Kun helsinkiläisessä peruskoulussa opettajana työskentelevä Heidi aloitti viime syksynä seiskaluokan islamin tunnit, alkoi opetuksesta jäädä oppilaita. Syksyn kuluessa kurssilta putosi kaikkiaan puolen tusinaa oppilasta. He siirtyivät opiskelemaan omiin uskonnollisiin yhdyskuntiinsa.
Tällainen mahdollisuus on ollut laissa yhtä pitkään kuin nykymuotoista, tunnustuksetonta uskonnonopetusta on järjestetty. Aiemmin sitä ovat hyödyntäneet ainakin Jehovan todistajat ja mormonit.
Laajemmin siihen on kuitenkin alettu kiinnittää huomiota vasta nyt, kun siihen ovat tarttuneet myös jotkut muslimit. Syynä saattaa olla ilmiön laajuus. Suomessa on arviolta 140 000 muslimia ja islam on Suomen selvästi suurin vähemmistöuskonto.
Heidin mukaan oppilaiden pois jäämiseen oli useita syitä. Ensinnäkin oppilaalla tai hänen vanhemmillaan saattoi olla väärä käsitys koulun katsomusopetuksen luonteesta. Sekin ehkä vaikutti, ettei Heidi itse ole muslimi. Tärkeimmäksi syyksi hän arvioi kuitenkin seiskaluokan opetussisällöt. Niihin kuuluvat maailmanuskonnot.
– Se on ollut hämmennyksen aihe, miksi islamin kurssilla puhutaan hindulaisuudesta.
Ja kun vaihtoehto kouluopetukselle kerran on olemassa, oppilaat tai heidän vanhempansa ovat tarttuneet siihen.
– On täytetty lomake, tuotu se rehtorille, ja se on sillä selvä.
KATSOMUSOPETUKSEN JÄRJESTÄMISEN nykymalli on hieman monimutkainen, opetusneuvos Outi Raunio-Hannula myöntää.
– Oletko tutustunut Opetushallituksen laatimaan kaavioon? hän kysyy avuliaasti.
24-ruutuisesta taulukosta voi tarkistaa, mitkä kaikki katsomusopetuksen vaihtoehdot yksittäistä oppilasta koskevat. Vaihtoehtojen lukumäärä riippuu siitä, mihin uskonnolliseen yhteisöön oppilas kuuluu ja minkä katsomusaineiden opetusta kunta järjestää. Valinnan tekee oppilaan huoltaja.
Vähiten valinnanvaraa on evankelis-luterilaisten oppilaiden vanhemmilla. Jos kyse on enemmistön uskonnon opetuksesta, kuten yleensä on, luterilaisten oppilaiden on osallistuttava siihen.
Suurin vaihtoehtojen määrä koskee on niitä oppilaita, jotka kuuluvat johonkin muuhun rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan kuin Suomen evankelis-luterilaiseen tai Suomen ortodoksiseen kirkkoon. Heidän huoltajansa voivat valita enemmistön uskonnon, elämänkatsomustiedon ja oman uskonnon opetuksen väliltä. Huoltajiensa päätöksellä nämä oppilaat voivat myös korvata koulun katsomusopetuksen osallistumalla muuhun koulun järjestämään ohjattuun toimintaan – tai osallistua sen sijaan oman uskonnollisen yhdyskuntansa järjestämään opetukseen. Jälkimmäisestä ei anneta todistukseen arvosanaa.
Vuonna 2024 tällaisia oman uskonnollisen yhdyskuntansa opetukseen koulun katsomusopetuksen sijaan osallistuvia oppilaita oli kaikkiaan 2 469. Se tarkoittaa noin puolta prosenttia peruskoululaisista.
Aiemmilta vuosilta tietoa ei kerätty. Siitäkään koottua tietoa ei ole, minkä yhteisöjen opetukseen koulun katsomusopetuksen ulkopuolelle jääneet lapset osallistuvat.
Viime vuosina asia on herättänyt kriittisiä puheenvuoroja. Vuosi sitten työnsä loppuun saanut Opetushallituksen alainen katsomusaineiden kehittämisryhmä ehdotti, että mahdollisuus tähän poistettaisiin. Käytännössä ehdotus ei ole edennyt.
Riippumatta siitä hyväksyykö koulu opetuksen vai ei, luulen että suurin osa moskeijoista Suomessa järjestää omaa opetusta.
SUOMEN ISLAM-SEURAKUNNAN tiloissa Helsingin Fredrikinkadulla näkymä on kuin missä tahansa perinteisessä luokkahuoneessa. Seinällä on vihreä liitutaulu, vasemmalla sen edessä opettajanpöytä ja pöydän edessä yhteensä kuusi pulpettia kahdessa siistissä rivissä.
