Iikka Hackmanin romaanissa Laulu jota emme ole kuulleet (2026) Hyvinkään kirkon erikoinen muoto lumoaa yhden päähenkilöistä: ”Kuvissa rakennus näytti taivaalta laskeutuneelta. Sen futuristiset kolmiomuodot ja valkoisina hohtavat kyljet tuottivat voimakkaita mielleyhtymiä 80-lukulaiseen scifiin ja vieraiden sivilisaatioiden avaruusaluksiin.”
Aarno Ruusuvuoren (1925–1992) suunnittelema kirkko on herättänyt muissakin jännittäviä mielikuvia. Teltta vai pyramidi? kuului Jouni Vasikaisen Hyvinkään kirkon rakentamista ja tilaratkaisuja käsittelevän gradun otsikko. Viime kesänä kirkko pääsi jopa mukaan Iltalehden juttuun, jossa listattiin Suomen oudoimpia matkakohteita.
Arkkitehti itse kommentoi, että yhtenä kirkon suunnittelun lähtökohtana oli muodon vapaus. Kirkon ei tarvitse näyttää tavanomaiselta, sillä eihän yksikään muoto ole toista pyhempi.

ARKKITEHTINÄ AARNO Ruusuvuori tunnetaan erityisesti betonibrutalismista. 1950-luvulla syntyneessä arkkitehtuurin suuntauksessa suosittiin selkeitä linjoja ja viimeistelemättömiä, usein betonisia pintoja. Nimensä betonibrutalismi on saanut sveitsiläisarkkitehti Le Corbusierin (1887–1965) käyttämästä käsitteestä beton brút, raaka betoni.
Suomessa ensimmäiset kirkot puhtaaksi valetusta betonista rakennettiin 1960-luvulla, jonka kuluessa myös Ruusuvuori suunnitteli kaikki toteutuneet kirkkonsa: Hyvinkään kirkon (1961), Vaasan Huutoniemen kirkon (1964) ja Espoon Tapiolan kirkon (1965).
Tuskin mikään muu arkkitehtuurin suuntaus on herättänyt yhtä paljon intohimoja. Toisinaan 1960-luvun betonikirkkoja on kuvattu ”piruntorjuntabunkkereiksi”, mutta betoniarkkitehtuurilla on myös uskolliset ihailijansa.
”Ei uskomisen tarvitse tapahtua pimeässä.”
RUUSUVUOREN TYYLI herätti ristiriitaisen vastaanoton jo varhain. Kun hän oli nuorena opiskelijana esitellyt harjoitustyönään tekemäänsä kirkkoa professori J. S. Sirénille, oli tämä Ruusuvuoren mukaan tokaissut: ”Mutta Ruusuvuori, eihän kirkko voi olla tämän näköinen.”
Opintojensa jälkeen Ruusuvuori perusti oman arkkitehtitoimistonsa. 1960-luvulla hän toimi arkkitehtuurin professorina ja 1970-luvulta lähtien Suomen rakennustaiteen museon johtajana.
Hyvinkään kirkon lähtökohtana oli valo. ”Ei uskomisen tarvitse tapahtua pimeässä. Kyllä se voi tapahtua päivänvalossa ihan yhtä hyvin.” Valolla on syvä yhteys olemiseen, Ruusuvuori sanoi, ja sen lähde on selittämätön ”uskot siihen tai et”.
Omasta vakaumuksestaan Ruusuvuori paljasti, ettei hänestä saa ”kirkollisuskovaista” kirveelläkään. Raamatun hän kertoi silti lukeneensa läpi muutaman kerran.
Arkkitehtuurinsa herättämistä ristiriidoista Ruusuvuori oli tietoinen, eikä vaikuttanut olevan niistä pahoillaan. ”Jos teet jotakin voimakkaampaa, siitä ollaan eri mieltä, ei sille voi mitään. Jos tulos ei vaikuta millään tavalla ihmisiä jakavasti, tiedät tehneesi ihan tylsää; hyväksy se.”
Kirjallisuutta: Marja-Riitta Norri, Maija Kärkkäinen (toim.): Aarno Ruusuvuori. Järjestys on kauneuden avain. Suomen rakennustaiteen museo 1992. Jutun suorat lainaukset ovat Ruusuvuoren haastattelusta, joka on julkaistu kirjassa.
Lue lisää kirkkoarkkitehtuurista:
Kirkko kuin satulinna, mutta Lars Sonck kiersi tekeleensä kaukaa
Alvar Aalto suhtautui kriittisesti dogmeihin niin arkkitehtuurissa kuin uskossa
Suomessa on vain kourallinen naisten suunnittelemia kirkkoja ja lähes kaikki ovat Elsi Borgin työtä
Ilmoita asiavirheestä

