Anna-Kaisa Tolvanen on kanttori, mutta myös innostaja, terapeutti ja kanssakulkija. Kuorolaisista on tullut toisilleen kuin perhe, jonka lämmintä syleilyä he kaipaavat heti harjoitusten päätyttyä.

Varpaisjärven seurakuntatalolla pulppuilee iloinen puhe. Kuorolaiset vaihtavat kuulumisia kovaan ääneen. Yllätysesiintyminen pelimanniystävän syntymäpäivillä puhututtaa. Osa on tullut harjoituksiin suoraan juhlista, jossa on soitettu ja laulettu 90-vuotiaalle päivänsankarille.

Kuoronjohtaja Anna-Kaisa Tolvanen keskeyttää salin täyttävän pulinan.

– Voisitte nyt nousta seisomaan ja aloitetaan.

Kuorolaiset avaavat kansionsa ja keskittyvät. Moniääninen laulu täyttää seurakuntasalin lattiasta laipioon. Kivikirkon kuoro on päässyt taas vauhtiin.

Kuoro on laulanut pitkään. Täydet 50 vuotta se on toiminut yhdistyksenä.

– Tarkkaa tietoa kuoron syntyhetkestä ei ole, mutta anoppini on laulanut kuorossa jo 17-vuotiaana vuonna 1943. Eli kuorotoiminta on alkanut jo paljon aiemmin kuin 50 vuotta sitten, Erkki Laitinen kertoo.

Laitinen muistaa, kuinka kuoroharjoitusten lähestyessä anopin äänenavaus alkoi jo aamupäivällä kestäen monta tuntia. Kuorolaiset ovat olleet aina omistautuneita harrastukselleen.

Johtaja kuin hunajaa

Varpaisjärvi on noin 3 000 asukkaan kylä, joka kuuluu Lapinlahden kuntaan Pohjois-Savossa.

Yli 20 hengen kirkkokuoro on pienellä paikkakunnalla saavutus. Kun Tolvanen tuli kanttoriksi Varpaisjärvelle vuonna 2010, oli kirkkokuorossa vakituisia jäseniä kuusi. Pian väkeä alkoi liittyä kuoron riveihin enemmän.

Nykyään kuoro kokoaa yhteen eri-ikäisiä kyläläisiä. Nuorin laulaja on 30-vuotias ja vanhin iältään 87 vuotta. Aktiivisia kuorolaisia on parikymmentä.

Salaisuus kuoron suosioon on yksiselitteinen.

– Johtaja on kuin hunajaa, se vetää kärpäsiä puoleensa, veistelee Ilmari Tuovinen.

Kuorolaiset ylistävät innostavaa johtajaansa monin sanoin.

– Anna-Kaisa on iloinen, hänen persoonansa vetoaa ihmisiin, Päivi Korhonen toteaa.

– Vaimoni sanoo, että sinä nouset vaikka takaperin puuhun, jos Anna-Kaisa sanoo niin, Erkki Laitinen kertoo.

Kaikki puhkeavat railakkaaseen nauruun.

– Tämä haluttaisiin nähdä, kuuluu salin toiselta puolelta.

Huumori on kuoron ydintä.

Kuoronjohtaja Anna-Kaisa Tolvanen puolestaan kehuu kuorolaisia.

– Olette rohkeaa väkeä, joka osaa heittäytyä musiikin virran ja tunteen vietäväksi, Tolvanen sanoo.

Energisen ja motivoivan kuoronjohtajan lisäksi kuorolaisille tärkeää on tietenkin yhdessä laulaminen.

– Yhteisöllisyys on hirmu tärkeää. Tämä on parhaita harrastuksia, mitä minulla on ollut, Kari Sahrio toteaa.

Kuorossa lauletaan kolme- tai neliäänisesti. Se vaatii taitoa ja osaamista niin kuorolaisilta kuin kuoronjohtajalta.

– Anna-Kaisa tekee sovitukset, joihin meidän äänemme riittävät, Erkki Laitinen kiittää.

Onnistumisen iloa ja ihana tapa

Pisimpään kuorossa on laulanut Päivi Korhonen. Hänen kuorouransa on kestänyt yhteen soittoon 41 vuotta. Vain lasten syntymien aikaan hän on ollut muutamia kuukausia poissa.