Nyt opettajanpöydän takana istuu tataariyhteisön imaami ja islaminopettaja Ramil Belyaev ja yhdellä luokan tuoleista seurakunnan puheenjohtaja Gölten Bedretdin. Vähän myöhemmin iltapäivällä, koulupäivän jälkeen, luokkaan tulevat oppilaat. Tällä hetkellä islamin ja tataarin kielen opetuksessa käy kaikkiaan viitisentoista 7–16-vuotiasta oppilasta. Opetusta heille järjestetään pienissä, muutaman oppilaan ryhmissä.
Tataarien moskeijassa islamin opetuksella on pitkät perinteet. Bedretdin on aikanaan käynyt moskeijan oman kansakoulun.
– Olen käynyt koulua tässä samassa luokassa, hän kertoo.
Bedretdin tai Belyaev eivät tiedä, kuinka moni moskeijan oppilaista käy lisäksi koulun islamin tai elämänkatsomustiedon opetuksessa.
Täällä ehdotus rajata oikeutta korvata koulun katsomusopetus oman yhteisön opetuksella ei kuitenkaan saa kannatusta. Belyaev arvelee, että lasten voisi olla vaikeampi ehtiä moskeijaan, jos heidän olisi pakko osallistua myös koulun katsomusopetukseen. Osa tulee kaukaa.
Lisäksi kokemukset koulujen islaminopetuksesta eivät ole olleet pelkästään hyviä. Jotkut ovat Belyaevin mukaan kokeneet, että opettajan oma kulttuuri on vaikuttanut liikaa opetuksen sisältöön.
Moskeijassa annetulla opetuksella on tärkeä rooli siinä, että tataarien islamilainen kulttuuri säilyy Suomessa. Myös tataarinkielinen opetus on monille tärkeä syy osallistua moskeijan opetukseen.
Toisaalta Belyaev sanoo pitävänsä hyvänä, jos lapset käyvät moskeijan opetuksen lisäksi myös koulun katsomusopetuksessa. Se täydentää moskeijassa annettua opetusta.
– Me käsittelemme kyllä opetuksessa muita uskontoja, juutalaisuutta, kristinuskoa ja muitakin, mutta emme niin paljon kuin kouluissa.
Opetusta varten on laadittu opetussuunnitelma, jonka pohjana on valtakunnallinen islamin opetussuunnitelma, ja käytössä on osin samoja oppimateriaaleja, joita kouluissa käytetään. Silti erojakin kouluopetukseen on. Moskeijan opetuksessa tärkeä rooli on arabiankielisen Koraanin lukemisella. Lisäksi opetukseen voi kuulua myös uskonnonharjoitusta, jota kouluopetukseen ei kuulu.
– Harjoittelemme yhdessä moskeijassa rukoilemista ja peseytymistä ennen rukousta, Belyaev kertoo.
Entä voiko koulujen katsomusopetuksen korvaamiseen moskeijoiden antamalla opetuksella liittyä riskejä?
Tietenkin, Bedretdin ja Belyaev vastaavat. Belyaevin mukaan riskit riippuvat yhteisöstä. Joissain moskeijoissa opetus voi olla hyvin tiukkaa. Hän korostaa, että lasten olisi esimerkiksi tärkeää oppia uimaan ja osallistua koulun uimatunneille, vaikka joissakin moskeijoissa saatetaan opettaa, etteivät tytöt ja pojat voi mennä yhdessä uimaan.
– Mutta riippumatta siitä hyväksyykö koulu opetuksen vai ei, luulen että suurin osa moskeijoista Suomessa järjestää omaa opetusta.
TYYTYMÄTTÖMYYTTÄ KOULUJEN islamin opetukseen on muissakin yhteisöissä, ja se on tullut esiin myös aihetta käsitelleissä tutkimuksissa.
Väitöskirjaa islamin opetuksesta viimeistelevä yliopisto-opettaja Niina Putkonen Helsingin yliopistosta on tutkinut vanhempien näkemyksiä opetuksesta. Heistä monet toivoivat kouluopetuksen olevan luonteeltaan akateemista ja neutraalia, mutta toiset ilmaisivat pettymystään siihen, ettei opetus ollut uskonnollisen tradition mukaista. Se oli saanut osan vanhemmista ottamaan lapsensa pois koulun islaminopetuksesta.
– Muslimilasten vanhemmilla on monenlaisia näkemyksiä niin kuin muillakin vanhemmilla, Putkonen sanoo.
