Helsingin ortodoksinen seurakunta valitsee uuden kirkkoherran — ehdolla kaksi rovastia

Uspenskin katedraali Helsingissä. Kuva: Olli Seppälä

Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan valitaan uusi kirkkoherra. Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia on tehnyt vaaliin ehdokasasettelun. Kolmesta hakijasta vaalisijoille asetettiin kaksi hakijaa. Ensimmäiselle vaalisijalle arkkipiispa asetti rovasti Teo Merraksen ja toiselle vaalisijalle rovasti Petri Korhosen.

Kirkkoherran toimeen haki myös teologian maisteri Teemu Kurki, joka ei kuitenkaan saanut vaalisijaa.

Rovasti Teo Merras on toiminut Helsingin ortodoksisen seurakunnan pappina vuodesta 2005 lähtien. Hän on koulutukseltaan teologian maisteri. Lisäksi hän on vuonna 2019 suorittanut New Yorkin Pyhän Vladimirin seminaarissa Doctor of Ministry -tutkinnon sekä johtamisen erikoisammattitutkinnon. Hän on hoitanut vuosien aikana useita kirkkoherran sijaisuuksia.

Rovasti Petri Korhonen on toiminut pappina vuodesta 2008 ja Helsingin seurakunnan Espoon toiminta-alueella vuodesta 2009 alkaen. Hän on toiminut seurakunnassa läntisen alueen esihenkilönä vuodesta 2010 lähtien sekä vuosien ajan, tämän vuoden kesään saakka myös kasvatuksen esihenkilönä. Hän on hoitanut kirkkoherran sijaisuuksia vuosina 2024–2025.

Ehdokkaisiin voi tutustua erityisesti lokakuussa Uspenskin katedraalissa järjestettävissä koepalveluksissa. He pitävät molemmissa koepalveluksissaan opetuspuheen.

Seurakunta järjestää ennen 24.–31.10. toimitettavaa vaalia myös julkisen haastattelutilaisuuden, jota voi seurata myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube -kanavalla.

Kirkkoherran vaalissa on äänioikeus kaikilla 16 vuotta viimeistään 11.9. täyttäneillä ja tätä vanhemmilla Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenillä.

Helsingin ortodoksinen seurakunta on Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista jäsenmäärältään ylivoimaisesti suurin. Siihen kuuluu kirkon väestöstä yli kolmasosa, vuoden 2025 loppuessa 21 821 henkeä. Alueellisesti seurakunta toimii 44 kunnan alueella Uudellamaalla, Päijät- ja Kanta-Hämeessä sekä Varsinais-Suomessa.

Seurakunnan pääkirkkona toimii Uspenskin katedraali, joka on myös Suomen ortodoksisen kirkon pääkirkko. Seurakunnalla on kaikkiaan 21 pyhäkköä. Seurakunnan katsotaan syntyneen ensimmäisen sen ensimmäisen pyhäkön, Helsingissä olevan Pyhän Kolminaisuuden kirkon vihkimisen yhteydessä vuonna 1827.

Lue myös:

Kirkkomuseo Riisa talousvaikeuksissa – kävijämäärät kasvussa mutta vaatimattomia vielä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliEmerituspiispa Jorma Laulajan muistotilaisuus on avoin
Seuraava artikkeliJehovan todistajat muuttivat näkemystään verensiirroista

Ei näytettäviä viestejä