Sinebrychoffin taidemuseon Yö-näyttely kuljettaa kävijänsä yön ja unimaailman halki auringonlaskusta aamunsarastukseen kuvataiteen ja Henriikka Tavin runojen johdattamana. Ensimmäisessä näyttelysalissa Kain Tapperin puuveistos Ilta-aurinko (1969) hehkuu hämärässä huoneessa. Veistoksen aurinko on katsottavissa eri suunnista, ja Henriikka Tavin runo on sopivasti seinällä veistoksen takana. Näyttelykierroksen lopuksi nähdään muun muassa Juho Mäkelän öljymaalaus Aurinko nousee meren yllä (n. 1910).

Näyttelyn teokset on koottu Kansallisgallerian kokoelmista ja osa niistä on ollut harvemmin esillä. Esimerkiksi Ilta-aurinko on ollut viimeksi esillä Kain Tapperin (1930–2004) taiteen näyttelyssä 2002. Tapper, joka kuvasi luonto- ja valoelämyksiä modernistisissa puuveistoksissaan, tunnetaan myös Oriveden kirkon kiistellystä abstraktista koivupuisesta alttaritaulureliefistä Golgatan kallio(1961). Hänen veistäjän käsissään puu sai maiseman muodon, mutta luonto oli lähinnä idean lähtökohta. 1960-luvun informalismin käsitys oli se, että taiteilijan ei pidä kuvata luontoa vaan luoda niin kuin luonto.

Näyttelyssä on esillä pääasiassa Suomen ja Euroopan maalaustaidetta ja grafiikkaa 1800-luvulta nykypäihvään.Kuutamomaisemat ovat yksi aihepiiri. Samassa huoneessa Ilta-auringon kanssa kimmeltää Albert Edelfeltin nuoruudenaikainen maalaus Haikon huvila kuutamossa (1880). Siinä valo luo syyskesän atmosfääriä: ikkunasta kajastaa valo ja kuu loistaa pilviverhon läpi tummentuneeseen maisemaan. Edelfelt (1854–1905) vietti kesänsä Haikossa, jossa hän työskenteli omasta mielestään parhaiten ja maalasi yhä uudelleen Villa Edelfeltiä. Edelfelt tunnetaan tätä paremmin monesti esitellystä iltamaisemastaan Kaukolanharju auringonlaskun aikaan (1889–1890), johon on vangittu pohjoisen kirkas valo ennen hämärää.

Vuonna 1842 valmistunut Sinebrychoffin museorakennus oli alun perin yksityiskoti ja konttori, ja se sopii hyvin tunnelmallisen Yö-näyttelyn ympäristöksi. Ruotsalaisen taidemaalarin Georg Paulin öljymaalaus Lukuhetki (1884) kuvaa 1800-luvun koti-interiöörin idyllistä iltahetkeä, jonka voisi kuvitella sijoittuvan juuri tähän ympäristöön. Seuraavassa salissa Kalervo Palsan Graniittipeti(1971) vie karuun yöpymispaikkaan. Åke Mattaksen liidulla paperille piirtämässä teoksessa Sairaala (1962) on näkymä sairaalahuoneen yöhön.

Näyttelyn grafiikkaa on tarkasteltava läheltä. Ranskalaistaiteilijan, Louvren ensimmäisen johtajan Dominique Vivant Denonin (1747–1825) Pyhä perhe yöllä perustuu Rembrandtin samannimiseen öljymaalaukseen. Se kuvaa kynttilänvalossa Pyhää Annaa, Mariaa ja kehtoa. Tämän rauhaisan tunnelman vastapainona ovat Francisco de Goyan (1746–1828) painajaismaiset teemat, kuten Yleinen hulluus (1816–1823).

Hugo Simbergin Yökulkija (1890–1896, vesiväri, guassi) kuvaa arvoituksellista hahmoa lyhty kädessään selin katsojaan päin tähtitaivaan alla. Tällainen vaivihkainen arvoituksellisuus on ominaista Simbergin teoksille muutenkin, kuten Haavoittuneelle enkelille (1903) ja kuoleman henkilöitymälle. Jotain valaistusta arvoitukseen voi saada seinällä olevasta yökulkijoiden varusteiden luettelosta. Näyttely kuvaa kiehtovasti myös hämärässä liikkuvia yöeläimiä. Saara Salmen teoksessa Rabbit, sarjasta About Alice and the Rabbit (2011) jäniksen silmät kiiluvat pimeässä.

Vaunuista tervehtivä museovieras kertoo siitä, että näyttely lienee tavoittanut eri-ikäisiä kävijöitä.

Mari Tossavainen

Yö Sinebrychoffin taidemuseossa Helsingissä 23.8.2026 saakka.