Jättiläiset

Raamattu kertoo suurista yksilöistä, joita nimitettiin jättiläisiksi. Niiden alkuperäkin on selvillä ja niitä oli kai melko paljon, kun ongelma vaati lopullisen ratkaisun vedenpaisumuksen muodossa. Kuitenkin vielä Promislandian valtauksen yhteydessä kerrotaan niin suurista yksilöistä, että vakoojat tunsivat olevansa kuin heinäsirkkoja heidän rinnallaan.

Jossain vaiheessa sain mieleeni ryhtyä miettimään mitä ne jättiläiset puhuvat tämän ajan ihmiselle. Sehän on hybridi, jossa on jotain Jumalan luomaa, mutta sielunvihollinen on antanut kasvuhormoonia siihen. Otetaan vaikkapa terveys esimerkiksi. Meidän tulee syödä ruokaa ja juoda vettä, että säilymme elossa ja terveinä.  Ylipainoisena tiedän, että minä en itse hallitse kaikkea elämässäni. Olen kuin heinäsirkka voimiltani, jos alan ajatella, että minun tulisi painaa 15 kiloa vähemmän. Nälkä on luonnollinen tarve, mutta vääristyneenä panee tankkaamaan liikaa ja näin tuhoaa hyvää elämää.

Sitten on kehon kunto. Harjoitus on tervettä, kun se on tervettä, mutta joillakin se menee siihen, että erilaisilla kemikaaleilla autetaan hauiksen kasvua. Jälleen epäterve ilmiö.

Säästäväisyys on hyve, mutta häiriintyneenä voi viedä ihmisen lähes nälkäkuolemaan, kun varannon pitää kasvaa. Anteliaisuus on hyve, mutta omat tarpeet pitää ensin täyttää ja sitten voi, mutta milloin tulee raja, että on varaa uhrata.

Viimeisenä pieni piipahdus seksuaalisuuden alalle. Nykyinen ymmärrys näyttää olevan se, että on samanlaisesta tarpeesta kyse kuin syöminen ja juominen. Asia joka vaatii osansa silloin ja tällöin. Aiemmin kuviteltiin, että on aviopari, jonka Jumala on yhdistänyt ja antanut heille jotain salaista mannaa, joka pitää suhteen kunnossa ja johon liittyy myös lisääntyminen. Jos se on nälän ohella tarve jota voidaan tyydyttää niinkuin syömistäkin. Voidaan syödä kuoripottuja kastaen suolapussiin tai sitten ääripäässä jäätelöä hunajalla., niin mitäpä siihen on lisättävää, jos kerran hedelmä on hyvää. Jos vietti on Jumalalta, niin Hän voi sitä myös hallita, mutta miten, jokainen keksiköön itse.