– Koskaan ei ole tuntunut siltä, ettei harjoituksiin haluaisi lähteä.

Korhonen asuu 25 kilometrin päässä Varpaisjärven keskustasta. Harjoituspäivinä hän käy ensin töissä kylällä, ajaa kotiin ja sitten vielä takaisin kuoroharjoituksiin.

– Ajoa tulee sata kilometriä päivässä, mutta matka ei ole haitannut harrastusta. Ja vaikka harjoituksiin lähtiessä olisi joskus huonolla mielellä, niin apealla mielellä laulamasta ei tarvitse koskaan palata.

Anna Höltällä matkaa seurakuntatalolle on vaivainen kilometri. Hän on laulanut kuorossa 35 vuotta.

– Kuoroharjoitukset ovat juurtuneet niin tavaksi, että niihin on päästävä. Palkitsevinta on onnistumisen ilo.

Vuosien aikana naiset ovat oppineet paljon laulusta. Esimerkiksi hengitystekniikoita tai sen, kuinka hymyileminen vaikuttaa laulamiseen.

– Kanttorit ovat laulamisen asiantuntijoita. Anna-Kaisa osaa opettaa ja antaa hyviä niksejä laulamiseen, molemmat toteavat.

Pitkän kuorouran varrelta Päivi Korhonen nostaa yhdeksi lempiteoksistaan Händelin Hallelujan.

– Sitä on upeaa laulaa.

Myös Kalevi Kainulaisen laulut ovat kovasti Korhosen mieleen. Niitä kuoro harjoittelee parhaillaan. Kainulainen oli paikallinen mestaripelimanni, joka sävelsi ja sanoitti hengellistä kansanmusiikkia. Syyskuussa tulossa on Kainulaisen muistokonsertti, jossa kuoro esiintyy.

Ylä-Savossa hengellisellä kansanmusiikilla on pitkät perinteet. Paikallisen kirkkomusiikin historiaa tunteva kuorolainen Erkki Laitinen ajattelee, että hengellinen kansanmusiikki on samanlaista rukousta kuin virretkin.

– Useat virretkin on merkitty “trad.” (traditionaalinen, perinteen mukainen), eli ei tiedetä, kuka ne on säveltänyt, Laitinen kertoo.

Kuorolaulu rauhoittaa levottomassa ajassa

Kuorolaisille hengellisyyden merkitys on syvällä. Jopa niin syvällä, että sitä on hieman vaikea sanoittaa.

– Körttitaustalla hengellisyys merkitsee minulle paljon, Mirja Pekkarinen uskaltautuu sanomaan.

”Kun ikää tulee lisää, sitä herkistyy kaikista laulun sanoista. Aina on vähän tippa linssissä.”

Laulaminen käy sieluun, se on selvää. Sävelten ja melodian lisäksi sanoituksilla on kuorolaisille suuri arvo.

– Kun ikää tulee lisää, sitä herkistyy kaikista sanoista. Aina on vähän tippa linssissä. Ja kun tämä nykyaika on niin levotonta, niin kuorolaulu rauhoittaa, Vuokko Matilainen kertoo.

Kuoronjohtajan mukaan kuoro on pyhän äärellä laulaessaan.

– Martti Luther oivalsi, että musiikki on kaikille tarkoitettua. Myös kansan on päästävä osallistumaan. Sitä me tässä teemme, osallistumme omalta paikaltamme ja rakennamme joka viikkoista juhlaa, jumalanpalvelusta, Tolvanen sanoo.

Laulut soivat päässä yötä päivää

Etenkin miehiä on vaikea saada mukaan kirkkokuoroon. Kivikirkon kuoron miesten keski-ikä huitelee 80 vuoden paikkeilla.

– Perinteinen kirkkokuoro ei ole sellainen, mihin nuoremmat välttämättä tulevat. Pitäisi keksiä uudenlaisia projekteja, Anna-Kaisa Tolvanen pohtii.

Kuoro on kuitenkin vastikään täydentynyt taas muutamalla hengellä. Uusimmat kuorolaiset Kari ja Seija Sahrio ovat olleet kuorossa neljä kuukautta.

– Käymme paljon kirkossa ja laulamme sydämen pohjasta. Sitten kanttori Anna-Kaisa alkoi houkutella meitä mukaan. Minä en siitä oikein innostunut, mutta mieheni sanoi, että eikö sitä voisi kokeilla, Seija Sahrio sanoo.