Putkosen haastattelemista islaminopettajista osa puolestaan kertoi vanhempien tekevän oletuksia heidän katsomuksestaan. Joskus lapsi oli siirretty pois koulun islaminopetuksesta opettajan oletetun sunnilaisuuden, shiialaisuuden tai ei-muslimiuden perusteella.
Yhdessä Jussi Ikkalan kanssa Putkonen on tutkinut myös moskeijoiden antamaa islamin opetusta. Se on tiettävästi ainoa koulun katsomusopetuksen korvaavasta opetuksesta tehty tutkimus.
Artikkelia varten Putkonen ja Ikkala ottivat yhteyttä kaikkiaan viiteen korvaavaa islamin opetusta järjestävään moskeijaan. Vierailu järjestyi niistä kahteen.
Näiden kahden moskeijan opetuksessa oli yhtymäkohtia koulujen opetukseen ja käytössä osin samoja Opetushallituksen tuottamia oppimateriaaleja, Putkonen kertoo. Imaamit toivat esiin myös ajatuksia lapsilähtöisestä pedagogiikasta.
Kaikkiaan tietoa uskonnollisten yhteisöjen tarjoamasta korvaavasta opetuksesta on kuitenkin hyvin vähän. Siksi on mahdoton arvioida, miten se vastaa koulujen katsomusopetuksen tavoitteita.
– Pitäisi olla eksaktia tietoa siitä, mitä ja miten opetetaan.
USKONNOLLISTEN YHTEISÖJEN antaman opetuksen yksi ongelma liittyy juuri tiedon puutteeseen. Opetusta ei valvo kukaan. Moskeijoissa tai muissa uskonnollisissa yhteisöissä annettu uskonnonopetus voi olla hyvää tai olla olematta. Kukaan ei tiedä.
Lukuisat Suomessa toimivat yhteisöt kertovat julkisesti järjestävänsä lapsille islaminopetusta. Osa järjestää sitä myös etäopetuksena.
Kotimaa yritti tätä juttua varten päästä tutustumaan myös toisen suuren helsinkiläisen moskeijan järjestämään opetukseen. Viesteihin ei koskaan vastattu. Koulun puhelimesta tavoitettu ystävällinen henkilö kertoi saaneensa viestin ja selvittävänsä asiaa, muttei enää palannut siihen.
Kysymys ei koske vain muslimeja. Jehovan todistajat eivät olleet sen halukkaampia keskustelemaan aiheesta. Viikon harkinta-ajan jälkeen tiedottaja Jukka Paloselta saapui viesti, jossa hän kertoi, etteivät Jehovan todistajat ”näe erillistä haastattelua tarpeelliseksi”.
Viestissään Palonen totesi, etteivät Jehovan todistajat järjestä lapsille erillistä uskonnonopetusta. Sen sijaan lapset voivat osallistua viikoittaisiin ”raamatullisiin opetustilaisuuksiin”, jotka ovat avoimia kaikille. Vanhemmat päättävät lasten osallistumisesta Jehovan todistajien tilaisuuksiin ja myös sen, millaista muuta katsomuksellista opetusta he lapsilleen valitsevat, Palonen korosti.
Uskonnollisissa yhteisöissä annettu uskonnonopetus voi olla hyvää tai olla olematta. Kukaan ei tiedä.
KÄYTÄNNÖSSÄ SIITÄ, miten ja millä ehdoin oman yhteisön opetukseen voi siirtyä, päättävät opetuksen järjestäjät.
Espoossa mahdollisuus osallistua oman yhteisön järjestämän opetukseen koskee vain niitä uskontoja, joiden opetusta kaupunki ei järjestä. Kaikkiaan tällaisia oppilaita on 66 Espoon noin 34 000 peruskoululaisesta. He ovat pääasiassa mormoneja ja Jehovan todistajia, Espoon perusopetuksen johtaja Juha Nurmi kertoo.
Lähtökohtaisesti katsomusaineiden opetus, kuten kaikki muukin opetus, tulisi Nurmen mielestä järjestää mahdollisimman suurelta osin kouluissa.
– Tämä liittyy myös kysymykseen kotikouluista, hän toteaa.
Pienten uskontojen kohdalla opetuksen järjestäminen ei kuitenkaan ole kiinni vain kunnasta. Jos vähintään kolmen lapsen vanhemmat eivät pyydä opetusta, sitä ei järjestetä.
Myös Helsingissä periaate on, että mahdollisuus osallistua oman yhdyskunnan uskonnonopetukseen koskee vain sellaisia oppilaita, joiden omaa uskontoa Helsingissä ei opeteta.
