Pääkirjoitus: Kirkko on vihdoin päässyt muutosjohtamisen ytimeen, siis luopumiseen

Kuva: Jani Laukkanen

On koittanut luopumisen aika. Näin voisi päätellä kirkon uudesta strategiasta vuosille 2027–2032. Uskon perusteista kirkko ei ole luopumassa, päinvastoin. Uudessa strategiassa katse suuntautuu aiempaa tarkemmin siihen, mitä kirkon pitää olla. Se nostaa Kristuksen kirkon elämän keskukseksi mutta samalla korostaa sitä, että on hyväksyttävä erilaisia tapoja elää uskoa todeksi ja erilaisia syitä olla kirkon jäsen.

Mutta siinä missä edellinen Ovet auki -strategia toteaa, että on uskallettava luopua hiipuneesta toiminnasta tai vähäisellä käytöllä olevista rakennuksista, uudessa strategiassa luopuminen nousee strategisen ajattelun perusteeksi. Uusia tavoitteita ei voi lisätä vanhojen päälle, vaan on luovuttava, kevennettävä ja muutettava työn painopisteitä.

Kirkko on siis vihdoin päässyt muutosjohtamisen ytimeen. Tulevaisuuden ja uusien ratkaisujen innovointi on joutavaa, jos ei olla valmiita myös luopumaan vanhoista toiminnoista tai aiemmasta ajattelusta ja kulttuurista. Uuden strategian äärellä voisi siis iloita kuin Jesajan kirja: ”Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa?” (43:18–19).

KOVIN KONKREETISIA luopumisehdotuksia strategia ei anna. Valintojen on pohjauduttava siihen, mitä kunkin alueen seurakuntalaiset ja asukkaat tarvitsevat. Pois lapioitaviksi asioiksi strategia kuitenkin tunnistaa kiinnostavasti ainakin työntekijäkeskeisyyden, varovaisuuden, rönsyilyn, byrokratian, runsaan kiinteistömassan, huonosti tavoittavat tilaisuudet ja siiloutumisen, jolla ilmeisesti tarkoitetaan sitä, että kirkon eri tahot tekevät asioita kukin erillään, ei yhteisesti suunnitellen.

Nämäkin pois lapioitavat löydöt ovat strategian vaikeinta osaa. Jo pelkästään työntekijäkeskeisyys, varovaisuus ja rönsyily läpäisevät kirkollisen kulttuurin niin perusteellisesti, että niiden kitkeminen uuden tieltä on tavattoman vaikeaa.

Uutta strategiaa pitäisi nyt ajaa läpi kaikissa hiippakunnissa, seurakunnissa ja muissa kirkollisissa toimielimissä. Tämän voisi aloittaa varovaisuusharjoituksella. Kun mieleen hiipii kokouksessa ajatus, että joku tästäkin ideasta pahastuu, laske kymmeneen ja keskity ajattelemaan, että joku ehkä sittenkin ihastuu.

Lue muita pääkirjoituksia:


Pääkirjoitus: Vaivalla ja sydämellä, ei tekoälyllä

Pääkirjoitus: Maailman hajoaminen vahvistaa kristillisen käsityksen siitä, että ihminen ei ole pohjimmiltaan hyvä

Ilmoita asiavirheestä

Tutustumistarjous uusille asiakkaille!

Pääsy kaikkiin Kotimaa.fi artikkeleihin vain 1€ kuukausi. Kuukauden jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti 9.90€/kk. Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa, ennen seuraavan laskutuskauden alkua.


Edellinen artikkeliAlfred Kordelinin palkinto piispa Mari Leppäselle

Ei näytettäviä viestejä