Harrastuksessa yllätti eräs asia.

– Laulut soivat yölläkin päässä. Kysyin papiltakin, että onko tämä terveellistä, Seija Sahrio naurahtaa.

Kari Sahrion isä ja äiti olivat kuorolaulajia. Samoin siskot laulavat kuoroissa. Itse hän kuitenkin säästyi kuorolta 69 vuotta.

– Kukaan ei ollut aikaisemmin houkutellut mukaan niin kuin Anna-Kaisa. Ei kaduta yhtään että lähdin. On ollut tosi mukavaa olla tässä porukassa.

Esiintyessä pannaan parasta

Kivikirkon kuoro esiintyy vuosittain useita kertoja. Se on esiintynyt useamman kerran myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Juhlavuodelle esiintymisiä on tavallista enemmän.

Kuorossa 13 vuotta laulaneelle Erkki Laitiselle mieleenpainuvimpia ovat olleet isot produktiot, joissa useampi kuoro ja soittajat kokoontuvat yhteen. Suuren porukan esiintymisessä kokee, kuinka päästään eteenpäin ja kehitytään yhdessä.

– Ei minulla mitään esiintymiskiimaa ole, mutta esiintymiset ovat tavallaan kuorrute tälle hommalle, silloin pannaan parasta. Ja kun yleisö antaa seisaaltaan aplodeja, kyllä se osoittaa että me onnistuimme.

Kutsumusammatti ja elämäntapa

Kuoronjohtaja Anna-Kaisa Tolvasen oma kirkkokuoroura alkoi tässä samaisessa Kivikirkon kuorossa 17-vuotiaana. Tuolloin hän kulki kotoaan Jumisten kylältä edelleen kuorossa mukana olevan Päivi Korhosen kyydillä.

Pianotunnit hän on aloittanut samassa seurakuntasalissa, jossa kuoro nykyään harjoittelee. Opettajana oli silloinen seurakunnan kanttori.

– Piano, jolla olen aloittanut musiikkiharrastuksen, on nyt työsoittimeni. Se on koskettavaa, Tolvanen sanoo.

Kuoronjohtajan puikoissa Varpaisjärvellä Tolvanen on ollut 16 vuotta.

– Koen, että kuoro on omanlaistaan terapiaa ja sielunhoitoa.

Välillä kuorolaiset haluavat vaihtaa sanan Tolvasen kanssa myös ihan kahdestaan.

– Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja dramaattisia tapahtumia, joista he haluavat jutella. Ajattelen sen luottamuksen osoituksena. Musiikki on väylä hoitaa monia asioita, Tolvanen sanoo.

”On tärkeää olla täysillä sellainen persoona kuin on ja tehdä työtä omalla vakaumuksella.”

Polku kanttorin työhön on Tolvasen mukaan ollut selvää johdatusta. Työ on kutsumusammatti ja elämäntapa.

– Sanoin aikanaan kanttorikoulun haastattelussa, että en ole itse pyrkinyt kohti sitä, vaan se on tie, joka minulle on avattu.

Tolvanen on kiitollinen, että on saanut toteuttaa näkemyksiään vapaasti.

– Tällaisessa työssä on tärkeää olla täysillä sellainen persoona kuin on ja tehdä asioita omalla vakaumuksella, muuten se ei ole aitoa. Siitä haluan pitää tiukasti kiinni.

”Tolvaselle hengellisyys on luonteva osa elämää. Siinä hän haluaa olla myös esimerkkinä muille.”

– Olen tavallinen, Jumalaan uskova ihminen, ja se ei ole missään ristiriidassa sen kaiken kanssa mitä minä teen.

Kuorossa tämä kaikki yhdistyy.

– Yhdessä suremme surut ja jaamme ilot musiikin kautta, ne ovat osa elämää. Ja siihen kuuluvat Jumala ja vapahdus.

Kasvatustyötä, käsikelloja ja kotiseuturakkautta

Anna-Kaisa Tolvanen on huolissaan siitä, etteivät nykylapset ja -nuoret enää ole samalla tavoin yhteydessä hengellisyyteen kuin aiemmat sukupolvet. Kirkon asema Suomessa on muuttunut.

