskus voi olla perusteltua jättää hankkimatta

Kuvassa Kirkkohallituksen talo kuvattuna Kauppatorilta, etualalla ihmishahmoja.
Kirkkohallituksen talo Helsingin Etelärannassa. Kuva: Kirkon viestintä

Kirkkohallitus tehostaa hankintatoimintaansa. Tavoitteena on, että Kirkkohallituksen hankinnat ovat nykyistä suunnitelmallisempia, yhtenäisempiä ja vaikuttavampia. Samalla hankinnat liitetään aikaisempaa selvemmin johtamiseen, toiminnan suunnitteluun ja riskien hallintaan.

Hankintastrategiassa korostetaan vastuullisuutta, jota pitäisi arvioida jokaisen hankinnan yhteydessä. Vastuullinen hankinta on laaja-alainen kokonaisuus, joka edellyttää oman toiminnan, toimintatapojen ja prosessien tarkastelua sekä sitoutumista vastuullisiin periaatteisiin koko hankinnan elinkaaren ajan.

Vastuullisuuteen liittyvien vaatimusten asettaminen sopimustoimittajille ja hankinnan kohteelle on osa ammattimaista hankintatoimintaa.

Tämän lisäksi vastuullisuuteen liittyy myös sen tarkastelu, onko hankinta ylipäätänsä tarpeellinen. Strategian mukaan hankkimatta jättäminen voi joissakin tilanteissa olla organisaation kannalta vastuullisin ratkaisu.

Vastuullisuuden arvioinnissa otetaan huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövaikutukset. Soveltuvin osin otetaan huomioon myös vaikutukset ihmisarvon, yhdenvertaisuuden, osallisuuden ja tulevien sukupolvien toimintaedellytysten toteutumiseen.

HANKINTASTRATEGIASSA KOROSTETAAN, että hankinta on muutakin kuin kilpailuttamista. Asiaa pitäisi tarkastella hankinnan koko elinkaaren ajalta suunnittelusta sopimuskauden päättymiseen asti.

Hankinnan onnistumista ei voi tarkastella yksinomaan hinnan perusteella, vaan onnistuminen perustuu tarpeiden tunnistamiseen ja kustannustehokkaaseen toteutukseen.

Hankintojen tekemistä ja seurantaa tehostetaan digitaalisin ratkaisuin. Uusia järjestelmiä on kuitenkin tarkoitus hankkia ainoastaan todelliseen tarpeeseen esimerkiksi silloin, kun järjestelmä ei enää palvele käyttötarkoitustaan tai sitä ei ole mahdollisuus kehittää.

Hankintastrategiaansa terävöittämällä Kirkkohallitus pyrkii tilanteeseen, jossa se on markkinoilla haluttu ja luotettava yhteistyökumppani. Tavoitteena on pitkäjänteinen yhteistyö markkinatoimijoiden kanssa.

Kirkkohallituksen kilpailutuksia ohjaa laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista. Uusi hankintastrategia hyväksyttiin Kirkkohallituksen täysistunnossa tiistaina 13.10.

Lue myös:

Kirkkohallitus tukee seurakuntien kokeilutoimintaa − avustusta kahdeksalle hankkeelle

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliAarno Ruusuvuoren betonikirkot herättävät niin kummeksuntaa kuin ihailuakin — Arkkitehti itse ei ollut siitä pahoillaan
Seuraava artikkeliVuoden papiksi valittu Marika Närhi: ”Elämä Jumalan kanssa on seikkailua”

Ei näytettäviä viestejä