Ruokolahden kirkkoherran virassa vasta muutamaa päivä aikaisemmin aloittanut Hanne Keijonen, 46, vastaa puhelimeen kotoaan Puumalasta. Aamu on alkanut pienellä melontaretkellä tyynellä Saimaalla.
Keijonen valittiin Ruokolahden kirkkoherran virkaan huhtikuussa välillisellä vaalilla. Hän sai annetuista 19 äänestä 12. Valtuutetuista seitsemän äänesti tyhjää. Virkaan oli alun perin kaksi hakijaa, joista toinen vetäytyi vaalista jo aiemmin.
Ruokolahden seurakunnassa Keijonen on työskennellyt ennenkin, tosin jo melko kauan aikaa sitten ja aivan eri tehtävässä. Tasan 20 vuotta sitten hän aloitti seurakunnassa lastenohjaajana.
Keijosella onkin poikkeuksellisen monipuolinen koulutus kirkon eri ammatteihin. Hän on valmistunut lastenohjaajaksi Jaakkiman kristilliseltä opistolta (nyk. Step-opiston Ruokolahden kampus), myöhemmin sosionomi-diakoniksi ja lopulta teologian maisteriksi.
– Osaan arvostaa ja ymmärtää seurakuntakentän eri töitä. Kaikilla on oma tärkeä roolinsa, ja kaikki tehtävät ovat arvokkaita, Keijonen sanoo.
Kaikista koulutuksista ja työkokemuksesta kirkon eri aloilta on myös jäänyt jotain tärkeää mieleen.
– Erityisesti diakonia on sellainen, että tulen aina katsomaan maailmaa diakonin silmälasien läpi.
Diakonin katseella hän viittaa kykyyn nähdä ihmisissä pintaa syvemmälle ja kohdata jokainen taustasta riippumatta samalla tavalla.
– Ihmisessä ja kohtaamisessa aina läsnä paljon muutakin kuin se, mitä nähdään. Se on rikastuttava asia. En vierasta mitään ja hahmotan sen, minkälaista kieltä eri ihmisten kanssa on hyvä puhua, jotta tulee ymmärretyksi.
Ihmisessä ja kohtaamisessa aina läsnä paljon muutakin kuin se, mitä nähdään.
SISÄINEN KUTSU pappeuteen on seurannut Kuusamossa syntynyttä ja Mikkelissä kasvanutta Hanne Keijosta läpi elämän.
Hän ehti silti opiskella useita ammatteja ja tehdä pitkään muita kirkon töitä ennen teologian opintoja. Mikä teologian opintoihin hakeutumista jarrutti?
Nyt jälkikäteen Keijonen kertoo, ettei yliopistoon hakeutuminen tullut nuorempana edes mieleen. Tuolloin haave lastenhoitajan työstä oli vahva, ja lastenohjaajan koulutus tuntui peruskoulun jälkeen luontevalta valinnalta.
Lastenohjaajaksi valmistuttuaan Keijonen opiskeli ensin ammattikorkeakoulussa iltaopintoina sosionomiksi. Myöhemmin hän täydensi opintojaan kirkon alan opinnoilla ja valmistui diakoniksi.
Seurakunnissa hän ehti työskennellä niin lastenohjaajana, lähetyssihteerinä kuin diakoniatyöntekijänäkin. Kiinnostus teologiaa kohtaan syventyi vähitellen. Opintoihin hakeutumista hän silti empi ilman lukiopohjaa.
Keijoselle käänteentekevä oli emerituspiispa Voitto Huotarin saarna, jonka tämä piti Puumalan seurakunnassa järjestetyssä jumalanpalveluksessa 2013. Huotari oli puhunut tuolloin siitä, että jos ihmisellä on jokin tavoite tai unelma, niin sitä kohti täytyy ottaa ensimmäinen askel.
– Se kävi niin kohti se saarna. Koin, että hän puhuu suoraan minulle.
Saarnan rohkaisemana Keijonen päättikin hakea opiskelemaan teologiaa. Toisella hakukerralla vuonna 2014 paikka aukesi. Keijonen teki opinnot nopeasti ja sai pappisvihkimyksen Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan keväällä 2017. Sieltä hän siirtyi nyt Ruokolahdelle.
– Suomessa on mahdottoman hyvä koulutusjärjestelmä, ja yliopistoon voi mennä eri portaita. Hirmu paljon on itsestä kiinni, eikä mitään ovia ole suoraan suljettu.
