Jälleen on se aika vuodesta, jolloin on haussa vuoden kristillinen kirja, nyt 32. kerran. Kahdeksan finalistia julkistettiin viime lauantaina Turun kirjamessuilla. Voittajan valitsee oopperalaulaja Esa Ruuttunen Helsingin kirjamessuilla 25.10. Samalla moni irvistelee ja kysyy, miten voi määritellä kristillisen kirjan.

Ikään kuin kilpailun täytyisi perustella olemassaolonsa, tai määritellä joka kerta itsensä.

Irvistelyyn on varmasti aihetta, mutta kristillisen kirjan ja kirjallisuuden määritelmiä on monta. Tässä yksi, jota olen itse käyttänyt:

Kirja on kristillinen, kun se tarjoaa lukijalle tietoa, ymmärrystä tai kokemuksellisuutta kristillisen uskon sisällöistä, vaikutuksista tai vuorovaikutteisuudesta.

Vielä näinkin yleisluoteisesti määritelmän voi ilmaista:

Kristillinen kirja on sellainen, jossa kristinusko on merkityksellinen tekijä todellisuuden ja ihmisenä olemisen kuvaamisessa ja ymmärtämisessä.

Jos edellä olevat määritelmät eivät riitä tai vakuuta, voi kaivaa esiin Wikipedian. Siellä sanotaan simppelisti, että ”kristillinen kirjallisuus on kristinuskon maailmankatsomuksen ja Raamatun opetusten kautta kirjoitettua kirjallisuutta”.

Vuoden kristillinen kirja -kilpailun (VKK) järjestää Kristilliset kustantajat ry. yhdessä Radio Dein kanssa. Kilpailukutsussa todetaan, että kilpailun tarkoituksena on ”nostaa esille teoksia, jotka käsittelevät kristillistä uskoa ja elämänarvoja erityisen tunnustuksen ansaitsevalla tavalla”.

Useimmat määrittelyt ovat avoimia monenlaisille lähestymistavoille ja lajityypeille. Kristillinen kirja voi olla esimerkiksi romaani, runokirja, aforismikokoelma, näytelmä, tietokirja, lastenkirja, nuortenkirja, hartauskirja, muistelmat, elämäkerta, henkilökuva, päiväkirja, vuoropuhelukirja, raamattuopetusta, elämäntaitokirja, kuvakirja ja niin edelleen.

TÄNÄ VUONNA VKK:n finalisteja on kahdeksan. Kuinka ne valitaan ja mistä joukosta?

Kaikkiaan ehdolla oli 38 kirjaa, 23 eri kustantajalta. Ehdokkaista naisten kirjoittamia oli kolmannes. Finalistien joukossa nimeltä mainittuja naiskirjoittajia on kuusi, mieskirjoittajia kahdeksan.

Kilpailun viisihenkinen esiraati tekee valintansa vain niistä kirjoista, jotka on ehdotettu eli ilmoitettu mukaan. Ylensä ehdotus tulee kustantajalta, mutta myös omakustanteet kelpuutetaan mukaan.

Finalistien lista voidaan valita karkeasti ottaen kahdella tavalla. Ensinnäkin mekanistisesti: jokainen esiraadin jäsen tekee oman lista ja näin saadun pisteytyksen mukaan valitaan finalistit. Tällaisesta listasta voi tulla yksipuolinen ja epätasapainoinen, koska se ottaa huomioon vain raatilasten omat mieltymykset.

Toinen tapa koota finalistit on keskustella listasta kokonaisuutena ja miettiä miltä se näyttää, onko se riittävän monipuolinen, tasapainoinen tai jopa yllättävä. VKK:n ensisijainen tarkoitus on kun herättää kiinnostusta kristillistä kirjaa kohtaa erityisesti niin sanotun suuren yleisön silmissä.

Tänä vuonna – kuten todennäköisesti useimpina vuosina – lista kasattiin sekä äänestämällä että keskustelemalla. Tästä seuraa, että kukaan yksin ei saa kaikkia suosikkejaan listalle. Valinta on prosessi, jossa raadin jäsenten näkemykset sovitetaan toisiinsa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että listan ulkopuolelle jää monta hyvää kirjaa, jotka eivät päässeet jatkoon johtuen siitä, mitä muita kirjoja listalle nousi.

Olen vuosien varrella useaan otteeseen kritisoinut Vuoden kristillinen kirja -kilpailua.

Mielestäni aiheesta.

Esimerkiksi listalle ei tällä kertaa päässyt kirja, joka minussa herätti eniten ajatuksia ja pohdintaa kristillisen kirjan rajoista ja määritelmästä. Se ei herättänyt täysin samoja tuntoja muissa raadin jäsenissä. Viime hetkellä pois jäi myös kirja, joka minun listoillani oli alusta saakka itsestäänselvä finalisti.

Kahdeksan finalistin joukkoon valikoitui esiraadillekin pieneksi yllätykseksi neljä kirjaa, joilla kaikilla on dialoginen lähestymistapa maailmankatsomuksiin. Toisin sanoen, niissä keskustellaan ja haetaan erilaisia näkökulmia ymmärtää Jumalaa ja kristillistä uskoa nykyajassa. Ehkä se on juuri nyt yksi kristillisen kirjan keskeisistä tehtävistä, antautua vuoropuheluun erilaisten näkemysten kanssa.

Tällä kertaa mukana ei ole yhtään yksilön tarinaan keskittyvää kirjaa, eli ”uskoontulostooria”, jollaiset ovat perinteisesti olleet näkyvä ja suosittu osa kristillisen kirjallisuuden lajityyppejä. Myöskään spiritualiteettiin syventyviä tai kristilliseen mystiikkaan liittyviä kirjoja ei nyt ole ehdolla. Niin ikään kaunokirjalliset teokset jäivät tällä kertaa finalistilistan ulkopuolelle. Lisäksi joku voi oikeutetusti todeta, että finalistien painotus on vahvasti luterilainen tai yleiskirkollinen.

OLEN VUOSIEN varrella useaan otteeseen kritisoinut Vuoden kristillinen kirja -kilpailua. Mielestäni aiheesta. Ehkäpä juuri tästä syystä pilkka osui omaan nilkkaan eli minua pyydettiin kilpailun esiraadin puheenjohtajaksi. En kehdannut kieltäytyä.

Kristillinen kirja tarvitsee ja ansaitsee oman kilpailunsa. Se, että finalistien lista toisinaan on ollut mielestäni tylsä ja keskenään vertailukelvottomia lajityyppejä epäkiinnostavasti yhdistelevä, tekee kuitenkin kilpailusta mielenkiintoisen. Kristilliset kirjat eivät ole yhtenäinen joukko vaan sekalaisen seurakunnan korvasyyhyihin syntyneiden painotuotteiden kokoelma. Sen lisäksi mukana on useita suurelle ei-sisäpiiriläiselle yleisölle tarkoitettuja kirjoja.

Suomessa julkaistaan yhä paljon kirjallisuutta, jossa kristillisellä uskolla on merkitys. Tämä kirjallisuus tai oikeammin näkökulma ansaitsee oman yhteisen huomionsa. VKK tarjoaa sellaisen. Tänä vuonna finalistien jossa on kahdeksan eri kustantajaa.

Kirjoittaja toimi Vuoden kristillinen kirja -kilpailun esiraadin puheenjohtajana.

Lue myös:

Vuoden kristillinen kirja -ehdokkaat julki – nämä teokset kisaavat tittelistä

Kommentti: Vuoden kristillinen kirja -kilpailu tarvitsee ravistelua

Ilmoita asiavirheestä