Pullonpalautusrahat voi nyt lahjoittaa suoraan ruoka-apuun yli 1200 automaatilla

Kuvassa Kotimaanavun ja Prisman logot.

Ruoka-apua haetaan yhä enemmän mutta samalla jaettavan ruoan määrä on vähenemässä. S-ryhmä ja Kotimaanapu vastaavat nyt tilanteeseen avaamalla uuden tavan tukea ruoka-apua. Pullonpalautusrahat voi nyt lahjoittaa suoraan ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.

— Haluamme tehdä auttamisesta mahdollisimman helppoa. Monelle pullonpalautus on arjen rutiini, ja nyt sen yhteydessä voi myös tukea apua tarvitsevia omalla paikkakunnallaan. Kotimaanapu ohjaa apua juuri niille alueille, mistä lahjoituksia tulee eli tämä on todellista paikallisapua, sanoo S-ryhmän marketkaupan suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen tiedotteessa.

Samalla SOK Marketkaupan ketjuohjaus antaa keräykselle lähtölaukauksen lahjoittamalla 50 000 euroa.

Keräys alkaa nyt Hävikkiviikolla 21.—27.9.2026, ja tavoitteena on kerätä miljoona euroa vuoden 2027 Hävikkiviikkoon mennessä. Kotimaanapu ohjaa kunkin osuuskaupan toiminta-alueella lahjoitetut varat juuri sillä alueella apua tarvitseville yhteistyössä evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyön kanssa. Diakoniatyöntekijät kohtaavat avunsaajan ja arvioivat hänen tilanteensa. Ruokalahjakorteilla tuetaan erityisesti vähävaraisia lapsiperheitä, työttömiä ja muita taloudellisissa vaikeuksissa olevia, jotta he voivat hankkia välttämättömiä elintarvikkeita.

— Tilanne Suomessa on huolestuttava. Ruoka-avun asiakasmäärät ovat kasvaneet jo seitsemättä vuotta. Tämä näkyy Kotimaanavussa: esimerkiksi vähävaraisten lapsiperheiden tilanne on käynyt yhä ahtaammaksi. Siksi on tärkeää, että autamme toinen toisiamme, ja tähän suomalaisilla on vahva tahtotila, toteaa varainhankinnan päällikkö Ruut Lemmetyinen Kotimaanapua ylläpitävästä Kirkkopalvelut ry:stä.

Kotimaanapu on osa Kirkkopalvelut ry:n toimintaa samoin kuin valtakunnallinen ruoka-aputoimijoita yhdistävä Ruoka-apu.fi. Kirkkopalvelut omistaa Kotimaata julkaisevan Sacrum-Kotimaa Oy:n.

Lue myös:

Elintarvikejakelu Myllypurossa loppuu, syynä ruokahävikin vähentyminen

Ruoka-avun tarve kasvoi ja jaettavan ruuan määrä väheni

Ilmoita asiavirheestä

Tutustumistarjous uusille asiakkaille!

Pääsy kaikkiin Kotimaa.fi artikkeleihin vain 1€ kuukausi. Kuukauden jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti 9.90€/kk. Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa, ennen seuraavan laskutuskauden alkua.


Edellinen artikkeliVivamossa jo toinen epäilty tuhopoltto — nyt paloi näytelmistä tuttu aitta

Ei näytettäviä viestejä