Se kävi niin kohti se saarna. Koin, että hän puhuu suoraan minulle.
RUOKOLAHDEN SEURAKUNNASSA on tapahtunut paljon sen jälkeen, kun Keijonen viimeksi työskenteli seurakunnassa 2000-luvun alussa.
Ensinnäkin seurakunta on laajentunut. Rautjärven seurakunta liitettiin Ruokolahden seurakuntaan vuonna 2019. Kunnat ovat yhä itsenäisiä, eli seurakunta toimii kahden kunnan alueella. Kirkkoja maantieteellisesti laajalla alueella on kolme.
Viime vuosiin on osunut myös suuri menetys, kun Rautjärven vanha puukirkko sytytettiin tuleen kesken jouluaamun jumalanpalveluksen 2022.
Sen tilalle rakennettu uusi kirkko vihittiin käyttöön viime vuoden elokuussa.
Seurakunnassa on ollut lisäksi henkilöstövaihdoksia ja viimeksi kirkkoherranvaali.
– Ruokolahden seurakunnassa on ollut hyvin poikkeukselliset ja haastavat vuodet, Keijonen sanoo.
– Nyt on vakauttamisen aika. Koen, että se ja henkilöstön tukeminen on nyt alkuun oleellista. He ovat upeasti selviytyneet, venyneet ja joustaneet.
Kolmas suuri muutos liittyy seurakunnan jäsenmäärän. 2000-luvun taitteessa seurakunnassa oli vielä yli 9000 jäsentä, nyt jäseniä on runsaat 5400.
Merkittäviltä osin kehitys johtuu alueen väestökehityksestä. Viime vuonna seurakunnan jäseniä kuoli lähes 130 ja uusia kastettiin nelisenkymmentä. Muuttoliikkeen myötä jäseniä menetettiin kolmisenkymmentä.
Keijonen toteaa, että väestökehitykseen kirkkoherra ei kovin paljon voi vaikuttaa. Siitä hän kuitenkin haluaa huolehtia, että seurakunta olisi jatkossakin luonteva yhteisö, johon alueella halutaan kuulua.
– Ettei ainakaan kirkosta eroamisen kautta menetettäisi jäseniä.
Keijonen nostaa esiin myös kasteen. Sen merkitystä tulisi hänestä vahvistaa myös valtakunnallisesti.
Lisäksi hän haluaa huolehtia myös siitä, että seurakunta luo aktiivisesti yhteyksiä alueen eri toimijoihin kuten järjestöihin, kuntaan ja hyvinvointialueeseen.
– Seurakunnan tehtävä on kirkastaa Kristusta ja luoda toivon näköaloja ajassa, jossa myös uhkakuvia on paljon. Näen uskon valtavana voimavarana. Kysymys on siitä, miten tuomme sen tässä ajassa ihmisille ja luomme todellisuutta, jossa usko on läsnä arjen keskellä. On tärkeää, että puhumme sellaista kieltä, jota ihmiset ymmärtävät.
Seurakunnan tehtävä on kirkastaa Kristusta ja luoda toivon näköaloja ajassa, jossa myös uhkakuvia on paljon.
KEIJOSEN PERHEESEEN kuuluu puoliso ja kolme aikuista lasta. Koti on ollut jo pitkään Puumalassa, ja sieltä käsin Keijonen aikoo työskennellä myös Ruokolahdella.
– Tämä on ihan ajettava matka. Täytyy katsoa myöhemmin, löytyykö Ruokolahdelta jokin tukikohta.
Vapaa-aikanaan Saimaan rannassa asuva Keijonen liikkuu mielellään luonnossa ja harrastaa monenlaista ”näpertelyä”.
Viimeksi hän kertoo innostuneensa puutöistä ja huonekalujen entisöinnistä. Tämä kesä on puolestaan kulunut kovan ”neuloosin” vallassa.
– Kun uppoudun johonkin, niin en malta lopettaa. Erityisesti diakoniatyö opetti siihen, että työt eivät tule valmiiksi ja pitää osata lähteä kotiin, vaikka työ jäisi kesken.
– Työvuosien mittaan on sekin tullut opittua, että on pakko rajata ja pitää huolta jaksamisesta.
Lue myös:
Rautjärven uusi kirkko vihitään käyttöön – juhlallisuuksia voi seurata myös ulkokatsomossa
Ilmoita asiavirheestä