Kirkko kuin satulinna, mutta Lars Sonck kiersi tekeleensä kaukaa

Kuvassa on punatiilinen kirkko, jossa on neljä tornia.
Vuonna 1905 valmistuneessa uusgoottilaisessa Turun Mikaelinkirkossa on runsaasti jugend-vaikutteita. Sitä kuvaillaan usein satulinnaksi. Kuva: Vastavalo

Kukapa meistä ei olisi nuorena tehnyt jotain sellaista, josta jälkikäteen on vaikea tuntea ylpeyttä. Jos nuoruusvuosien tuotoksiaan ei sentään häpeä, niin useimmat varmaan tunnistavat ammattitaidon karttuneen työvuosien kertyessä.

Harvalla niihin on kuitenkaan yhtä intohimoinen suhde kuin arkkitehti Lars Sonckilla (1870–1956) kerrotaan olleen.

Sonck voitti Turun Mikaelinkirkon suunnittelemiseksi järjestetyn arkkitehtuurikilpailun vuonna 1894 vasta 23-vuotiaan opiskelijana. Tuolloin suunnitelma edusti ajan kirkkoarkkitehtuurille tyypillistä uusgotiikkaa.

Kirkon rakentaminen kuitenkin viivästyi, ja kun se sitten vihdoin alkoi 1902, oli arkkitehti ehtinyt matkustella ja ihastua jugendiin. Sonck näki paljon vaivaa korjatakseen suunnitelmaa, mutta kirkkovaltuusto myöntyi vain pieniin muutoksiin kirkon sisätiloissa. Niinpä lopulta Turkuun rakentui uusgoottilainen kirkko runsailla jugend-vaikutteilla.

Moni on ihastunut tähän jännittävään yhdistelmään. Usein Mikaelinkirkkoa kuvataan kuin satulinnaksi. Hääkirkkona se on suosittu.

Arkkitehti itse ei kirkon ihailijoihin lukeutunut. Kerrotaan, että Turussa vieraillessaan Sonck kiersi sen aina kaukaa. Ja että vielä toisen maailmansodan aikaan hän olisi toivonut kirkon raunioituvan pommituksissa.

SONCKIN ONNEKSI hänen ensimmäinen kirkkonsa ei jäänyt viimeiseksi. Jo vuonna 1900, ennen kuin Mikaelinkirkkoa oltiin päästy edes rakentamaan, Sonck voitti arkkitehtuurikilpailun Tampereen uudesta kirkosta.

Tampereen Johanneksen kirkkoa (1907) pidetään Sonckin päätyönä. Nykyään se tunnetaan paremmin Tampereen tuomiokirkkona.

Se on jugendin ajan kokonaistaideteos, jossa tärkeä rooli on Valter Jungin suunnittelemalla kalustuksella sekä Magnus Enckellin ja Hugo Simbergin tunnetuilla maalauksilla.

Kirkossa on joitain samoja elementtejä kuin Mikaelinkirkossa. Sellaisia ovat esimerkiksi suuri pyöröikkuna sekä pääjulkisivun kaksi keskenään eripituista tornia.

Julkisivu koostuu rouheista ja epäsäännöllisesti ladotuista harmaista graniittiharkoista. Samaa tekniikkaa Sonck hyödynsi myöhemmin muun muassa Helsingin Kallion kirkossa (1912) sekä Naantalin Kultarannassa (1916).

Tampereen tuomiokirkko on jugendin ajan kokonaistaideteos. Lars Sonck pohti kirkkojen tilasuunnittelua luterilaisen liturgian näkökulmasta ja pyrki asettamaan seurakunnan lähelle kuoria. Kuva: Vastavalo

KIRKKOJEN OHELLA Sonck suunnitteli runsaasti asuinrakennuksia, liike-elämän rakennuksia ja kokonaisia asemakaavoja. Kaikista toteutuneista yli 150 rakennuksesta kirkkoja on vain kourallinen, mutta ne ovat Sonckin laajassa tuotannossa keskeisiä.

Edellä mainittujen lisäksi Sonck on piirtänyt Maarianhaminan kirkon (1928) sekä Helsingin Mikael Agricolan kirkon (1935).

Sonckia tutkinut Pekka Korvenmaa kuvaa kirjassaan Lars Sonck – Arkkitehti, kuinka Sonck pohti kirkkojen tilasuunnittelua luterilaisen liturhgian näkökulmasta. Hän pyrki suunnitelmissaan asettamaan seurakunnan mahdollisimman lähelle kuoria ja erityisesti saarnastuolia.

Tampereen tuomiokirkko onkin muodoltaan lähes neliö. Kallion kirkkoon Sonck puolestaan piirsi saarnastuolin alttarin taakse kirkon keskilinjaan. Jo 1920-luvulla se tosin siirrettiin nykyiselle paikalleen alttarin sivuun.

SONCKIN YKSITYISELÄMÄSTÄ dokumentteja on niukalti, tarinoita sitäkin enemmän. Perheettömällä Sonckilla oli maine naistenmiehenä, ja alkoholia hänen kerrotaan käyttäneen runsaasti. Korvenmaan mukaan se saattoi vaikuttaa Sonckin ilmaisun lukkiutumiseen uran loppupuolella 1920-luvulla. Toimeksiantojakaan ei enää entiseen malliin tullut.

Sonckin maailmankatsomuksesta dokumentteja ei ole. Kirkkoherran perheessä varttuneen Sonckin kerrotaan aikuisena olleen kiinnostunut teosofiasta. Korvenmaa kuvaa Sonckia kristillisen kasvatuksen saaneeksi panteistiksi.

Jotain voi päätellä Sonckin ennen kuolemaansa sanelemasta testamentista Suomen nuorille arkkitehdeille. Siinä hän sanoo: ”Nyt kun katsahdan taakseni tapahtuneeseen, voin sanoa että apunani on ollut korkeampi voima. Olen mielestäni valmis ja pelotta odotan kuolemaa, en niin kuin vihollista vaan niin kuin ystävää.”

Kirjallisuutta ja lähteitä: Pekka Korvenmaa: Lars Sonck. Arkkitehti. AtlasArt 2020; Pirjo Hämäläinen: Jugend Suomessa. Otava 2010.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkon keskusrahaston ensi vuoden budjetti ylijäämäinen – valtion rahoituksen uudet jakoperusteet voimaan täysimääräisesti
Seuraava artikkeliUrkurakentamo Veikko Virtanen rakentaa Turun tuomiokirkon kuoriurut

Ei näytettäviä viestejä