  1. Raamatun jättiläisistä phuttaessa on hyvä palauttaa mieleen, että heprealainen lause ”Raba loi miehen”: RaBA BarA GaBRA mudostuu 10 näkyvästä kirjaimesta ja että sen 3. sanaan on liitetty numeroa 3 tarkoittava kirjain, joka on nimeltään gimel eli kameli. Tämän Gimel on Abrahamin luoman golem-nimen permutaatio ja sen lukuarvoarvo on 73 eli ymmärrys ja siinäkin on 3 kirjainta kuten kamelilla voi olla kolme näkyvää muhkuraa, kaksi selässä ja yksi pitkän kaulan päässä. Kameli merkitseekin itse asiassa ”pitkäkaulainen”
    Sanaan kameli ja pitkäkaulainen liittyy siis jokin ymmärrys.
    Ratkaisu löytynee jo tärkeäksi tulleen ABRA kirjainyhdistelmän avulla, sillä sen permutaatio BARA merkitsee ”luoda, synnyttää” ja muoto ARBA numeron 4 heprealainen nimi, mutta se on myös heprealaisten vanhimman kaupungin ja nykyään kuuluisan Hebronin vanha nimi. Ja he-ebron´ssakin esiintyvät kirjaimet Beth ja Roosh eli ”talo ja ”pää”. He-eber tarkoittaa ristiä ja linnunsiipeä, mutta myöskin risteämistä. Taivaalla lentävän linnun tai lentokoneen varjo on risti.
    He-eberin tai Arban kaupunkia hallitsi muinoin Anak-niminenJÄTTILÄINEN, josta nousivat Raamatun anakelaisina mainittu jättiläiskansa. Näitä jättiläisiä nimitettiin Gimel kirjaimella alkaen gibborimeiksi. Ne olivat pitkäkaulaisia ja heidän kantaisänsä Anakin nimikin on suoraan ”pitkakaulainen”. Anakelaisia siis kutsuttiin vähemmän kunnioittavasti kameleiksi. Mutta se asia olkoon sillään, sillä mielenkiintoisempaa on tutustua sanaan gibborim eli ”jättiläinen”, sillä sanan juurena on heprean verbi gabar, joka merkitsee ”nousta ylös, paisua” ja tästä syystä se on tullut merkitsemään väkevää nuorta miestä tai urosta. Mutta paisuvainen on ollut myös ”ylösnousevana” sama kuin membrum virile, jod, eli phallos.
    Nyt rabbi (jossa kirjaimet b ja r) Raba (jossa samoin b ja r) loi juuri Gabran (rabbi Raba bara gabra) eli geburan, jolla siis tarkoitettiin golemia.

    Golemissa eli Jod-olemissa on siis muisto Arban kaupungissa asuneista jättiläisistä, jotka olivat keinotekoisia ja jotka mahdollisesti olivat samoja gibborimeja, kuin Genesis 6:n ne jumalien pojat, jota näkivät ihmisten tyttäret ihaniksi ja yhtyivät heihin ja joille nuo tyttäret saivat jättisuuria jälkeläisiä, jotka Jumala sitten vedenpaisumuksen avulla hävitti, koska ”maa oli tullut täyteen väkivaltaa” kuten Bibliasta ao. kuvauksesta voimme lukea.

    • No tämä heprealainen perimätiedolinen kabbalistinen juttu liittyy aiheeseen jättiläisistä ja aina palstaa saattaa lukea joku, joka aiheesta innostuu ja ryhtyy ottamaan lisää selvää itse ja pääsee rikkkaan kultttuurihistoriallisen aarreaitan äärelle. Raamatussa kun on runsaasti sitä Paavalin mainitsemaa ’väkevää ruokaakin” tarjolla.

  2. Lauri: ”Raamattu kertoo suurista yksilöistä, joita nimitettiin jättiläisiksi. Niiden alkuperäkin on selvillä ja niitä oli kai melko paljon…”

    Jos niitä kerran oli paljon, miksi niistä ei jäänyt jälkeäkään? Mikäli Raamatun jättiläismyytti olisi totta, niistä olisi jäänyt meidän ihmeteltäväksi pakostakin jotain kouriin tuntuvaa evidenssiä.

    Toinen vastaava myytti on Raamatun alkusivujen ihmisten elinikä. Siitä, että ihmiset olisivat eläneet tuolloin jopa tuhat vuotta, ei ole minkäänlaista havaintoa.

  3. ”Jos niitä kerran oli paljon, miksi niistä ei jäänyt jälkeäkään? Mikäli Raamatun jättiläismyytti olisi totta, niistä olisi jäänyt meidän ihmeteltäväksi pakostakin jotain kouriin tuntuvaa evidenssiä.”

    Onhan jäämiä olemassa, on löydetty jättimäisiä luurankoja. Myös suomalainen perimätieto kerytoo Kainuun jatuleisat l. jättikäisistä. Ei liene sattuma että pisin ihmisemme Myllyaho oli syntynyt Kainuussa. Jokin geenihyppy.
    https://www.bibliotecapleyades.net/sumer_anunnaki/anunnaki/anu_11.htm

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.