Porvoolainen pappi ja uskonnonopettaja Susanna Lönnqvist, 49, valittiin Ekumeenisen Yhteys-liikkeen uudeksi puheenjohtajaksi liikkeen vuosikokouksessa 22.11.
Lönnqvistin tie Yhteys-liikkeen jäseneksi ja papiksi ei ole ollut aivan suora. Hän valmistui teologian maisteriksi vuonna 2005 ja erosi sen jälkeen kirkosta.
– En pystynyt olemaan yhteisössä, jossa en voinut olla avoimesti oma itseni. Biseksuaalina pienten lasten äitinä en jaksanut taistella, vaikka ihailinkin heitä, jotka jaksoivat pysyä kirkossa valtavista ristiriidoista huolimatta.
Vuonna 2015 Lönnqvist kuitenkin osallistui Lohjalla Yhteys-liikkeen ja Tulkaa kaikki -liikkeen järjestämään seminaariin ja ymmärsi, kuinka paljon Suomen evankelis-luterilainen kirkko on mennyt eteenpäin.
– Liityin uudelleen kirkkoon. Tammikuussa 2018 minut vihittiin papiksi, ja vuodesta 2019 olen toiminut pappina Kirkkonummella, missä saan tehdä myös sateenkaarevaa työtä seurakunnassa. Vuosi sitten työkaverini pyysi minut Yhteys-liikkeen ruotsinkieliseksi yhteyshenkilöksi.
Yhteys-liike on vuonna 2003 perustettu kirkkojen rajat ylittävä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen solidaarisuus- ja tukiryhmä. Edellisellä kolmivuotiskaudella liikkeen puheenjohtaja oli perheneuvoja, psykoterapeutti ja pastori Kirsi Hiilamo.
”Kristuksen ruumis ei ole ehjä, jos suljemme jonkun ihmisryhmän ulos”
Susanna Lönnqvistille tärkeintä on avoin keskustelu eri tavoin ajattelevien välillä, koska se luo lopulta arvopohjan kaikelle toiminnalle.
– Oma kokemus ei tuo kaikenkattavaa ymmärrystä asioista. Tarvitaan keskustelua, kuuntelua ja tieteen tuomaa viisautta.
Lönnqvistin mielestä on surullista, että avioliittokysymys ja suhtautuminen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin jakavat edelleen ihmisiä tärkeissä kirkollisissa vaaleissa.
– Lapuan piispanvaaliin liittyen toivon, että asiallinen ja kunnioittava keskustelu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista jatkuu eikä missään hippakunnassa jatkossa rankaista pappeja, jotka vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja.
Lapuan hiippakunnan piispaksi valittiin viime viikolla Matti Salomäki, joka ei kannata samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä.
Lönnqvistin ja Yhteys-liikkeen tavoite on, että kaikkia kohdellaan kirkossa tasa-arvoisesti, sensitiivisesti ja kunnioittavasti.
– Kristuksen ruumis ei ole ehjä, jos suljemme jonkin ihmisryhmän ulos. Yhteiskunnassamme homoseksuaalisuus on terveen ihmisen ominaisuus ja identiteetti. Tieteen ihmiskäsitys pitää ottaa vakavasti myös kirkossa.
– Jumala on luonut ihmisen kuvakseen. Se kuva on moninainen ja rikas. Jos emme ota sitä todesta, halveksimme uskoamme. Vähemmistöille pitää taata turvallinen tila kirkossa ja seurakuntien tilaisuuksissa.
Lönnqvistin mukaan myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien elämä on ylistystä Jumalalle. Jumalan kanssa kulkeminen ei vaadi oman identiteetin uhraamista.
– Olemme kaikki kirkon täysivaltaisia jäseniä ja kaikkien pitää olla tervetulleita sellaisina kuin he ovat. Usko Kristukseen ja Kristuksen tarjoama armo yhdistävät. Kun puhumme tässä yhteydessä uskonnon- ja sananvapaudesta, uhkaamme kadottaa ytimen, joka on Jumalan rakkaus.
Yhteys-liikkeen uusi puheenjohtaja Susanna Lönnqvist erosi kirkosta ja palasi takaisin huomattuaan kirkon muuttuneen
Ilmoita asiavirheestä

