Islamin oppikirjat eivät kerro kaikkea islamin opetuksen todellisuudesta, eikä keskustelua niistä voi käydä irrallaan islamofobiasta, jota yhteiskunnassamme on.
Näin sanoo yliopisto-opettaja Niina Putkonen Helsingin yliopiston kasvatustieteellisestä tiedekunnasta. Putkonen viimeistelee parhaillaan väitöskirjaansa, joka käsittelee islamin opetusta erityisesti moninaisuuden näkökulmasta.
Islamin opetus nousi jälleen puheenaiheeksi keväällä, kun Opetushallitus veti toukokuun puolivälissä myynnistä laajasti käytössä olleen islamin oppimateriaalisarjan Salam – Islamin polku.
Taustalla vaikutti Iltalehdessä julkaistu juttu, jossa nimettömänä esiintynyt islamin opettaja kritisoi kirjoissa esiintyvää normatiivisuutta ja uskonnollista sitouttavuutta. OPH:n oppimateriaalit ja julkaisut -yksikön päällikkö Hanna Sokratous myönsi Iltalehden haastattelussa, että kirjoissa on uskontoon sitouttavaa ja normatiivista sisältöä.
Vain runsas viikko jutun julkaisun jälkeen Opetushallitus tiedotti vetävänsä myynnistä Salam – Islamin polku -sarjan sekä ortodoksisen uskonnon alakouluille suunnatun Aksios-sarjan, jossa oli havaittu vastaavia puutteita. OPH on molempien kirjasarjojen kustantaja.
Opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) kertoi Iltalehdelle edellyttävänsä Opetushallitukselta selvitystä, jossa varmistetaan, ettei minkään uskonnon oppimateriaaleissa ole opetussuunnitelman vastaista sisältöä.
ISLAMIN OPPIMATERIAALIEN laatu nousi esiin myös Niina Putkosen väitöskirjan aineistossa, joka koostuu islaminopettajien haastatteluista ja oppilaiden huoltajien kirjeistä.
Putkosen tekemissä opettajien haastatteluissa kävi ilmi, että opettajat käyttävät Salam-sarjaa opetuksessa vaihtelevasti. Osa opettajista ei käyttänyt sarjan materiaaleja lainkaan ja osa täydensi niitä itse tuottamallaan materiaalilla.
– Opettajilla on ollut vaihtelevaa käyttöä ja monenlaisia ajatuksia liittyen sarjan toimivuuteen islamin opetuksen arjessa. Tarkastelu ja päivittämistyö on varmasti ihan hyvä tehdä, Putkonen sanoo viitaten Opetushallituksessa jo viime syksynä päätettyyn kirjasarjan kokonaisuudistukseen.
Oppimateriaalien pedagoginen soveltaminen ja täydentäminen on Putkosen mukaan sinänsä tavanomaista opettajan työtä. Hänen aineistossaan huomio kiinnittyi kuitenkin siihen, että haastatteluissa opettajat kertoivat täydentävänsä materiaalia vahvistaakseen kuvaa islamin moninaisuudesta.
Putkosen haastatteluissa opettajat toivat esiin, ettei oppikirjoissa tuoda riittävästi esiin islamin eri suuntauksia ja niiden välisiä eroja. Putkonen kertoo pohtineensa myös sitä, miten kirjoissa käy ilmi se, että on erilaisia tapoja elää muslimeina.
– Luokkahuonetasolle menevä esimerkki voisi olla se, että oppilas voi itse identifioitua muslimiksi mutta ei välttämättä rukoile joka päivä, eikä ehkä ollenkaan.
Keskeistä on opettaminen ja se, miten opettaja opetusmateriaalia käyttää.
PUTKOSELLA ON omaa kokemusta islamin opettajan roolista. Ennen jatko-opintojaan hän ehti työskennellä muutaman vuoden islamin opettajana 2010-vuoden loppupuolella.
Hän kertoo tehneensä tuolloin myös itse lisämateriaalia oppikirjoja täydentämään.
Keskustelu oppimateriaalien laadusta alleviivaakin Putkosen mielestä sitä, kuinka tärkeä rooli opettajalla opetuksessa on.
– Keskeistä on opettaminen ja se, miten opettaja opetusmateriaalia käyttää.
Iltalehden jutussa yhtenä esimerkkinä oppimateriaalin ongelmista oli se, että Salam-kirjasarjan kolmannessa osassa islamin kerrotaan olevan uskontona yhtä vanha kuin ihmiskunta.
Tämä nousi esiin myös Putkosen tekemissä haastatteluissa. Eräs tutkimusta varten haastateltu opettaja oli kertonut tuovansa opetuksessa esiin sekä teologisen että historiallisen näkökulman: teologisesta näkökulmasta islam on ollut olemassa aina mutta tieteellisestä näkökulmasta islam syntyi noin 1400 vuotta sitten.
– Opettajat ratkovat näitä asioita opetuksessa.
KESKUSTELUA OPPIMATERIAALEISTA ei Putkosen mielellä voi käydä irrallaan siitä, että Suomessa on paljon islamofobiaa.
– Kun näitä tarkastellaan, niin on tarpeen tiedostaa ympäröivä tilanne. Se ei tarkoita, etteikö oppimateriaaleja pitäisi katsoa myös kriittisesti.
Putkonen toteaa, että vähemmistöuskontojen piirissä oman uskonnon opetus on usein koettu merkkinä yhteiskunnallisesta tunnistamisesta.
Opetus voi tarjota vähemmistöasemassa olevalle lapselle ja nuorelle myös hyvin konkreettisen turvapaikan. Putkosen tutkimuksessa tuli esiin, että islamin tunnit voivat olla oppilaille turvallinen tila, jossa voi puhua islamofobisesta kiusaamisesta.
Toisaalta opetusryhmän sisälläkin voi olla ristiriitoja. Opettajien haastatteluissa kävivät ilmi shiia-oppilaiden kohtaamat ennakkoluulot.
– Hahmotetaanko uskonnollinen vähemmistö vain yhtenä vähemmistönä vai nähdäänkö myös vähemmistöt vähemmistön sisällä? Putkonen kysyy.
Lue myös:
Yhteinen katsomusaine palvelisi ennemmin enemmistöä kuin vähemmistöjä, SEN arvioi
Ilmoita asiavirheestä