Päätöksenteko näyttäytyy toiminnoissa

Yhteiskunnan toimintoja ja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa seurataan. Päätöksenteossa on tärkeä hahmottaa, miten arvostukset ovat heijastuneet asioiden kulkuun. Kysytään, onko toiminta ollut vastuullista, perinteitä arvostavaa, aatteellista ja edunvalvonnallista, kuten puheissa ja kirjallisissa tuotoksissa usein mainitaan. Harkittujen päätösten mukaisesti toimittaessa tavoitteet pysyvät hallinnassa.

Asioiden ollessa kunnossa voidaan sanoa muun muassa, että maamme seilaa luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä. Päätöksenteossa on hallittava perustuslain velvoittamana nyt ja muulloinkin sosiaali- ja terveydenhuolto, maakuntaratkaisut  ja kotouttamisen kysymykset, joiden ratkaisut ovat yhteydessä kansalaisten hyvinvointiin.

Suomen itsenäisyyspäivä 6.12.2019 on mielessä ja valmistelussa. Historian ja kulttuurin vaiheita on tutkittu ja arvioitu. Reserviupseerikoulun 95-vuotista taivalta juhlittiin Haminassa 6.6.2015 ja RUL-85-vuotista toimintaa Haminassa 5. – 6.8.2016. Kuopion Reserviupseerikerho ry:llä on 90-vuotisjuhla 30.11.2019 klo 18.00 – 21.00 Kuopiossa.

Kaatuneiden muistopäivän seppeleenlaskutilaisuus oli 19.5.2019 klo 12.00 Kuopiossa Karjalan lennoston vastuullisena sotilasosastona. Siilinjärven – Kuopion varuskunta johti toimintaa. Kokoontuminen ja harjoitukset tapahtuivat  klo 9.00 Kuopion valtuustorakennuksessa. Tilaisuutta varten muodostettiin lippusaattue, kielekkeellisen valtiolipun lippuvartio, Suomen lipun lippuvartio sekä lippulinna veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen lipuista.

Kuopion Reserviupseerikerho ry kokoontui 85-vuotishisjulkaisun julkistamistilaisuuden merkeissä Kuopion kaupungintalolla 14.3.2017 klo 17.00. Teos annettiin Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistölle, kun hän puolisonsa Jenni Haukion kanssa kävi Minnan Canthin päivänä tervehdyskäynnillä Kuopiossa Historiajulkaisun avulla kunnioitettiin Suomen  juhlavuotta. Teos on lainattavissa Kuopion kaupunginkirjastosta ja luettavissa verkkojulkaisuna.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan järjestyminen vaatii viisautta. Toiminnan onnistumisessa  on tärkeä muistaa peruskysymys, miten luotettavissa käsissä maamme laivan ruori on. Vertauskuvallisen ilmauksen toteuttaminen on haasteellinen.  Miten kävisikään, jos ulko- ja turvallisuuspolitiikan sisältöä vielä etsittäisiin?

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja sisäpolitiikka hahmottuu, kun kokemus hyödynnetään  ja päätöksenteon vaikutukset  tiedostetaan. Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteiden määritteleminen ja kulku  on hallinnassa, jälkeenpäin ei tarvitse selitellä tehtyjä ratkaisuja.

Kansalaiset seuraavat ja tulkitsevat kuulemansa ja lukemansa kannanotot ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja sisäpolitiikasta. He saavat tietoa viestintävälineiden kautta. Tiedetään, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme on arvostettu maailmalla. EU:n puheenjohtajamaana Suomella on ollut mahdollista edistää toimia rauhaa edistävissä hankkeissa, kuten on tapahtunutkin.

Ulkopolitiikan aiheen kohdalla kysytään jatkuvasti, miten rakentavasti tarvittava osaamisen  taito näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella. Haasteellisissa päätöksenteon ratkaisuissa luottamus on keskeistä, ettei ymmärrettävyysvajetta pääse syntymään eikä perustavoite hämärry.

Monenlaiset toiminnot kiinnostavat. Muistelemme aikaansaannoksia, miten on vaikutettu kansalaisten hyvinvointiin muutoksenalaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa. Historiassa on esimerkkejä henkilöistä, joita on nostettu esille  muun muassa juhlavuosina. Nyt pohditaan Suomen EU:n puheenjohtajamaan saavutuksia, merkitystä ja asioiden kulkua.

 

Menestystä Pohjois-Savon Rauhanturvaajat ry:n Turvallisuuspoliittiselle seminaarille 16.11.2019 klo 9.00 – 16.00, Spa Hotel Kunnonpaikka, Jokiharjuntie 3, FI 70910 Vuorela.

 

Vuoden 2019 terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.