Iltalehti uutisoi 13.8. Pälkäneen seurakunnan rippileirillä tapahtuneesta ”kohtauksesta”. Rippileirillä oli pidetty oppitunti, jossa oli keskusteltu seurustelusta, avioliitosta, perheestä, seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta. Luokkahuoneellinen teinejä ja pappi. Iltalehti kertoo tunnilla käsitellyn sitä, mihin nuoret ensiksi toisessa ihastuvat, mikä kiinnittää huomion.

Ryhmien pohdittua aikansa, ei eräs poikaporukka keksimälläkään keksinyt vastausta kysymykseen. Tässä kohdin pastori oli kertonut, että jokin aiempi ryhmä oli vastannut kiinnittävänsä huomiota esimerkiksi takapuoleen ja rintoihin.

Lisäksi pappi oli seksistä puhuttaessa todennut, että ”seksi on parempaa hyvässä, pitkässä avioliitossa johtuen puolisoiden syvemmästä tunneyhteydestä”.

Äsken kuvatut lausahdukset riittivät siihen, että eilen ja tänään on nähty muun muassa seuraavia otsikoita: Rippileirin nuoret hämmentyivät papin seksipuheista tai Seurakuntapappi puhui seksistä rippileirillä. Niinpä niin.

Syntyisikö mediassa ja keskusteluissa jutunjuurta lainkaan, mikäli äskeisten kommenttien takana ei olisi ollut pappi.

MEDIAA TUSKIN on syyttäminen. Lehdet kirjoittavat siitä, mistä ne olettavat ihmisten olevan kiinnostuneita. Siitä kirjoitetaan, mitä klikataan. Sitäkään tuskin tarvitsee syytellä, että tällainen tunti on järjestetty. Rippikoulutuntien sisällöt pyrkivät kristillisen kasvatuksen lisäksi käsittelemään nuorten omaa arkitodellisuutta ja jokainen entinen teini tietää, että seksistä puhutaan ja useimpia se kiinnostaa.

Oikeastaan koko tapauksessa ei ole mitään kiinnostavaa. Voi olla, että papin tilannetaju ei ollut osuvin tai voi olla, että toiset sanat olisivat voineet olla viisaammat. Mutta ainakaan Iltalehden kuvaileman perusteella kohuun ei oikein riitä aineksia.

Kiinnostavinta on, syntyisikö mediassa ja keskusteluissa jutunjuurta lainkaan, mikäli äskeisten kommenttien takana ei olisi ollut pappi. Jos terveystiedonopettaja olisi letkauttanut noin tunnilla tai influensseri nuorisotapahtumassa, en usko, että syntyisi lööpin lööppiä. Mutta pappi! Pappi ja seksi! Onhan siinä jo sellainen sanapari, että päät kääntyvät ja korvat heristyvät.

Se liittyy kristinuskon ja seksuaalisuuden perin jännitteiseen historiaan. Pietistinen traditio on ankarimmillaan likimain samaistanut seksuaalisuuden ja synnin. Nyttemmin kirkko on oppinut puhumaan seksuaalisuudesta Jumalan arvokkaana lahjana. Kirkko opettaa myönteistä moraaliajattelua. Keskusteluun sekoittuu silti edelleen sähköistä syntimoralisointia.

Aihe on vaikea myös medialle. Iltapäivälehdet saavat runsaasti klikkauksia seksisävytteisistä jutuistaan. Samalla ne ovat melkoisia kanavia yleispaheksunnalle ja moralisoinnille.

Kristinuskolla, kirkoilla ja kristityillä – ja medialla – on vielä käsiteltävää suhteissaan seksuaalisuuteen. Silti toivon näkeväni sen päivän, milloin tuntuvin jänniteisyys olisi jo niin matalaa, että tämänkaltaiset tapaukset voitaisiin ohittaa olankohautuksella.

Lue myös: