HS:n otsikko 31.5. / s.A8: ”Tähänkö loppuu Liike Nyt, Hjallis Harkimo?”

Jutun ensimmäisessä lauseessa sanotaan, että Liike Nyt on vaarassa kadota kokonaan puoluekartalta. Jutussa viitataan keväällä uutisoituihin ”puolueloikkareihin” jotka ovat siirtyneet Liike Nyt puolueesta johonkin toiseen puolueeseen. Tai puolueisiin. Jutussa ei kerrota eikä korosteta sitä, että tällaiset ”loikat” ovat ihan normaaleja ja niitä tapahtuu kumpaakin suuntaan. Uskallan jopa sanoa, että jokaisessa puolueessa tapahtuu sisään ja ulos liikettä. Se on ihan normaalia. On normaalia, että ihmisellä vaihtuu mielipide.

Itse olen lähtenyt politiikkaan mukaan lähes 20 vuotta sitten. Olisi hyvin outoa, jos ajatukseni ja mielipiteeni eivät olisi vaihtuneet näiden vuosikymmenten aikana. Jo ihan senkin takia, että maailma on muuttunut tänä aikana paljonkin. Itse olin ensimmäiset 17 vuotta pien puolueen aktiivi. Olin myös ehdokkaana eri vaaleissa. Sitten erosin puolueesta eikä siinä ollut mitään dramaattista. Ajattelin, että jätän politiikan. Politiikkahan on harrastus siinä missä mikä tahansa muukin järjestö- ja muu yhdistystoiminta.

Pian kuitenkin huomasin, että poltetta politiikkaan löytyisi vielä. Katsoin, että vaihdettuani kotiseutua, voisin vaihtaa myös puoluetta. Oltuani aikani pien puolueen jäsen halusin kokeilla isomman puolueen koneistoa. Ja olinkin sitten myös ehdokkaana kevään-25 tuplavaaleissa. Vaalien jälkeen erosin (siitäkin) puolueesta. Eikä siinäkään ollut sen kummempaa eikä ihmeempää kuin kokemus ettei isompi puolue tuonut itselleni mitään sellaista lisäarvoa mitä en olisi saavuttanut pienemmässäkin puolueessa. Vaalityö on vaalityötä. Vaalitoreille ja turuille pitää jalkautua, esitteitä jakaa ja ihmisiä kohdata.

Mutta takaisin HS:n juttuun. Jutussa on haastateltu Liike Nyt puolueesta lähtijöitä. Jutussa sanotaan, että ”Vaalikamppailu pitää maksaa pääosin itse”. Ikään kuin tämä olisi jotenkin uutta ja siinä olisi jotain väärää. Seitsemät vaalit läpikäyneenä ihmettelen tätä nostoa. Vaalit maksavat aina. Se on ihan sama minkä puolueen ehdokas on, joutuu kampanjasta maksamaan. Joku maksaa enemmän, joku vähemmän.

Kokemukseni on, että on myös heitä jotka eivät maksa mitään eli lähtevät ehdokkaaksi niin sanotulla nollabudjetilla. Useimmat heistä ovat ”vaalilistojen täydentäjiä” eli ovat antaneet kasvonsa vaaligalleriaan. Puolueille on todella tärkeää aina saada listat täyteen. Itse olen tätä vimmaa ihmetellyt. On outoa, että on tosiaan niitäkin ehdokkaita joille on jopa luvattu ettei vaalityötä tarvitse tehdä.

Vaalibudjetti on jokaisella siis eri. On sitten kyse puolueesta tai ehdokkaista. On siis myös ehdokkaita jotka eivät laita vaalityöhän yhtään rahaa. Ja on sitten niitä jotka tekevät kampanjan jopa lainarahalla. Mutta läheltä nähtynä voin sanoa ettei rahakaan tuo asemaa. Pitää olla sanomaa ja tunnettavuutta, kuten HS:n jutussakin sanotaan. Mutta se ei tarkoita, että pitäisi olla julkisuudenhenkilö, ”julkkis”. Näitä ”julkkis” ehdokkaita toki haalitaan listoille, koska he saattavatkin saada yllättävän paljon ääniä joita jokaisessa puolueessa tarvitaan jotta kärkiehdokkaat pääsisivät läpi. Se on sitä vaalimatematiikkaa. Mutta kenestä tehdään tai kuka on kärkiehdokas, niin sitä eivät ”puolueloikkarit” ota huomioon. Voihan olla että he eivät edes pääse ehdokkaaksi. Että pitää olla ainakin yhdet vaalit poissa pelistä. Kärkiehdokas on yleensä se jolla on jo asema. Sille myös annetaan eniten tukea. Sitä taloudellista tukea. Olen kuullut jos jonkinlaisesta tavasta tukea ehdokkaita. Aina on se tai ne jota tuetaan enemmän. Aina on se tai ne joita ei tueta ollenkaan. Mutta yleensä puolue maksaa vaalijulisteet. Jossakin puolueessa valokuvaus maksetaan. Jossakin sekin pitää maksaa itse. Käytäntöjä on paljon.

Mutta jokainen ehdokas rakentaa oman kampanjan ja ”haalii” itselleen tukiryhmän. Yksin ei kannata kampanjaa tehdä. Varsinkaan eduskuntavaaleja Uudellamaalla.

Tietenkin on niin että puolueissa on eroa. Isoissa puolueissa on enemmän rahaa.  Ja se näkyy varsinkin mainosten määrissä. On tv- ja radioaikaa, on lehteä ja muuta krääsää enemmän. Vaalitelttoja voi olla useita yhtä aikaa eri paikoissa. Rahalla saa näkyvyyttä. Mutta ei raha tai sen puute tee asiaa sen paremmaksi tai huonommaksi.

Valtioneuvosto myönsi tammikuussa-26 avustuksia puolueille ajalle 1.1.-31.12.2026 yhteensä 34 393 170 euroa. Valtionavustukset myönnetään puolueiden poliittisen toiminnan sekä tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen. Puolueiden tulee käyttää saamastaan avustuksesta 5% naisten poliittiseen toimintaan ja vastaava 5% puolueiden piirijärjestöjen toimintaan. Avustukset jaetaan puolueiden eduskuntavaaleissa saamien kansanedustajapaikkojen lukumäärän mukaan.  Liike Nyt ( yksi kansanedustaja) sai 172 830€.

Jos siis lähtee puolueesta pois syystä että joutuu tehdä vähän enemmän itse ja kuvittelee saavansa enemmän isommassa puolueessa, niin voin sanoa ettei vaalityö ja kampanjointi ole sen kummempaa eikä helpompaa isossakaan puolueessa koska ehdokkaita on enemmän ja kilpailu on kovempaa.

Moni ajattelee myös niin, että isommasta puolueesta pääse helpommin läpi ja, että pääsisi näin helpommin vaikuttamaan.

No, saa nähdä miten kenellekin käy. Itselleni vuodet pienpuolueessa oli hyvä ”koulu” opetella politiikkaa. Siellä todellakin sai enemmän vastuuta ja luottamuspaikkojakin.

”Miten paljon olet valmis satsaamaan?”

Kaikissa puolueissa tehdään nyt kovasti töitä, kun ehdokkaita etsitään, haetaan ja haastatellaan. Jonnekin on tunkua, jonnekin ei. Se minne on tunkua, sanelee myös enemmän ehtoja. On puhuttu myös rahasta. Ilman rahaa ei välttämättä pääse edes ehdokkaaksi.

Politiikka ei houkuttele. Poliitikon työ ei ole kiitollinen. Ja huomio myös siihen, että kansanedustajan työ on määräaikainen. Siitä ei makseta palkkaa, vaan palkkio. Oletko valmis lopettamaan oman työsi määräaikaisuuden takia tai saisitko vuorotteluvapaan?

Sosiaalinen media tekee tehtävänsä ja jokainen saa kuulla kunniansa. Yli puoluerajojen sätitään, arvostellaan, nimitellään toisiaan kuin pahaisetkin kakarat. Kun pitäisi keskittyä olennaiseen, tehdä yhteistyötä, löytää ratkaisuja ikävään tilanteeseen. Seuraavakin hallitus joutuu sopeuttamaan Suomen julkista taloutta 8-11 miljardilla eurolla.

Mistä sinä olisit valmis luopumaan, että talous tasapainottuisi?

Pöydillä on monen monta ongelmaa jotka pitäisi ratkaista. Mutta jännä on että kun tosiaan lähdin politiikkaan mukaan niin sen jälkeen ovat vuorollaan vallankahvassa olevat puolueet tehneet toinen toistaan hullumpia muutoksia. Kuten esimerkiksi muutokset kouluissa. Ja hoiva-alan ongelmista on puhuttu koko ajan. Silloin puhuttiin Sari-sairaanhoitajasta. Oli Vappusatanen jne jne. Miksi kukaan ei mieti, että kenellä on ollut milloinkin vastuu näistä päätöksistä? Se ei ole nykyinen hallitus mikä on tehnyt koulupäätökset kuten digiloikka. Se ei ole tämä hallitus joka päätti ettei luokalle enää jätetä ja tilalle tuli ”säälivitoset”. Se ei ole tämä hallitus joka päätti inkluusiosta. Ja nyt uutisoidaan nuorista jotka eivät selviydy arjen haasteista. Yks yhteen – syy, selitys ja seuraus.

On hyvä, että meillä on pieniä ja isoja puolueita. Pienistä puolueista voi tulla isoja ja isoista pieniä. Asiat voivat aina muuttua kunhan äänestäjätkin tämän ymmärtäisivät. Aina voi tehdä toisin.

Moni äänestäjä on vain kovin kyllästynyt nykytouhuun. Itse olen usein sanonut, että kannattaisi ihan oikeasti äänestää toisin. Kannattaisi ihan oikeasti äänestää jotain muuta puoluetta kuin ennen. Muuten tulos on sama eikä mikään muutu. Pallo on nyt äänestäjällä.

Tehdään siis ensi keväänä systeeminen muutos. Siihen tarvitaan pienpuolueita, myös Liike Nyt- puoluetta.