Tällä hetkellä oman uskonnollisen yhdyskuntansa opetuksessa on noin 350 oppilasta Helsingin 45 000 peruskoululaisesta, perusopetuksen asiantuntijayksikön päällikkö Pertti Joona kertoo. Siitä, mitä uskontoja he edustavat, Joonalla ei ole tietoa.
Tänä keväänä Helsinki aikoo täsmentää kouluille annettua ohjeistusta aiheesta. Joonan mukaan ohjeistusta ei muuteta vaan tavoitteena on muistuttaa kouluja opetuksen järjestäjän ohjeista.
– Lähtökohtaisesti haluamme oppilaat meidän opetuksemme piiriin, koska siinä on tietty laatutae, opetussuunnitelma, Joona sanoo.
VANTAALLA MAHDOLLISUUS rajattiin niin ikään muutama vuosi sitten koskemaan vain niitä uskontoja, joita Vantaan peruskouluissa ei opeteta. Muutos koski eniten muslimioppilailta.
Vantaalla pienryhmäisten uskontojen opetuksesta vastaava asiantuntija Timo Rönnqvist kertoo, että syynä oli äkkiä lisääntynyt liikenne kouluista moskeijoihin. Parissa vuodessa oman yhteisönsä opetukseen kouluopetuksen sijaan osallistuvien lasten määrä Vantaalla lähes kaksinkertaistui.
Tähän syynä oli Rönnqvistin mukaan todennäköisesti se, että samaan aikaan yliopistosta alkoi valmistua islamin opettajia, joista kaikki eivät olleet muslimeja.
– Se herätti perheissä jonkin verran pahennusta, että heidän näkemyksensä mukaan vääräuskoinen opettaa islamia.
Kaupungin virkamiehissä tilanne herätti huolta. Huoli liittyi muslimioppilaiden määrään ja toisaalta opetuksen sisältöön.
– Nähtiin jopa radikalisaation riskejä. Moskeijassa voidaan opettaa mitä tahansa ja äärimmäisten riskiarvioiden mukaan vaikka värvätä nuoria Isisiin tai al-Qaidaan, Rönnqvist sanoo.
Tällä hetkellä Vantaan 24 000 peruskoululaisesta oman uskonnollisen yhteisönsä opetukseen kouluopetuksen sijaan osallistuu 183 lasta. He ovat pääosin Jehovan todistajia, mormoneja sekä Herran kansa -yhteisön jäseniä. Joukossa on yhä myös joitain muslimeja, sillä jo aiemmin moskeijoiden opetukseen siirtyneet oppilaat ovat saaneet jatkaa niissä.
Ei mistään muustakaan oppiaineesta voi äänestää jaloillaan.
KOULUJEN KATSOMUSOPETUS on ollut tänä keväänä jälleen laajasti esillä. Maaliskuussa Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä ehdotti siirtymistä yhteiseen katsomusaineeseen. Perusteina olivat nykymallin kustannukset ja oppilaiden yhdenvertaisuuteen liittyvät ongelmat. Mahdolliset muutokset jäävät kuitenkin seuraavalle hallituskaudelle.
Vain muutamaa päivää tätä ennen Supon kansallisen turvallisuuden katsauksessa nostettiin esiin kotiopetuksen nopeasti kasvanut suosio 2020-luvulla. Supon mukaan osa kotiopetuksessa olevista lapsista opiskelee epävirallisissa kotikouluissa, joissa voi olla ääri-ideologista vaikuttamista kuten radikaali-islamistista opetusta.
Uskonnonopettaja Heidin mielestä olisi ehdottoman tärkeää saada kaikki oppilaat koulujen katsomusopetuksen piiriin. Kysymys on paitsi yleissivistyksestä myös oppilaiden yhdenvertaisuudesta.
– Ei mistään muustakaan oppiaineesta voi äänestää jaloillaan, että jos ei usko evoluutioteoriaan, niin sitten ei osallistu biologian opetukseen.
Heidi ei esiinny jutussa omalla nimellään oppilaiden yksityisyyden suojelemiseksi. Juttua varten on haastateltu mainittujen lisäksi Karvin johtavaa arviointiasiantuntijaa Matti Suomilammia.
Lue myös:
Ministeriön työryhmä esittää yhteiseen katsomusaineeseen siirtymistä
Islamia opiskelevien oppilaiden määrä kasvaa – Pätevistä opettajista on pulaa
Oman uskonnon opetus vai yhteinen katsomusaine? – Anna äänesi
Ilmoita asiavirheestä