Sielunhoidollisuus on merkki lämmöstä ja toivosta maailmassa, jossa kovin monilla on kovin kylmä. Näin kirjoittaa 37 vuotta luterilaista kirkkoa palvellut sairaalapappi, työnohjaaja ja kouluttaja Sirkku Tukiainen julkaisussa, joka vetää seikkaperäisesti yhteen, mitä hän on aiheesta oppinut.

Sielunhoito on henkistä ja hengellistä tukea, jota antavat niin kirkon työntekijät kuin vapaaehtoiset. Koska kyse on luottamuksellisista ja yksityisistä kohtaamisista, sielunhoito häviää Tukiaisen mukaan helposti näkymättömiin. Kärsimyksen lievittämisen ja toivon tukemisen tulisi kutenkin olla kaiken kristillisen elämän ytimessä.

Dialogisessa sielunhoidossa ihminen nähdään tarinaa kertovana olentona, joka on mysteeri ja salaisuus. Ihmistä pyritään ymmärtämään hänen omilla ehdoillaan kärsivällisesti, kokonaisvaltaisesti ja empaattisesti. Keskiössä ovat sielunhoitoon tulleen tarpeet, eivät sielunhoitajan. Ihmistä ei määritellä ennakolta eikä hänen ajatuksistaan ja elämästään oleteta mitään. Kiinnostuneet, avoimet kysymykset ja aktiivinen kuuntelu vievät kohtaamista eteenpäin.

Suomessa on jo 1960-luvulta lähtien painotettu sielunhoidossa ymmärtävää, rohkaisevaa ja lohduttavaa työotetta, jossa psykologisella tiedolla on suuri arvo. 2000-luvulla mukaan on tullut ymmärrys ihmisen kehollisuudesta. Sielunhoidossa voidaan hyödyntää myös kuvataidetta, musiikkia tai liikettä. Sanat eivät ole ainoa väline.

OLENNAISTA SIELUNHOITOTILANTEESSA on Tukiaisen mukaan aina ollut ja on yhä luottamus Jumalan läsnäoloon, vaikka hänestä ei suoraan puhuttaisi. Dialogi aukeaa trialogiksi. Tietoisuus Jumalan kannattelevasta läsnäolosta luo levollisuutta.

Sielunhoidollisuus nousee kirkon aarteista: luottamuksesta siihen, että jokainen luotu on Jumalalle rakas ja että armo on totta. Vaikeita asioita ei selitetä pois, vaan niiden äärellä ollaan rauhassa. Paradokseja ja jännitteitä siedetään. Raamattua on mahdollista käyttää sekä dialogisesti että monologisesti. Jälkimmäinen sulkee keskustelun, joten se ei ole suositeltavaa.

Sielunhoidollisessa otteessa teologiaa tehdään aina elämä edellä. Ihmisten kokemukset omasta elämäntilanteestaan ovat olennaisempia kuin dogmatiikka. Sielunhoitaja ei voi mennä ihmisten kipeisiin tilanteisiin oppi edellä. Jos pään Jumala ja sydämen Jumala ovat ristiriidassa, sielunhoidossa sydämen Jumala voittaa.

Kirjassa pohditaan paljon myös sielunhoitajan itsereflektion ja rajojen tärkeyttä. Sielunhoitaja tarvitsee hyvää itsetuntemusta, jotta ymmärtää auttamistyönsä motiivit, omat tarpeensa ja tavoitteensa sekä sen, miten käyttää valtaa. On käytävä läpi omat traumansa, jotta pystyy laittamaan ne syrjään sielunhoitajana toimiessaan. Selkeät rajat hyödyttävät molempia osapuolia.

Jos ihminen paikkaa tyhjyyttään tai huonoa itsetuntoaan auttamalla muita, lähtökohta ei ole hyvä. Toisaalta omat tunnistetut ja läpikäydyt vaikeat kokemukset ja haavat saattavat olla voimavara. Muita ei katso niin helposti alaspäin ja on myös helpompaa kestää toisen rinnalla pimeää ja elämän monimutkaisuutta.

Kirja on jaettu todella moneen alalukuun ja alaluvun alalukuun. Hieman ytimekkäämmin jaoteltuna se olisi helpommin hahmotettava. Kirja on arvokas peili jokaiselle, joka haluaa elää arjessa ja työssä todeksi sielunhoidollisuutta.

Sirkku Tukiainen: Syvät juuret, elävät versot. Dialoginen näkökulma sielunhoitoon. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja 2025. Kirkko ja toiminta 172. 248 sivua.

Lue myös:

Kirja-arvio: Mystiset radikaalit puritaanit eli kveekarit

Kirja-arvio: Paaviuden historian viides osa kattaa myös Lutherin toiminnan