– Ennen hengellisyys oli itsestäänselvyys ja luonnollinen osa elämää, enää niin ei ole.

Tolvanen kokeekin, että kasvatustyö on kanttorin ammatissa oleellista. Hän on toiminut myös pianonsoitonopettajana kansalaisopistossa.

Tolvanen on harmissaan, että tänä vuonna hänen aikataulunsa eivät ole antaneet myöten lapsi- ja nuorisotyön tekemiselle. Seurakuntaliitoksen myötä Tolvanen käy tekemässä töitä myös Lapinlahdella.

Tolvasen pitämän nuorten musiikkipajan on kuitenkin tarkoitus palata seurakunnan tarjontaan syksyllä.

– Sitä kautta tavoitetaan lapsiperheitä ja nuoria.

Tolvanen on kehittänyt kuoron ohella myös muuta aikuisten musiikkitoimintaa seurakunnassa. Kaikille avoin käsikellokerho on johdattanut käsikellojen pariin.

Käsikellossa yksi kello vastaa yhtä säveltä ja soittajalla voi olla useampi kello, joita hän soittaa.

Tolvanen kutsuu kerhoa leikkisästi aikuisten muskariksi.

– Kynnys on tosi matala ja tarkoituksena on, että soittaminen on kivaa. Keväällä kansanlaulukirkossa soitimme käsikelloryhmän kanssa muiden musisoijien ja kuoron kanssa, se oli ihanaa.

Tolvanen asuu kotitilallaan Varpaisjärven Jumisen kylällä, eikä voisi enempää toivoa.

– Olen kauhean kotiseuturakas.

Tolvanen on paikkakuntalaisille tuttu ihminen. Sellainen, joka ei voi käydä kaupassa ilman, että joku pysäyttää juttelemaan.

Vastapainona hiljaisuus

Musiikki on läsnä Tolvasen elämässä vapaa-ajallakin. Hän on mukana Black Sheep -yhtyeessä, joka soittaa pop- ja rock-musiikin helmiä. Siis jotain aivan muuta kuin kirkkomusiikkia. Myös pelimannimusiikki on vahvasti osa Tolvasen elämää.

– Minusta on ihanaa, että minua ei ole oudoksuttu, vaan olen aina saanut tehdä kaikenlaista.

Muutoin Tolvanen nauttii hiljaisuudesta. Musiikkia hän ei juurikaan kuuntele ja elokuvatkin hän katsoo mielellään äänettömänä.

– Adhd:ni takia väsyn helposti ja tarvitsen paljon rauhaa.

Vastapainoa sosiaaliselle ja äänirikkaalle työlle Tolvanen saa metsästä. Hänen lempiharrastuksensa on metsänhoito omissa metsissä.

– Silloin vain moottorisaha laulaa.

Kaikkia tarvitaan

Kuoron harjoitukset ovat loppumassa. Hymy karehtii kuorolaisten huulilla. Eteisaulaan jäädään vielä juttelemaan.

– Kun kerran jouduin olemaan kolme viikkoa poissa harjoituksista, puhelimeeni alkoi tulla viestejä ja kyselyitä, miksi en ole mukana. Silloin huomasin, että tästä on tullut minulle perhe, Ilmari Tuovinen kertoo.

Kuorolla on oma WhatsApp-ryhmä, jossa jaetaan stemmoja ja muuta kuoron toimintaan liittyvää tietoa. Muitakin kuulumisia vaihdetaan myös viestien välityksellä.

– Olemme kaikki erilaisia, mutta nivoutuneet yhteen, Merja Rissanen sanoo.

– Olemme kuin pisteaita, tiukasti toisissamme kiinni, Antero Väisänen täydentää.

Tolvasesta on ollut ihana huomata, kuinka jokainen kuorolainen täyttää rohkeasti oman tilansa.

– Kaikkia meitä tarvitaan. Myös kaikkien kasvutarinaa on ollut tosi ihanaa seurata, koska kukaan kuorolainen ei ole valmis, Tolvanen sanoo.

Muiden poistuttua yksi kuorolainen jää vielä juttelemaan kahden kesken Tolvasen kanssa. Seurakuntatalo hiljenee kuorolaulusta, mutta vain hetkeksi.

Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 10/2026.

Ilmoita asiavirheestä